Nain viimeisen illan kunniaksi paatin sitten vain viettaa ihan tuikitavallisen shoppailupaivan. Puolustekseni voin sanoa, ettei niita viela kauhean monta talla matkalla ole ollut, tuo oli oikeastaan ensimmainen ja luultavasti toinen niista kahdesta suunnitellusta koko matkalla. Jokunen paita tarttui mukaani ja lisaksi pari hammentavaa matkamuistoa. Mitaan aivan jarisyttavan kiinnostavaa ei loytynyt, joten nyt voisinkin kirjoittaa ylipaansa Tokiosta ja sen asukkaista.
Tokiosta sanotaan usein, etta se on kaupunki, joka ei ikina nuku. Se on varmasti totta tietyssa mielessa, silla ymparyskuntia mukaan laskettaessa 22-miljoonaisessa maailman suurimmassa kaupungissa riittaa varmasti ihmisia valveilla myos yoaikaan. Kadut kuitenkin tuntuvat hiljentyvan. En oikeastaan tieda, hiljentyvatko ne myos suosituimmilla biletyskaduilla Roppongissa, mutta ainakin taalla Asakusan esikaupunkialueella kadut ovat jo varsin tyhjia jo puolen yon aikoihin. Maine koko yon aukiolevista kaupoista tulee muutamasta suuremmasta ketjusta, kuten 7eleven, lawsons tai ampm, joista saa jonkin sortin ruokaa ja pikkutavaraa vuorokauden ympari. Muuten kauppojen aukioloajat ovat huonommat kuin esimerkiksi Suomessa. Suuremmat kaupat taitavat avautua siina puoli yhdentoista maissa, pienemmat viela myohemmin. Samoin kaupat alkavat sulkeutua siina seitseman maissa, suurimpien tavaratalojen ja ruokakauppojen ollessa auki yhdeksaan saakka. Mutta naita suurempia kauppoja ei kauhean monta ole, tai sitten en vain ole onnistunut loytamaan oikeita paikkoja.
Museot ovat oikeastaan viela huonommin auki. Yleisesti ne ovat 10-16 auki, jotkut pidempaan, jotkut lyhyempaan. Esimerkiksi Roppongissa sijaitsevaan Mori-towerin nykytaiteen museoon paasi viela kuuteen tai kahdeksaan asti sisaan, minka onnekseni toissapaivana sain todeta, kun epatoivoisesti koputtelin ovea myohassa, varttia yli nelja. Maanantait ovat monesti suljettuja ja monesti myos jokin toinen paiva viikossa saattaa olla putiikki kiinni, joten aukiolot on hyva tarkastaa etukateen. Metro puolestaan kulkee viidesta puoleenyohon, jonka jalkeen julkinen liikenne lakkaa. Se myos osittain selittaa kaupungin akillisen hiljentymisen, silla muita julkisia yhteyksia ei enaa oikein kulje ja taksit ovat erittain kalliita. Vaihtoehtoina siis on sen jalkeen liikkua joko majapaikan lahella tai bilettaa koko yo siihen asti, kunnes metrot taas alkavat kulkea.
Tokiolaiset ovat hullaantuneita eurooppalaiseen tai ylipaansa maahantuotuun muotiin. Joka paikassa mainostetaan suuresti, etta vaatteet ovat ranskasta tai italiasta, vaikka niista sitten loppupeleissa loytyisikin se perinteinen made in china-lappunen. Myos eurooppalainen merkistomme on hyvin edustettuna paidoissa, tosin harvoin niin, etta siita tulisi jotain jarkevaa sanomaa. Riittaa kunhan on joitain lansimaisia merkkeja, ei silla niin valia, ovatko ne oikeasti jotain kielta tai jotain jarkevaa. "Hello, I`m pine, nice to meet you" ja "make a difference, get living away" ovat tyypillista paitojen antia. Tuo jalkimmainen varmaan piti olla "a way" mutta sanojen valinen vali oli niin lyhyt, etta se muodosti ainakin omissa aivoissani varsin hammentavan lausahduksen. Muutamia helmiakin on tullut vastaan. "Need you - before my and your distance expires" ja lisaksi seuraavan matkatoimiston nimi tai slogan, josta en itse pystynyt selvittamaan kumpi se oikeastaan oli kun se oli ainoa teksti ikkunassa: "Great trip for life - transfer to deconstruction". Ainakin se oli yhdella Tokion kalleimmista alueista, hienon oloisen matkatoimiston kyljessa uhkuen hienostuneisuuttaan ja kansainvalisyyttaan.
Japanilla on maine teknisten laitteiden ja vempaiden tuottajana ja kehittajana. Tokiossa teknisten vempeleiden kehto piti olla Akihabara, jossa loytyy heti viime kauden tuotteet dumppaushintaan. Kun paikalle paasin, oli olo aika laimea. Puolet kaupoista oli tietynlaisia varaosakauppoja, joista saa erilaisia liittimia, piirilevyjen osia ja muuta kummaa. Omien vempaiden rakentajalle se varmasti onkin tietynlainen getto, mutta tavalliselle tallaajalle silla ei ole kovasti tarjottavaa. Nain kylla tuulettimen, johon piirtyi laserilla haluttu sanoma seka hierovan satulatuolin yhdessa isommassa liikeessa, mutta muuten uusien loytojen kanssa oli aika tosi hiljaista. Myoskaan kirjoissa mainittua tinkimiskulttuuria en huomannut, jokaisessa tuoteessa oli hintalaput ja hinnat, jotka japanilaiset tuntuivat kiltisti maksavan kassalla. Ostin kylla uuden 2 gigan muistikortin 7 eurolla johtuen siita, etta oma 2,5 gigan kapasiteettini on alkanut tayttya uhkaavasti ja on helpompaa vain ostaa uusi muistikortti. Mutta tuo kolmen euron saasto Suomeen verrattuna selittyy kuitenkin euron vahvuudella, kuin itse paikan halpuudella. Nain ollen Akihabarasta ei myoskaan tarttunut mitaan kummempaa mukaani.
Repaisin ja paatin syoda lansimaista ruokaa - nimittain kebabia. Kebab-paikan omistaja osoittautui varsin englanninkielen taitajaksi, ja hanen kanssa oli mukava turinoida aikansa. Han oli myoskin sita mielta, ettei Akihabara ollut ihan maineensa arvoinen halpuudessa ja kertoi, etta Akiba Yodobashi olisi suhteellisen edullinen suuri kauppa. Kahvin jalkeen suuntasin siis sinne yksin, josta onnistuin loytamaan janskat mp3-soittimen sangattomat kuulokkeet, joissa oli jojotyyppinen systeemi johdoille. Harmikseni nyt tassa hostellilla huomasin, etta oma tuotteeni oli viallinen jojon toimiessa voin toisesta sangasta, joten huomenna saan sitten todeta, etta kuinka hyvin tai huonosti tuo vaihto-operaatio taalla toimii.
Muuten oma aikani Tokiossa paattyy huomisaamuun. Niin monta asiaa, kuten Harajukun ja Shinjukun nuoret pukeutujat, Uenon puisto ja monet ymparyskaupungit kuten Yokohama, jai nakematta. Ensimmainen johtuen siita, etta viime viikonloppuna satoi kuin saavista kaataisi, Ueno taas piti olla tanaan vierailukohde, mutta selkani eparoi, joten palasin suunniteltua aikaisemmin hostellille. Yokohaman sijasta keskityin puolestaan keskiviikkona Roppongin seutuun ja siella kiertelyyn. Mutta onpa ainakin syy palata takaisin tanne Tokioon ihmisvilinan keskelle.
En edes onnistunut kokemaan legendaarisia metroontunkijoita, tai edes kunnon tunkua metrossa. Kerran piti turvatua selka-edella-taktiikkaan, mutta muuten reittini on menneet jotenkin tosi ristiin tyossakavijoiden kanssa. Se on sinansa hassua, silla yleensa olen lahtenyt suhteellsen aikaisin hostellista, ruuhka-ajan ollessa viela paalla palaten vasta iltamyohaan, jolloin kuitenkin olen kayttanyt metroa paljon myos illan suussa, jolloin kuvittelisin liikenteen olevan suurin mahdollinen. Yhden kerran yritin taktikoida ja menna kaupungin toiselle puolelle ruuhka-aikaan mahdollisimman ruuhkaista reittia pitkin, mutta nappasin vahingossa vaaran metron (joka itse asiassa oli sen pari minuuttia nopeampi), jolloin missasin mahdollisen tungoksen. Joten voiko minun sanoa kokeeneen Tokion todellista luonnetta ollenkaan? Ainakin olen nahnyt vilauksia niin kiireesta, rauhasta, hektisyydesta, kuin myos uteliaisuudesta ja valittamisesta. Muuta ei nain hetken pyrahdyksesta voi kai toivoakaan.
Huomenna reittini kulkee tosiaan sitten Nikkoon, jolloin en ole varmaan yhteydessa nettiin ja sitten Kioton kautta Hiroshimaan. Ei siis kannata huolestua, vaikkei blogini paivaan tai kahteen paivittyisikaan.
Tokiosta sanotaan usein, etta se on kaupunki, joka ei ikina nuku. Se on varmasti totta tietyssa mielessa, silla ymparyskuntia mukaan laskettaessa 22-miljoonaisessa maailman suurimmassa kaupungissa riittaa varmasti ihmisia valveilla myos yoaikaan. Kadut kuitenkin tuntuvat hiljentyvan. En oikeastaan tieda, hiljentyvatko ne myos suosituimmilla biletyskaduilla Roppongissa, mutta ainakin taalla Asakusan esikaupunkialueella kadut ovat jo varsin tyhjia jo puolen yon aikoihin. Maine koko yon aukiolevista kaupoista tulee muutamasta suuremmasta ketjusta, kuten 7eleven, lawsons tai ampm, joista saa jonkin sortin ruokaa ja pikkutavaraa vuorokauden ympari. Muuten kauppojen aukioloajat ovat huonommat kuin esimerkiksi Suomessa. Suuremmat kaupat taitavat avautua siina puoli yhdentoista maissa, pienemmat viela myohemmin. Samoin kaupat alkavat sulkeutua siina seitseman maissa, suurimpien tavaratalojen ja ruokakauppojen ollessa auki yhdeksaan saakka. Mutta naita suurempia kauppoja ei kauhean monta ole, tai sitten en vain ole onnistunut loytamaan oikeita paikkoja.
Museot ovat oikeastaan viela huonommin auki. Yleisesti ne ovat 10-16 auki, jotkut pidempaan, jotkut lyhyempaan. Esimerkiksi Roppongissa sijaitsevaan Mori-towerin nykytaiteen museoon paasi viela kuuteen tai kahdeksaan asti sisaan, minka onnekseni toissapaivana sain todeta, kun epatoivoisesti koputtelin ovea myohassa, varttia yli nelja. Maanantait ovat monesti suljettuja ja monesti myos jokin toinen paiva viikossa saattaa olla putiikki kiinni, joten aukiolot on hyva tarkastaa etukateen. Metro puolestaan kulkee viidesta puoleenyohon, jonka jalkeen julkinen liikenne lakkaa. Se myos osittain selittaa kaupungin akillisen hiljentymisen, silla muita julkisia yhteyksia ei enaa oikein kulje ja taksit ovat erittain kalliita. Vaihtoehtoina siis on sen jalkeen liikkua joko majapaikan lahella tai bilettaa koko yo siihen asti, kunnes metrot taas alkavat kulkea.
Tokiolaiset ovat hullaantuneita eurooppalaiseen tai ylipaansa maahantuotuun muotiin. Joka paikassa mainostetaan suuresti, etta vaatteet ovat ranskasta tai italiasta, vaikka niista sitten loppupeleissa loytyisikin se perinteinen made in china-lappunen. Myos eurooppalainen merkistomme on hyvin edustettuna paidoissa, tosin harvoin niin, etta siita tulisi jotain jarkevaa sanomaa. Riittaa kunhan on joitain lansimaisia merkkeja, ei silla niin valia, ovatko ne oikeasti jotain kielta tai jotain jarkevaa. "Hello, I`m pine, nice to meet you" ja "make a difference, get living away" ovat tyypillista paitojen antia. Tuo jalkimmainen varmaan piti olla "a way" mutta sanojen valinen vali oli niin lyhyt, etta se muodosti ainakin omissa aivoissani varsin hammentavan lausahduksen. Muutamia helmiakin on tullut vastaan. "Need you - before my and your distance expires" ja lisaksi seuraavan matkatoimiston nimi tai slogan, josta en itse pystynyt selvittamaan kumpi se oikeastaan oli kun se oli ainoa teksti ikkunassa: "Great trip for life - transfer to deconstruction". Ainakin se oli yhdella Tokion kalleimmista alueista, hienon oloisen matkatoimiston kyljessa uhkuen hienostuneisuuttaan ja kansainvalisyyttaan.
Japanilla on maine teknisten laitteiden ja vempaiden tuottajana ja kehittajana. Tokiossa teknisten vempeleiden kehto piti olla Akihabara, jossa loytyy heti viime kauden tuotteet dumppaushintaan. Kun paikalle paasin, oli olo aika laimea. Puolet kaupoista oli tietynlaisia varaosakauppoja, joista saa erilaisia liittimia, piirilevyjen osia ja muuta kummaa. Omien vempaiden rakentajalle se varmasti onkin tietynlainen getto, mutta tavalliselle tallaajalle silla ei ole kovasti tarjottavaa. Nain kylla tuulettimen, johon piirtyi laserilla haluttu sanoma seka hierovan satulatuolin yhdessa isommassa liikeessa, mutta muuten uusien loytojen kanssa oli aika tosi hiljaista. Myoskaan kirjoissa mainittua tinkimiskulttuuria en huomannut, jokaisessa tuoteessa oli hintalaput ja hinnat, jotka japanilaiset tuntuivat kiltisti maksavan kassalla. Ostin kylla uuden 2 gigan muistikortin 7 eurolla johtuen siita, etta oma 2,5 gigan kapasiteettini on alkanut tayttya uhkaavasti ja on helpompaa vain ostaa uusi muistikortti. Mutta tuo kolmen euron saasto Suomeen verrattuna selittyy kuitenkin euron vahvuudella, kuin itse paikan halpuudella. Nain ollen Akihabarasta ei myoskaan tarttunut mitaan kummempaa mukaani.
Repaisin ja paatin syoda lansimaista ruokaa - nimittain kebabia. Kebab-paikan omistaja osoittautui varsin englanninkielen taitajaksi, ja hanen kanssa oli mukava turinoida aikansa. Han oli myoskin sita mielta, ettei Akihabara ollut ihan maineensa arvoinen halpuudessa ja kertoi, etta Akiba Yodobashi olisi suhteellisen edullinen suuri kauppa. Kahvin jalkeen suuntasin siis sinne yksin, josta onnistuin loytamaan janskat mp3-soittimen sangattomat kuulokkeet, joissa oli jojotyyppinen systeemi johdoille. Harmikseni nyt tassa hostellilla huomasin, etta oma tuotteeni oli viallinen jojon toimiessa voin toisesta sangasta, joten huomenna saan sitten todeta, etta kuinka hyvin tai huonosti tuo vaihto-operaatio taalla toimii.
Muuten oma aikani Tokiossa paattyy huomisaamuun. Niin monta asiaa, kuten Harajukun ja Shinjukun nuoret pukeutujat, Uenon puisto ja monet ymparyskaupungit kuten Yokohama, jai nakematta. Ensimmainen johtuen siita, etta viime viikonloppuna satoi kuin saavista kaataisi, Ueno taas piti olla tanaan vierailukohde, mutta selkani eparoi, joten palasin suunniteltua aikaisemmin hostellille. Yokohaman sijasta keskityin puolestaan keskiviikkona Roppongin seutuun ja siella kiertelyyn. Mutta onpa ainakin syy palata takaisin tanne Tokioon ihmisvilinan keskelle.
En edes onnistunut kokemaan legendaarisia metroontunkijoita, tai edes kunnon tunkua metrossa. Kerran piti turvatua selka-edella-taktiikkaan, mutta muuten reittini on menneet jotenkin tosi ristiin tyossakavijoiden kanssa. Se on sinansa hassua, silla yleensa olen lahtenyt suhteellsen aikaisin hostellista, ruuhka-ajan ollessa viela paalla palaten vasta iltamyohaan, jolloin kuitenkin olen kayttanyt metroa paljon myos illan suussa, jolloin kuvittelisin liikenteen olevan suurin mahdollinen. Yhden kerran yritin taktikoida ja menna kaupungin toiselle puolelle ruuhka-aikaan mahdollisimman ruuhkaista reittia pitkin, mutta nappasin vahingossa vaaran metron (joka itse asiassa oli sen pari minuuttia nopeampi), jolloin missasin mahdollisen tungoksen. Joten voiko minun sanoa kokeeneen Tokion todellista luonnetta ollenkaan? Ainakin olen nahnyt vilauksia niin kiireesta, rauhasta, hektisyydesta, kuin myos uteliaisuudesta ja valittamisesta. Muuta ei nain hetken pyrahdyksesta voi kai toivoakaan.
Huomenna reittini kulkee tosiaan sitten Nikkoon, jolloin en ole varmaan yhteydessa nettiin ja sitten Kioton kautta Hiroshimaan. Ei siis kannata huolestua, vaikkei blogini paivaan tai kahteen paivittyisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti