Pulahdus. Raikas sellainen. Huijasin itseni altaan reunalle. Ihan pieni pulahdus vain, sitten lähden. Kylmää ja märkääkin. Ei yhtään huvita liikkua tai olla. Capoon huvittaisi kyllä lähteä, mutta kantapään vaiva tuntuu nauravan minulle iloisesti. Kivaahan se olisi joo, mutta ei tällä kantapäällä, jossa askeleetkin on ajoittain kivuliaita.
Ylipuhuin itseni spinning-tunnille. Se oli työläs ja hankala prosessi, eikä asiaa helpottanut se, että tunti oli jo täynnä siinä vaiheessa, kun lopulta sain raahauduttua salille. No, bodypumppiin sitten, vaikka kuvittelin jo niiden päivien olevan kaukana takana. Harrastin sitä joskus varsin intensiivisesti, kunnes kyllästyin totaalisesti. Nyt oli sentään kulunut suunnilleen kolmisen vuotta. Kantapää pisti jännittämään. Kestääkö se, vai joudunko jättämään tunnin viiden minuutin jälkeen kesken? En joutunut. Onneksi. Kaksi liikettä oli kovia kantapäillä ja nekin fuskasin. Pienillä painoilla ja varpaisillaan voi tehdä aika paljon. Pihalla olin kuin käki, eikä asiaa yhtään auttanut se, että ohjaaja veti jotain vanhaa sarjaa ziljoonatta kertaa ja unohti aina välillä mainita, mitä tehdään seuraavaksi. Tuskainen tunti.
Sen jälkeen olin varautunut saunaan ja uintiin. Kamatkin olivat mukana. Ihan pieni pulahdus, kuitenkin se on kylmää. Muttei oikeasti ollutkaan. Jostain syystä allas oli kokonaan minun. Kukaan muu ei rikkonut rauhaani ja sain onnessani pulahdella reunalta toiselle. Yhtäkkiä huomasin, että olin viettänyt vedessä jo yli puoli tuntia. Se oli vain niin ihanaa, rauhoittavaa. Rentouttavaa, kun sai lipua omaa vauhtia laidalta toiselle. Kannustavaa, sillä se oli niin kivaa. Oli mukavaa uida pitkän tauon jälkeen. Sen jälkeen saunaan ja ulkona talven tervehdys tuntui leppoisemmalta. Pulahdus virkistäytymiseen, juuri oikeaan aikaan.
Ylipuhuin itseni spinning-tunnille. Se oli työläs ja hankala prosessi, eikä asiaa helpottanut se, että tunti oli jo täynnä siinä vaiheessa, kun lopulta sain raahauduttua salille. No, bodypumppiin sitten, vaikka kuvittelin jo niiden päivien olevan kaukana takana. Harrastin sitä joskus varsin intensiivisesti, kunnes kyllästyin totaalisesti. Nyt oli sentään kulunut suunnilleen kolmisen vuotta. Kantapää pisti jännittämään. Kestääkö se, vai joudunko jättämään tunnin viiden minuutin jälkeen kesken? En joutunut. Onneksi. Kaksi liikettä oli kovia kantapäillä ja nekin fuskasin. Pienillä painoilla ja varpaisillaan voi tehdä aika paljon. Pihalla olin kuin käki, eikä asiaa yhtään auttanut se, että ohjaaja veti jotain vanhaa sarjaa ziljoonatta kertaa ja unohti aina välillä mainita, mitä tehdään seuraavaksi. Tuskainen tunti.
Sen jälkeen olin varautunut saunaan ja uintiin. Kamatkin olivat mukana. Ihan pieni pulahdus, kuitenkin se on kylmää. Muttei oikeasti ollutkaan. Jostain syystä allas oli kokonaan minun. Kukaan muu ei rikkonut rauhaani ja sain onnessani pulahdella reunalta toiselle. Yhtäkkiä huomasin, että olin viettänyt vedessä jo yli puoli tuntia. Se oli vain niin ihanaa, rauhoittavaa. Rentouttavaa, kun sai lipua omaa vauhtia laidalta toiselle. Kannustavaa, sillä se oli niin kivaa. Oli mukavaa uida pitkän tauon jälkeen. Sen jälkeen saunaan ja ulkona talven tervehdys tuntui leppoisemmalta. Pulahdus virkistäytymiseen, juuri oikeaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti