sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Harmaan sävyttämät kappaleet

Melankolian harmaat sävyt. Surullisen kauniita aamuja ja hetkiä, jolloin jokin suuri oli vielä hetki sitten käsillä. Tai on vielä käsillä, mutta valuu ohi, kuin hiekka käsistä. Mitä vain tekisi, ei sitä voi estää, auttaa vain heilua kyydissä ja katsoa, mihin asiat menevät. Tieto siitä, että aika on loppumassa, eikä siihen itse enää voi millään tasolla vaikuttaa. Odotus siitä, että kohta kirpaisee. Odotus, joka monesti tuntuu pahemmalta, kuin varsinainen kirpaisu, jolloin herää taas omaan vanhaan elämäänsä.

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon menneitä ihmissuhteita ja sitä, mihin ne ovat kaatuneet. Olen pohtinut, mitä niistä voisi oppia ja mitä niistä ylipäätään onkaan oppinut. Miten sitä onkaan kypsynyt vuosien varrella. Ero ei tällä hetkellä ole ajankohtainen asia elämässäni, mutta tunteet suuntaan ja toiseen ovat herkässä. Pohdituttaa, vaikka tällä kertaa ilman syytä.

Seuraavat biisit kuuluvat niihin harmaan sävyttämiin biiseihin, joista jostain syystä tykkään ajoittain kovastikin. Niissä on surua ilman vihaa. Haikeutta siitä, miten asiat menivät, ilman syyttelyä. Sellaisen tunnelman haluaisin itsekin säilyttää ja ylläpitää niitä hetkiä varten, kun suhteet eivät menneetkään ihan odotusten mukaan. Toki kivempaahan olisi, jos kaikki aina toimisi ja lopussa odottaisikin se ihana ratsastus auringonlaskuun. Sitä odotellessa silti joskus vähän myös herkistellä hyvien biisien kanssa:

Anouk - For Bitter Or Worse


Kosheen - Ages

Ei kommentteja: