Elossa. Perilla. Koneeseen paastyani jannitys raukesi ja silmat alkoivat painua kiinni. Lentomatka meni zombiena, ensimmaisen torkahtamisen jalkeen en edes muistanut heti, etta olen lentokoneessa. Loput lennosta joko herailin jumissa aarimmaisen epamukavasta asennosta tai sitten etsien sellaista suhteellisen siedettavaa asentoa. Oli sentaan kaksi penkkia kaytettavissa, joten ei pitaisi valittaa. Viimeisesta torkahduksestani herasin vasta kun aamiainen tyrkattiin eteen ja siina sitten puoliunessa tungin naamaani kaikkea janskan nakoista. Lentomatkan huipennus oli, kun nain merenalaisia tulivuoria (ensimmaisella kerralla en ollut uskoa silmiani, seuraavalla en enaa epaillyt niin vahvasti) ja se, etta laskeutuessa loytyi ihan oikea lentokenttakin. Se on nimittain aika janska fiilis, kun kiitorata alkaa suoraan meren rannalta ja kone alkaa laskeutua ilman, etta nakee patkaakaan maata.
Ensimmainen paiva meni sitten ihmetellessa. Hotellin loytaminen oli ihan suhteellisen helppoa sen jalkeen kun tajusi, etta se sijaitsi Shin-Osakassa Osakan sijaan. No, eihan noilla paikoilla ollut kuin se 10 kilometria valimatkaa. Hotelli oli siisti, taynna marmoria ja kaikkea niin hienon nakoista, etten olisi normaaliolosuhteissa sellaiseen eksynyt. Sanky oli kuitenkin mukava, eika muutakaan valittamista ole. Kylpykin oli varsin ihana, vaikka koko ajan torkahtelinkin.
Nukutun yon (tai no, nukuinhan ma 22-03 ja 5.30-8) jalkeen lahdin sitten tutkailemaan Osakan linnaa, kun seuraavassa majapaikassa tarvitsi olla myohaan iltapaivalla ja Osakan ja Kioton vali taittuu yleensa alle tunnissa. Opin sen, etta taalla onnistuu aina ajoittain hukkaamaan itsensa aika taidokkaasti (kavelin rinkan kanssa tanaan varmaan noin viisi kilometria ylimaaraista ihan vain sen takia). Varsinkin palatessani linnasta olin aika hukassa. Tai oikeammin olin ihan varma suunnasta ja olinkin ihan varma, etta juuri loydan aseman - kunnes aseman nimesta tajusin, etta olin jossain ihan muualla. Mutta onneksi JR junapassi kavi ja paasi sitten takaisin ihmisten ilmoille suuremmitta kommelluksitta. Kaikkea uutta hammentavaa olenkin sitten tajunnut ja ohessa on lista muutamasta hauskasta yksityiskohdasta:
Lippujen ostaminen: Kaytannossa suhteellisen helppoa. Mene lippuluukulta nayttavalle tiskille ja kysy tarvitsemaasi lippua. Taman jalkeen virkailija toistaa omat litaniansa muutaman kerran japaniksi ja itse sitten toistat jotain lipusta englanniksi, tilanteen kuitenkin yleensa paattyen siihen etta alkaa sohiminen, etta olet vaaralla myyntitiskilla. Taman jalkeen sormet osoittavat tiskille, johon voi menna. Toista tama iterointi keskimaarin viisi kertaa, jonka jalkeen sinulla on ehka jokin lippu, joka toivottavasti toimii siina junassa/metrossa mihin olet menossa. Ja aina senkin jalkeen voi tulla yllatyksia, kuten esimerkiksi osaka bisnes parkissa, jossa toimii sitten yksityinen metro, johon alueen sisainen matkalippusi ei kay. Junassa tarvitsee sitten enaa jannittaa sita, etta pysahtyyko juna silla asemalla, milla pitaisi ja ihmetella, mista ne ylimaaraiset asemat olivat tulleet reitin varrelle.
Poliisisedan nakoiselta virkailijalta kysyminen: vikatikki. Tai no, riippuu toki tapauksesta. Itse olisin vain tarvinnut junakartan. Taman kyseinen henkilo otti sen niin henkilokohtaisesti etta juoksi ympari asemaa, etta sain kartan. Harmi vain, etta kartta oli lopulta ihan eri kuin mita tarvitsin. Yhteenvetona tilanteesta: Myonnettakoon, etta olin nolo.
Vessanpontot: Niin, siis ne "lansimaalaiset" ihme kapistukset joihin on jopa kaukosaatimet. Mistaan nappuloista en yhakaan saa selvaa, mutta olen oppinut, etta jos tarpeeksi etsii takaa, niin voi loytaa napin tai vivun, jolla voi ohittaa kaikki nuo jannittavat vaiheet vessanponton kaytossa ja yksinkertaisesti vetaa vessan.
Ruokailu: Ensimmaisena iltana tein pelivedon ja ostin vain sushia paikallisesta supermarketista. Hyvaa ja helppoa. Ensimmainen ruokailu ravintolassa: ei ainakaan kannata tilata kuumaa nuudelikeittoa paikassa, jossa ei osata sanaakaan englantia. Tai no, saivatpahan paikalliset tarjoilijat vahan viihdyketta. Ensiksi minulla kesti ikuisuus valita ja tilata. Taman jalkeen minulla kesti ikuisuus syoda. Harmi vaan etten ainakaan viela hallitse kovinkaan tyylikkaasti ryystamisen jaloa taitoa joten nuudelikeiton syominen puikoilla - kohtuullisen haasteellista. Onneksi puolessa valissa tuli paikallinen henkilokunta vastaan ja toi minulle lusikantapaisen kapistuksen, jolla paasin edes vahan ryystamisen makuun. Paastyani ravintolasta oli todella hikinen, se ei kuitenkaan tainnut johtua keiton kuumuudesta vaan ennemminkin tuskaisesta tilanteesta. Seuraavan kerran tilaan sushia tai sashimia tai ihan mita vaan, kunhan se ei ole nuudeleita ja keittoa.
Suunnistus: suhteellisen helppoa. Tai yleisesti ottaen helppoa mutta valilla eksyy sillai hassusti, kadottaen esimerkiksi yhden ostoskeskuksen tai aseman. Aikaisemmin ohjeissa mainittu iso valkoinen lyhty oli sitten kaytannossa iso kellertavan harmaa lyhty, mutta yllatyin kuitenkin siita, kuinka helposti hostellin loysin. Siis ekalla kerralla, toisella kerralla menin tyylikkaasti halutun risteyksen ohi ja tutustuin lahikortteleiden ihmeisiin (ja niitahan talla seudulla riittaa).
Jep, jep. Nain ollen Japani kiittaa ja kuittaa talta eraa. Ulkona on luokkaa +25 ja aarimmaisen kosteaa ja sadekin tuntuu talta eraa rauenneen. Uudet kujat ja seikkailut kutsuvat ja minun pitaa lahtea liikkeelle, etten nukahda jetlagin johdosta talle koneelle.
Ensimmainen paiva meni sitten ihmetellessa. Hotellin loytaminen oli ihan suhteellisen helppoa sen jalkeen kun tajusi, etta se sijaitsi Shin-Osakassa Osakan sijaan. No, eihan noilla paikoilla ollut kuin se 10 kilometria valimatkaa. Hotelli oli siisti, taynna marmoria ja kaikkea niin hienon nakoista, etten olisi normaaliolosuhteissa sellaiseen eksynyt. Sanky oli kuitenkin mukava, eika muutakaan valittamista ole. Kylpykin oli varsin ihana, vaikka koko ajan torkahtelinkin.
Nukutun yon (tai no, nukuinhan ma 22-03 ja 5.30-8) jalkeen lahdin sitten tutkailemaan Osakan linnaa, kun seuraavassa majapaikassa tarvitsi olla myohaan iltapaivalla ja Osakan ja Kioton vali taittuu yleensa alle tunnissa. Opin sen, etta taalla onnistuu aina ajoittain hukkaamaan itsensa aika taidokkaasti (kavelin rinkan kanssa tanaan varmaan noin viisi kilometria ylimaaraista ihan vain sen takia). Varsinkin palatessani linnasta olin aika hukassa. Tai oikeammin olin ihan varma suunnasta ja olinkin ihan varma, etta juuri loydan aseman - kunnes aseman nimesta tajusin, etta olin jossain ihan muualla. Mutta onneksi JR junapassi kavi ja paasi sitten takaisin ihmisten ilmoille suuremmitta kommelluksitta. Kaikkea uutta hammentavaa olenkin sitten tajunnut ja ohessa on lista muutamasta hauskasta yksityiskohdasta:
Lippujen ostaminen: Kaytannossa suhteellisen helppoa. Mene lippuluukulta nayttavalle tiskille ja kysy tarvitsemaasi lippua. Taman jalkeen virkailija toistaa omat litaniansa muutaman kerran japaniksi ja itse sitten toistat jotain lipusta englanniksi, tilanteen kuitenkin yleensa paattyen siihen etta alkaa sohiminen, etta olet vaaralla myyntitiskilla. Taman jalkeen sormet osoittavat tiskille, johon voi menna. Toista tama iterointi keskimaarin viisi kertaa, jonka jalkeen sinulla on ehka jokin lippu, joka toivottavasti toimii siina junassa/metrossa mihin olet menossa. Ja aina senkin jalkeen voi tulla yllatyksia, kuten esimerkiksi osaka bisnes parkissa, jossa toimii sitten yksityinen metro, johon alueen sisainen matkalippusi ei kay. Junassa tarvitsee sitten enaa jannittaa sita, etta pysahtyyko juna silla asemalla, milla pitaisi ja ihmetella, mista ne ylimaaraiset asemat olivat tulleet reitin varrelle.
Poliisisedan nakoiselta virkailijalta kysyminen: vikatikki. Tai no, riippuu toki tapauksesta. Itse olisin vain tarvinnut junakartan. Taman kyseinen henkilo otti sen niin henkilokohtaisesti etta juoksi ympari asemaa, etta sain kartan. Harmi vain, etta kartta oli lopulta ihan eri kuin mita tarvitsin. Yhteenvetona tilanteesta: Myonnettakoon, etta olin nolo.
Vessanpontot: Niin, siis ne "lansimaalaiset" ihme kapistukset joihin on jopa kaukosaatimet. Mistaan nappuloista en yhakaan saa selvaa, mutta olen oppinut, etta jos tarpeeksi etsii takaa, niin voi loytaa napin tai vivun, jolla voi ohittaa kaikki nuo jannittavat vaiheet vessanponton kaytossa ja yksinkertaisesti vetaa vessan.
Ruokailu: Ensimmaisena iltana tein pelivedon ja ostin vain sushia paikallisesta supermarketista. Hyvaa ja helppoa. Ensimmainen ruokailu ravintolassa: ei ainakaan kannata tilata kuumaa nuudelikeittoa paikassa, jossa ei osata sanaakaan englantia. Tai no, saivatpahan paikalliset tarjoilijat vahan viihdyketta. Ensiksi minulla kesti ikuisuus valita ja tilata. Taman jalkeen minulla kesti ikuisuus syoda. Harmi vaan etten ainakaan viela hallitse kovinkaan tyylikkaasti ryystamisen jaloa taitoa joten nuudelikeiton syominen puikoilla - kohtuullisen haasteellista. Onneksi puolessa valissa tuli paikallinen henkilokunta vastaan ja toi minulle lusikantapaisen kapistuksen, jolla paasin edes vahan ryystamisen makuun. Paastyani ravintolasta oli todella hikinen, se ei kuitenkaan tainnut johtua keiton kuumuudesta vaan ennemminkin tuskaisesta tilanteesta. Seuraavan kerran tilaan sushia tai sashimia tai ihan mita vaan, kunhan se ei ole nuudeleita ja keittoa.
Suunnistus: suhteellisen helppoa. Tai yleisesti ottaen helppoa mutta valilla eksyy sillai hassusti, kadottaen esimerkiksi yhden ostoskeskuksen tai aseman. Aikaisemmin ohjeissa mainittu iso valkoinen lyhty oli sitten kaytannossa iso kellertavan harmaa lyhty, mutta yllatyin kuitenkin siita, kuinka helposti hostellin loysin. Siis ekalla kerralla, toisella kerralla menin tyylikkaasti halutun risteyksen ohi ja tutustuin lahikortteleiden ihmeisiin (ja niitahan talla seudulla riittaa).
Jep, jep. Nain ollen Japani kiittaa ja kuittaa talta eraa. Ulkona on luokkaa +25 ja aarimmaisen kosteaa ja sadekin tuntuu talta eraa rauenneen. Uudet kujat ja seikkailut kutsuvat ja minun pitaa lahtea liikkeelle, etten nukahda jetlagin johdosta talle koneelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti