Seuraavana tulee tarina, jota ei kannata testata omakohtaisesti. Se on myös valitettava kuvaus siitä, kuinka tämä city-eläjä on vieraantunut normaalin elämän tosiasioista, kuten siitä, että lunta on tänä talvena oikeasti tullut paljon.
Helsingin keskustassa keskitytään kuljettamaan kuorma-autolasteittain lumet pois, joten aivan keskustan alueet vaikuttavat jo hyvin keväisiltä ja lumettomilta. Kotitieltäkiin on jo pahimmat lumet aurattu ja sulanut pois, jos ei ota huomioon niitä valtavia vuoria kadunreunoissa. Viime päivinä lumenkorkeus on lopulta alkanut laskea ja polut, joissa joskus oli puoli metriä lunta ympärillä ovat kutistuneet tilaan, jossa polun vieressä näyttää olevan vain kymmenisen senttiä lunta.
Ulkoilutin kumisaappaitani haluten testata, toimivatko ne vielä. Epäilys toimivuudesta johtui siitä, että ne tuntuivat kärsineen hieman Intian ylikuumista oloista. On turha säilyttää kodissa saappaita, jotka eivät toimi. Tällä sulamiskelillä saappaita tulee helposti ikävä, joten tarvetta toimiville saappaille olisi kovastikin. Tämän vuoksi saappaat jalkaan ja koekävelylle sopivaan säähän.
Oikealla suojavarustuksella päätin oikaista metsän läpi. Reitti oli vanha tuttu, joskaan en sitä tänä talvena ollut käyttänyt. Alkupolku oli oikein mukava taivaltaa ja olin tyytyväinen reittivalinnastani. Kosteuttakaan ei ollut niin paljoa, että se olisi haitannut. Kävely eteni odotetulla tavalla, kunnes polku haarautui. Kumpaankin suuntaan lähti jalanjäljet, joten en ollut kovinkaan huolissani jatkaessani lyhyintä reittiä. Haasteita ilmeni vasta, kun polun yli oli kaatunut puu. Puun vieressä toinen jalka upposi syvälle, yli polveen asti. Horjuin ja huojuin, mutta selvisin takaisin polulle vielä säikähdyksellä. Puhdistin saapasta lumesta, sillä tietenkin päällä oli hame ja saappaat olivat nilkasta varsin leveät -> lunta oli mennyt saappaan varresta sisään. Polku jatkui, mutta upottamattomien kohtien löytäminen alkoi muuttua haasteellisemmaksi. Matkaa tielle oli kuitenkin vain enää reilu parisenkymmentä metriä, joten ei enää auttanut kääntyä takaisin.
Viimeinen mäkiosuus oli kohtalokas. Jalat putosivat polun läpi ja olin lumessa reisiin asti. Punnerrus ylös ja seuraava askel, joka taas upposi. Kumisaappaat olivat jo ensimmäisten askelten jälkeen aivan täynnä lunta. Peli oli menetetty, sillä enempää lunta saappaiden oli mahdotonta enää nielaista. Ei auttanut muuta kuin hyppiä eteenpäin.
Harvoin on parinkymmenen metrin matka ollut niin pitkä ja tuskainen. Hengästyin toden teolla pitkästä aikaa. Vahvasti tuli mieleen, että oikeasti olisin ollut pulassa, ellei kaivattu tie olisi ollut jo näköetäisyydellä. Toisaalta, silloin kynnys kääntymiselle olisi ollut huomattavasti pienempi ja olisin voinut kokeilla, josko toinen polku olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa. Tielle kuitenkin pääsin ja pikaisen patikoinnin jälkeen sisään lämpimään kuivattelemaan saappaita ja kostuneita varpaita. Saappaiden vedenkestävyys jäi yhäkin arvoitukseksi, sillä kosteus tuli tällä kertaa pääosin muualta kuin saappaan läpi. Voi olla, että menee vielä muutama päiväkin siihen, että saappaat ovat kuivuneet tarpeeksi uuden testauksen kannalta.
Tarinan opetus: vaikka lumen määrä polkujen vieressä tuntuu laskeneen, ei se tarkoita sitä, etteikö lunta vielä metsässä olisi. Sama pätee polkuihin: vaikka eilen vielä oli hyvä kävellä kovettuneella polulla, lähestyy päivät, jolloin polun kovettunut pinta pettää ja jalka uppoaa syvälle hankeen. Kannattaa siis pitää silmät auki luonnossa kulkiessa ja välttää rinteitä, joita pitkin sulamisvedet valuvat. Ne voivat olla yllättävänkin upottavia.
Helsingin keskustassa keskitytään kuljettamaan kuorma-autolasteittain lumet pois, joten aivan keskustan alueet vaikuttavat jo hyvin keväisiltä ja lumettomilta. Kotitieltäkiin on jo pahimmat lumet aurattu ja sulanut pois, jos ei ota huomioon niitä valtavia vuoria kadunreunoissa. Viime päivinä lumenkorkeus on lopulta alkanut laskea ja polut, joissa joskus oli puoli metriä lunta ympärillä ovat kutistuneet tilaan, jossa polun vieressä näyttää olevan vain kymmenisen senttiä lunta.
Ulkoilutin kumisaappaitani haluten testata, toimivatko ne vielä. Epäilys toimivuudesta johtui siitä, että ne tuntuivat kärsineen hieman Intian ylikuumista oloista. On turha säilyttää kodissa saappaita, jotka eivät toimi. Tällä sulamiskelillä saappaita tulee helposti ikävä, joten tarvetta toimiville saappaille olisi kovastikin. Tämän vuoksi saappaat jalkaan ja koekävelylle sopivaan säähän.
Oikealla suojavarustuksella päätin oikaista metsän läpi. Reitti oli vanha tuttu, joskaan en sitä tänä talvena ollut käyttänyt. Alkupolku oli oikein mukava taivaltaa ja olin tyytyväinen reittivalinnastani. Kosteuttakaan ei ollut niin paljoa, että se olisi haitannut. Kävely eteni odotetulla tavalla, kunnes polku haarautui. Kumpaankin suuntaan lähti jalanjäljet, joten en ollut kovinkaan huolissani jatkaessani lyhyintä reittiä. Haasteita ilmeni vasta, kun polun yli oli kaatunut puu. Puun vieressä toinen jalka upposi syvälle, yli polveen asti. Horjuin ja huojuin, mutta selvisin takaisin polulle vielä säikähdyksellä. Puhdistin saapasta lumesta, sillä tietenkin päällä oli hame ja saappaat olivat nilkasta varsin leveät -> lunta oli mennyt saappaan varresta sisään. Polku jatkui, mutta upottamattomien kohtien löytäminen alkoi muuttua haasteellisemmaksi. Matkaa tielle oli kuitenkin vain enää reilu parisenkymmentä metriä, joten ei enää auttanut kääntyä takaisin.
Viimeinen mäkiosuus oli kohtalokas. Jalat putosivat polun läpi ja olin lumessa reisiin asti. Punnerrus ylös ja seuraava askel, joka taas upposi. Kumisaappaat olivat jo ensimmäisten askelten jälkeen aivan täynnä lunta. Peli oli menetetty, sillä enempää lunta saappaiden oli mahdotonta enää nielaista. Ei auttanut muuta kuin hyppiä eteenpäin.
Harvoin on parinkymmenen metrin matka ollut niin pitkä ja tuskainen. Hengästyin toden teolla pitkästä aikaa. Vahvasti tuli mieleen, että oikeasti olisin ollut pulassa, ellei kaivattu tie olisi ollut jo näköetäisyydellä. Toisaalta, silloin kynnys kääntymiselle olisi ollut huomattavasti pienempi ja olisin voinut kokeilla, josko toinen polku olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa. Tielle kuitenkin pääsin ja pikaisen patikoinnin jälkeen sisään lämpimään kuivattelemaan saappaita ja kostuneita varpaita. Saappaiden vedenkestävyys jäi yhäkin arvoitukseksi, sillä kosteus tuli tällä kertaa pääosin muualta kuin saappaan läpi. Voi olla, että menee vielä muutama päiväkin siihen, että saappaat ovat kuivuneet tarpeeksi uuden testauksen kannalta.
Tarinan opetus: vaikka lumen määrä polkujen vieressä tuntuu laskeneen, ei se tarkoita sitä, etteikö lunta vielä metsässä olisi. Sama pätee polkuihin: vaikka eilen vielä oli hyvä kävellä kovettuneella polulla, lähestyy päivät, jolloin polun kovettunut pinta pettää ja jalka uppoaa syvälle hankeen. Kannattaa siis pitää silmät auki luonnossa kulkiessa ja välttää rinteitä, joita pitkin sulamisvedet valuvat. Ne voivat olla yllättävänkin upottavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti