Viime viikolla tuli taas eteen ilmiö, jossa kaupungin tunnelma sähköistyi ja kadut täyttyivät keltaisista kasseista. Tungosta sanovat useat vihaavansa, mutta silti yksi sun toinen eksyy tarjousten houkuttelemana penkomaan suuria aarteita.
Itse olen huomannut täsmäiskujen toimivan parhaiten. Jos siis on jotain, joka on aivan pakko saada. Muussa tapauksessa yleensä kahdeksan aikaan illalla on tilaa kävellä ja olla.
Olen kovasti miettinyt, mistä näiden erikoispäivien lumo syntyy. Tykkään nimittäin ostaa kaikkea houkuttelevaa, antaa itselleni kerrankin luvan luksukseen. Toki tämä yleensä rajoittuu ruokaan, mahdollisesti myös kirjoihin, levyihin ja vaatteisiin. Herkkujen ostaminen on jostain syystä aina ihan pakollista. On jotenkin kiva eksyä hetkittäin myös sellaisen ruoan pariin, joka ei yleensä arkena tartu ostoskärryihin. Erilaiset juustot tuovat veden kielelle ja leipä houkuttelee tuoksullaan. Ilman Lindtin tummasuklaa-konvehteja kaksi kertaa vuodessa en osaa kuvitella eläväni. Lisäksi merenelävät ja vähän eksoottisemmat salaattitarpeet kummasti aina löytävät tiensä kotiini vuodesta toiseen.
Lentorumbakin tuntuu olevan ilmiö itsessään. Joskus naureskelin niille sinnikkäille, jotka jaksoivat nousta viideltä aamulla muutaman kympin säästön tähden. Tänä vuonna taisin itsekin sortua samaan, sillä erääseen aasialaiseen metropoliin lennot sai varsin edukkaasti. Kohde oli ollut suunnitelmissa jo pidempään, joten aivan hulluksi en tarjouksista tullut.
Punoin kovan sotasuunnitelman: suuntasin erääseen pieneen sivuhaaraan, koska ajattelin, että sinne eksyy huomattavasti vähemmän väkeä kuin keskustaan. Puoli seiskalta nousin ylös ja suuntasin kohti suurta arvontaa. Nappasin liput sekä asiakaspalveluun että nettipäätteisiin. Ja odotin. Aika tuntui matelevan. Tunti venyi toiseksi ja katse alkoi vilkuilla kelloa, kun töissäkin piti olla. Tik, tak, tik, tak, kello naksutti hitaasti. Kahden tunnin jälkeen odotus palkittiin. Pääsin ruudulle ja klikkailemaan. Jessss. Juuri oikeat päivät olivat vielä vapaana. Ei muuta kuin äkkiä täyttämään tiedot ja kyllä, lennot olivat minun.
Seuraavana viikonloppuna alkoi hieman epäilyttämään. Pystyikö se oikeasti olemaan noin helppoa? Klikkailin sähköpostiini ihmettelemään e-lippua ja tajusin yhden asian. Muuten meni hyvin, mutta varsinainen e-lippu puuttui. Varausnumero oli tullut sekä kännykkään että mailiin, mutta varsinainen lippu... ei löytynyt, ei. Laitoin siitä sitten asiakaspalautetta, että jos ovat löytäneet bittiavaruudesta yhden eksyneen e-lipun, niin ohjaisivat minun posteihini. Jonkun aikaa menikin ja Finnairilta soitettiin. Tietoliikenneyhteyksissä oli ehkä ollut jotain ongelmia. En yhäkään tiedä olivatko he löytäneet eksyneen lipun, mutta kuitenkin lupasivat lähettää sen uudestaan. Hetken päästä mailiini tupsahti lippu uudelle onnelliselle omistajalle.
Mihin siis kettu turkistaan pääsisi? Matka on siis ostettu kauas, kauas pois. Aivan heti ei lomaa herunut, mutta kevättä on nyt hyvä odottaa hymy huulilla. Kammottavasta säästä huolimatta en ole kyennyt muuta kuin hymyilemään tämän viikon ajan.
Itse olen huomannut täsmäiskujen toimivan parhaiten. Jos siis on jotain, joka on aivan pakko saada. Muussa tapauksessa yleensä kahdeksan aikaan illalla on tilaa kävellä ja olla.
Olen kovasti miettinyt, mistä näiden erikoispäivien lumo syntyy. Tykkään nimittäin ostaa kaikkea houkuttelevaa, antaa itselleni kerrankin luvan luksukseen. Toki tämä yleensä rajoittuu ruokaan, mahdollisesti myös kirjoihin, levyihin ja vaatteisiin. Herkkujen ostaminen on jostain syystä aina ihan pakollista. On jotenkin kiva eksyä hetkittäin myös sellaisen ruoan pariin, joka ei yleensä arkena tartu ostoskärryihin. Erilaiset juustot tuovat veden kielelle ja leipä houkuttelee tuoksullaan. Ilman Lindtin tummasuklaa-konvehteja kaksi kertaa vuodessa en osaa kuvitella eläväni. Lisäksi merenelävät ja vähän eksoottisemmat salaattitarpeet kummasti aina löytävät tiensä kotiini vuodesta toiseen.
Lentorumbakin tuntuu olevan ilmiö itsessään. Joskus naureskelin niille sinnikkäille, jotka jaksoivat nousta viideltä aamulla muutaman kympin säästön tähden. Tänä vuonna taisin itsekin sortua samaan, sillä erääseen aasialaiseen metropoliin lennot sai varsin edukkaasti. Kohde oli ollut suunnitelmissa jo pidempään, joten aivan hulluksi en tarjouksista tullut.
Punoin kovan sotasuunnitelman: suuntasin erääseen pieneen sivuhaaraan, koska ajattelin, että sinne eksyy huomattavasti vähemmän väkeä kuin keskustaan. Puoli seiskalta nousin ylös ja suuntasin kohti suurta arvontaa. Nappasin liput sekä asiakaspalveluun että nettipäätteisiin. Ja odotin. Aika tuntui matelevan. Tunti venyi toiseksi ja katse alkoi vilkuilla kelloa, kun töissäkin piti olla. Tik, tak, tik, tak, kello naksutti hitaasti. Kahden tunnin jälkeen odotus palkittiin. Pääsin ruudulle ja klikkailemaan. Jessss. Juuri oikeat päivät olivat vielä vapaana. Ei muuta kuin äkkiä täyttämään tiedot ja kyllä, lennot olivat minun.
Seuraavana viikonloppuna alkoi hieman epäilyttämään. Pystyikö se oikeasti olemaan noin helppoa? Klikkailin sähköpostiini ihmettelemään e-lippua ja tajusin yhden asian. Muuten meni hyvin, mutta varsinainen e-lippu puuttui. Varausnumero oli tullut sekä kännykkään että mailiin, mutta varsinainen lippu... ei löytynyt, ei. Laitoin siitä sitten asiakaspalautetta, että jos ovat löytäneet bittiavaruudesta yhden eksyneen e-lipun, niin ohjaisivat minun posteihini. Jonkun aikaa menikin ja Finnairilta soitettiin. Tietoliikenneyhteyksissä oli ehkä ollut jotain ongelmia. En yhäkään tiedä olivatko he löytäneet eksyneen lipun, mutta kuitenkin lupasivat lähettää sen uudestaan. Hetken päästä mailiini tupsahti lippu uudelle onnelliselle omistajalle.
Mihin siis kettu turkistaan pääsisi? Matka on siis ostettu kauas, kauas pois. Aivan heti ei lomaa herunut, mutta kevättä on nyt hyvä odottaa hymy huulilla. Kammottavasta säästä huolimatta en ole kyennyt muuta kuin hymyilemään tämän viikon ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti