Tänä syksynä jotenkin löysin sen. Etelän herkun, joka vie minut aina silloin tällöin uusiin sfääreihin. Vihreä tai tumma kuori, ja maku taivaallisen pähkinäinen. Mitä olisivatkaan salaatit enää ilman avokadoa?
Pienenä en niin välittänyt. Nykyään en oikein osaa olla ostamatta viikonlopun ruokaostoksissa uutta kivikovaa aarretta. Hiljaa kypsyttelen sitä viikon pöydällä ja jääkaapissa, kunnes se lopulta on raikkaan pehmeä, aivan ihana. Leivän päällä tai salaatissa, ah sitä taivaan tuntua.
Aina välillä löytää uusia makuja tai ihastuu vanhoihin uudestaan. Sitten sitä syö monta viikkoa enemmän tai vähemmän putkeen ja vanhat tutut maut palaavat taas arkeen. Jonain päivänä löytyy taas jokin uusi aarremaku, raikas, hedelmäinen tai vaikka kitkeräkin. Etelän maut, jotka harmaaseen loka- tai marraskuuhun tuovat toivon lämmöstä ja auringosta.
Pienenä en niin välittänyt. Nykyään en oikein osaa olla ostamatta viikonlopun ruokaostoksissa uutta kivikovaa aarretta. Hiljaa kypsyttelen sitä viikon pöydällä ja jääkaapissa, kunnes se lopulta on raikkaan pehmeä, aivan ihana. Leivän päällä tai salaatissa, ah sitä taivaan tuntua.
Aina välillä löytää uusia makuja tai ihastuu vanhoihin uudestaan. Sitten sitä syö monta viikkoa enemmän tai vähemmän putkeen ja vanhat tutut maut palaavat taas arkeen. Jonain päivänä löytyy taas jokin uusi aarremaku, raikas, hedelmäinen tai vaikka kitkeräkin. Etelän maut, jotka harmaaseen loka- tai marraskuuhun tuovat toivon lämmöstä ja auringosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti