Huimat kinokset. Aina ei oikein edes tiedä, onko jotain lumen sisällä, vai onko kinos täynnä lunta itseään. Valkoinen maailma, jota vastaan on kuin yhtä. Taivas ja maa, kaikki samaa väriä. Tuiskua, vaikka ulkona on paljon pakkasta. Varpaiden kipristelyä, jos vettä on taas eksynyt kenkään sisään ja pieniä hermostuneita liikkeitä bussia odotellessa. Pientä kylmyyttä, joka muistuttaa itsestään lähinnä niinä hetkinä, kun keskittyy ympäristöönsä.
Tykkään talvesta, jonka tekee erikoiseksi se tosiasia, että se on niin talvinen. Tuntuu hassulta hyppiä välillä yli metristen kinosten läpi, kun oikopolku on kutistunut yksittäisiksi jäljiksi lumessa. Yllätyksiä nurkan takana, kun ei ennustanut, että normaali polku päättyisikin isoon kinokseen ja pitää kääntyä takaisinpäin.
Ennenhän miehet ja naiset olivat rautaa, kouluun hiihdettiin, eivätkä pienet kinokset haitanneet kulkua. Nyt joudun kuitenkin toteamaan tappioni tilanteessa, jossa kipitän kymmenen pakkasasteessa lumituiskun keskellä hameessa ja korkeakorkoisissa saappaissani. Ei, varusteita ei oltu luotu nykyisiä olosuhteita silmälläpitäen. Saappaisiin ei voi yhdistää lumikenkiä ja takkikin voisi olla parempi tuiskua vastaan. Neuletta valitessani kiinnitin paljon enemmän huomiota sen väriin ja kuviointiin kuin käytännöllisyyteen viimaa vastaan.
Silti se on niin hauskaa, kun kerrankin on paljon lunta. Melkein voisi kuvitella olevansa jossain pienessä alppikylässä, joka on kokonaan hukkunut lumen alle. Jos siis osaa sulkea silmänsä muulta kaupungin melskeeltä, tiivistyy se siihen, että minä ja lumi, eikä muuta silmänkantamiin. Ei sitä paljoa enempää sopivalla hetkellä tarvitsekaan.
Tykkään talvesta, jonka tekee erikoiseksi se tosiasia, että se on niin talvinen. Tuntuu hassulta hyppiä välillä yli metristen kinosten läpi, kun oikopolku on kutistunut yksittäisiksi jäljiksi lumessa. Yllätyksiä nurkan takana, kun ei ennustanut, että normaali polku päättyisikin isoon kinokseen ja pitää kääntyä takaisinpäin.
Ennenhän miehet ja naiset olivat rautaa, kouluun hiihdettiin, eivätkä pienet kinokset haitanneet kulkua. Nyt joudun kuitenkin toteamaan tappioni tilanteessa, jossa kipitän kymmenen pakkasasteessa lumituiskun keskellä hameessa ja korkeakorkoisissa saappaissani. Ei, varusteita ei oltu luotu nykyisiä olosuhteita silmälläpitäen. Saappaisiin ei voi yhdistää lumikenkiä ja takkikin voisi olla parempi tuiskua vastaan. Neuletta valitessani kiinnitin paljon enemmän huomiota sen väriin ja kuviointiin kuin käytännöllisyyteen viimaa vastaan.
Silti se on niin hauskaa, kun kerrankin on paljon lunta. Melkein voisi kuvitella olevansa jossain pienessä alppikylässä, joka on kokonaan hukkunut lumen alle. Jos siis osaa sulkea silmänsä muulta kaupungin melskeeltä, tiivistyy se siihen, että minä ja lumi, eikä muuta silmänkantamiin. Ei sitä paljoa enempää sopivalla hetkellä tarvitsekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti