Kun aamuisin horteessa kipittää kulkuvälineeseen, on monella vahva motiivi taustalla: olisi kiva päästä istumaan. Toki monien arjen sankareiden jalat varmasti ovat väsyneet päivittäisestä raahautumisesta töihin tai kouluun, mutta yksi syy istumapaikkojen suosioon näkyy myös selvänä, jos avaa silmät kunnolla katselee ympärilleen: istuutumisen jälkeen lähes puolet ihmisistä kaivaa jonkin lehden tai kirjan esille, johon sitten uppoudutaan matkan ajaksi. Näin tilanne tuntuu olevan ainakin aamujunissa. Kerran laskin, että kymmenen ihmisen osiossa kuudella taisi olla jokin romaani esillä, kahdella lehti ja kaksi pohti vain muuten vain aamun syviä syntyjä. Tämä on aika kova saldo, jos vertaa moniin muihin maihin.
Mitä me sitten luemme? Salaisen naapureiden vilkuilun jälkeen vaikuttaa hyvin monipuoliselta ja vaihtelevalta. Koululaisilla saattaa näkyä jokin ulkoa opeteltava kielioppisanasto tai muut läksyt käsillä, vanhemmalla väellä puolestaan jotain työmuistioita tai vastaavia. Suuren suosion näyttävät saaneet ilmaisjakelulehdet, jotka ajankohtaisuutensa lisäksi omaavat yhden edun: näppärän koon. Sääliksi nimittäin käy niitä harvoja, jotka yrittävät sinnitellä ison Hesarin kanssa aamun ruuhkassa. Itse taisin kokeilla sitä kerran ja totesin, ettei minusta vain ole tähän aamun vaativaan taidonnäytteeseen, eli kuinka luetaan iso lehti siististi liikaa vierustovereita häiritsemättä.
Lehtien lisäksi kovassa huudossa ovat erilaiset romaanit. Pokkarit ja pienet kirjat ovat tässäkin vahvasti edustettuna: ne sopivat näppärästi laukkuun ja silloin pitkäkin matka kuluu varsin mukavasti. Valtaosa romaaneistakin tuntuu olevan ajankohtaista ns. kevyttä lukemista, eri kielillä. Tietokirjoja kantaa mukanaan vain harva ja yleensä kirjakauppojen kovat hitit tuntuvat aina silloin tällöin putkahtavat vastaan. Ei sinänsä mitään kovin erikoista, mutta minusta on hienoa, että kirjat kuuluvat vielä niin vahvasti monen arkeen.
Junasta poistuessa huomaa sitten varsin mielenkiintoisen sopuliefektin: kun ensimmäinen rapisee laittaessaan kirjan taas laukkuun, niin yhtäkkiä koko vaunu herää eloon, kirjat katoavat takaisin laukkuihin ja ihmiset nousevat jonottamaan päästäkseen junasta ulos. Mielenkiintoiseksi ilmiön tekee se, että se tapahtuu riippumatta siitä, kuinka lähellä laituria oikeastaan ollaan - aivan laiturilla tai heti edeltävän aseman jälkeen - kirjojen rapina tuntuu olevan laukaiseva tekijä. Hiljaa poistujatkaan harvoin aiheuttavat samaa efektiä. On sinänsä aika mielenkiintoista, että harva haluaa varata hieman pidemmän stressittömän vaihtoehdon kirjojen parissa jonotuksen sijaan. Olisihan se nyt aivan hullua, jos uppotuisi kirjaan niin, että pääsisi ulos junasta vasta minuutin päästä saapumisesta, vai mitä?
Mitä me sitten luemme? Salaisen naapureiden vilkuilun jälkeen vaikuttaa hyvin monipuoliselta ja vaihtelevalta. Koululaisilla saattaa näkyä jokin ulkoa opeteltava kielioppisanasto tai muut läksyt käsillä, vanhemmalla väellä puolestaan jotain työmuistioita tai vastaavia. Suuren suosion näyttävät saaneet ilmaisjakelulehdet, jotka ajankohtaisuutensa lisäksi omaavat yhden edun: näppärän koon. Sääliksi nimittäin käy niitä harvoja, jotka yrittävät sinnitellä ison Hesarin kanssa aamun ruuhkassa. Itse taisin kokeilla sitä kerran ja totesin, ettei minusta vain ole tähän aamun vaativaan taidonnäytteeseen, eli kuinka luetaan iso lehti siististi liikaa vierustovereita häiritsemättä.
Lehtien lisäksi kovassa huudossa ovat erilaiset romaanit. Pokkarit ja pienet kirjat ovat tässäkin vahvasti edustettuna: ne sopivat näppärästi laukkuun ja silloin pitkäkin matka kuluu varsin mukavasti. Valtaosa romaaneistakin tuntuu olevan ajankohtaista ns. kevyttä lukemista, eri kielillä. Tietokirjoja kantaa mukanaan vain harva ja yleensä kirjakauppojen kovat hitit tuntuvat aina silloin tällöin putkahtavat vastaan. Ei sinänsä mitään kovin erikoista, mutta minusta on hienoa, että kirjat kuuluvat vielä niin vahvasti monen arkeen.
Junasta poistuessa huomaa sitten varsin mielenkiintoisen sopuliefektin: kun ensimmäinen rapisee laittaessaan kirjan taas laukkuun, niin yhtäkkiä koko vaunu herää eloon, kirjat katoavat takaisin laukkuihin ja ihmiset nousevat jonottamaan päästäkseen junasta ulos. Mielenkiintoiseksi ilmiön tekee se, että se tapahtuu riippumatta siitä, kuinka lähellä laituria oikeastaan ollaan - aivan laiturilla tai heti edeltävän aseman jälkeen - kirjojen rapina tuntuu olevan laukaiseva tekijä. Hiljaa poistujatkaan harvoin aiheuttavat samaa efektiä. On sinänsä aika mielenkiintoista, että harva haluaa varata hieman pidemmän stressittömän vaihtoehdon kirjojen parissa jonotuksen sijaan. Olisihan se nyt aivan hullua, jos uppotuisi kirjaan niin, että pääsisi ulos junasta vasta minuutin päästä saapumisesta, vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti