Joskus aina välillä tulee miettineeksi, kuinka Suomessa kaikkien pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain. Olla tehokkaita ja pyrkiä täydellisyyteen. Keskinkertaisuus on synti ja häpeä. Ihmisellä on kuitenkin helposti samaan aikaan monta rautaa tulessa, jolloin aina ei voi olla panostamassa kaikkeen ihan niin paljon kuin pystyisi.
Monissa harrastuksissa törmää ihmisiin, jotka tuntuvat tekevän harrastusta elämän tärkeimpänä asiana. Heidän on monesti vaikea ymmärtää, ettei toinen koe tilannetta sellaiseksi, että harrastuksen ulkopuolella viitsisi kovasti panostaa siihen, että paranisi harrastuksessa. Kuntokeskuksissa ohjaajat huutavat kuin viimeistä päivää parhaimpien tulosten saamiseksi. Aivan kuin ihmisen kunto siitä yhdestä kerrasta riippuisi, kokonaisuus on ennemminkin se, joka ratkaisee. Ihmisen elämäntavat vaikuttavat terveyteen pitkäjänteisesti, ei se, teetkö siellä hyperbodycircuitsteppi tunnilla vielä sen yhden noston enemmän. Siitä yhdestä ylimääräisestä nostosta saa korkeintaan hyvän omantunnon, fiiliksen siitä, että on tullut oikeasti tehty kovasti töitä. Silti minun on vaikea uskoa, että harrastusta, jossa viikoittain on lihakset megalomaanisen maitohapoilla tai verenmaku suussa jaksaa vuosia harrastaa hyvillä mielin. Toki, onhan meitä moneksi ja nostan hattua niille, jotka tuollaisesta nauttivat.
Tekemisen meininki ei rajoitu pelkästään harrastuksiin. Ajankäytön artikkeleissa panostetaan siihen, että kuinka saa tehtyä enemmän, ei siihen, kuinka saa kokonaisuuden pidettyä hallinnassa. Kuinka ymmärtää se, että jos tekee vain 99%:sesti asioita sen sijaan, että sykkisi 110 %:sesti saattaa saada pitkäjänteisesti paljon enemmän aikaan. Jatkuva ylikuormitus kun ei jätä aikaa toipumiselle ja se vie mennessään luovuuden ja fiiliksen. Ei sellainen ole kivaa tai tehokasta pitkäjänteisesti. Jos tuntuu, että ei jaksa, voi olla hyvä hetki pohtia, mistä voisi luopua, jotta jaksaisi paremmin. Ei elämä voi olla pelkästään äärimmillään sykkimistä, vaikka ajan henki tai ympäristö sitä uhkuisikin.
Kaverilta kuulin, kuinka Norjassa oli oma sanansa sille, että viikonloppuna ei tehnyt mitään. Oli kovasti arvostettua sanoa ilmoille, että oli viettänyt koko viikonlopun vain sohvanpohjalla kattoa tuijottaen, kirjoja lukien tai muuten vain hengaten. Mielestäni se on hyvin kunnioitettava ja terve asenne, sillä emme oikeasti voi elää tekemisen vuoksi. Yhtä tärkeitä ovat myös tilanteet, jossa vain olemme ja hengaamme, nauramme niitä näitä tekemättä mitään sen suurempaa tai tärkeämpää. Norjalaisista on hyvä ottaa oppia, heillä taitaa esiintyä masennusta suomalaisia vähemmän, vaikka yhtä karuissa oloissa elelevätkin.
Monissa harrastuksissa törmää ihmisiin, jotka tuntuvat tekevän harrastusta elämän tärkeimpänä asiana. Heidän on monesti vaikea ymmärtää, ettei toinen koe tilannetta sellaiseksi, että harrastuksen ulkopuolella viitsisi kovasti panostaa siihen, että paranisi harrastuksessa. Kuntokeskuksissa ohjaajat huutavat kuin viimeistä päivää parhaimpien tulosten saamiseksi. Aivan kuin ihmisen kunto siitä yhdestä kerrasta riippuisi, kokonaisuus on ennemminkin se, joka ratkaisee. Ihmisen elämäntavat vaikuttavat terveyteen pitkäjänteisesti, ei se, teetkö siellä hyperbodycircuitsteppi tunnilla vielä sen yhden noston enemmän. Siitä yhdestä ylimääräisestä nostosta saa korkeintaan hyvän omantunnon, fiiliksen siitä, että on tullut oikeasti tehty kovasti töitä. Silti minun on vaikea uskoa, että harrastusta, jossa viikoittain on lihakset megalomaanisen maitohapoilla tai verenmaku suussa jaksaa vuosia harrastaa hyvillä mielin. Toki, onhan meitä moneksi ja nostan hattua niille, jotka tuollaisesta nauttivat.
Tekemisen meininki ei rajoitu pelkästään harrastuksiin. Ajankäytön artikkeleissa panostetaan siihen, että kuinka saa tehtyä enemmän, ei siihen, kuinka saa kokonaisuuden pidettyä hallinnassa. Kuinka ymmärtää se, että jos tekee vain 99%:sesti asioita sen sijaan, että sykkisi 110 %:sesti saattaa saada pitkäjänteisesti paljon enemmän aikaan. Jatkuva ylikuormitus kun ei jätä aikaa toipumiselle ja se vie mennessään luovuuden ja fiiliksen. Ei sellainen ole kivaa tai tehokasta pitkäjänteisesti. Jos tuntuu, että ei jaksa, voi olla hyvä hetki pohtia, mistä voisi luopua, jotta jaksaisi paremmin. Ei elämä voi olla pelkästään äärimmillään sykkimistä, vaikka ajan henki tai ympäristö sitä uhkuisikin.
Kaverilta kuulin, kuinka Norjassa oli oma sanansa sille, että viikonloppuna ei tehnyt mitään. Oli kovasti arvostettua sanoa ilmoille, että oli viettänyt koko viikonlopun vain sohvanpohjalla kattoa tuijottaen, kirjoja lukien tai muuten vain hengaten. Mielestäni se on hyvin kunnioitettava ja terve asenne, sillä emme oikeasti voi elää tekemisen vuoksi. Yhtä tärkeitä ovat myös tilanteet, jossa vain olemme ja hengaamme, nauramme niitä näitä tekemättä mitään sen suurempaa tai tärkeämpää. Norjalaisista on hyvä ottaa oppia, heillä taitaa esiintyä masennusta suomalaisia vähemmän, vaikka yhtä karuissa oloissa elelevätkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti