Nettiluola loytyi

Loysin paikallisen nettikahvilan, jossa kuumissa tunnelmissa paasee tutustumaan netin ihmeelliseen maailmaan. Varsinaisesti tulin tanne vain chekkaamaan itseni lennolle. Itse nettiyhteys on viela yllattavan halpa, alle euron tunti. Haasteena oli vain loytaa perille, silla kuten vanhoista postauksista voi lukea, ei netin loytaminen ihan niin helppoa tassa suurkaupungissa ole.

Ison ostoskeskuksen (ISquare) vieressa oli ylhaalla kyltti, jossa mainostettiin nettia. Ensi kerralla kurkistin jopa viidenteen kerrokseen sisaan, mutta tulin epailevaiseksi. Naytti ennemmikin guest houselta, kuin nettiluolalta. Korttelin kiertaminen toi enemman varmuutta. Uudella yrityksella uskalsin kurkistaa viela hieman pidemmalle, jonka jalkeen avautui silmieni eteen n. 15 konetta. Loistavaa... paasin chekkaamaan itseni sisalle lennolle, sain merkittya paikan, joka tosin oli sama, kuin menomatkalla. Jalkatilaa on siis hieman enemman, koska se on turistiluokan ensimmaisella rivilla. Muuten lento on taas vaihteeksi aivan tayteen buukattu. Ei siina mitaan, paluumatkalla pitaa nukkumisen sijaan yrittaa pysya hereilla. Paasee paremmin takaisin Suomen rytmiin...

Majapaikan vaihto

Kohta vaihtuu taas majapaikka. Mielellani olisin viela jatkanut nykyista oleskeluani Hop-Innissa, mutta valitettavasti olin varauksessa myohassa ja huoneet olivat jo taynna silloin, kun tein nykyisen varaukseni. Tama tarkoittaa sita, etta on aika kerata kimpsut ja kampsut ja raahata ne ensimmaiseen paikkaan, nukkua siella viela pari yota ja sitten onkin aika lahtea jo kotia kohti.

Nettimahdollisuuksista en oikeastaan tieda, silla toki olen lahistolta loytanyt pari paikkaa, josta paasee nettiin. Kuinka paljon intoa ja kiinnostusta hengata viimeisina paivina naissa paikoissa nettiin jumiutuneena onkin sitten toinen asia. Nettia ehtii lukea kotoakin. Hong Kongin matkaaja saattaa (huom. saattaa, silla illalla haluaisin viela tsekata itseni sisaan koneeseen) hiljentya pariksi paivaksi. Sen jalkeen bonarina tulee lopulta kuvia matkalta, kun paasen lataamaan niita omalle koneelleni.

Lantaun valloitus

Tanaan oli suunta valloittaa Hong Kongin suurin saari, eli Lantau. Kaytannossahan se on suurempi kuin Hong Kong itse, eika se ole kiinni Hong Kongissa. Metro kylla vie todella napparasti ja Launtaussa sijaitsee mm. Hong Kongin lentokentta.

Syyna Lantaun valloittamiseen oli koysirata, joka oli yksi suurimpia maailmassa rakentamishetkellaan. Jotta pitka reissu kabiineissa ei olisi tarpeeksi, paasi lisamaksusta sellaiseen kabiiniin, josta naki joka suuntaan, tarkoittaen myos alaspain. Kabiinin lattia oli siis lapinakyva ja sielta oli veikea tiirailla merta ja metsaa matkan varrella. Lisaksi ostamaani seikkailupakettiin kuului kaksi piirrettya - ne olisin voinut jattaa valiin, jos olisin tilatessa tajunnut, mita ne olivat.

Ns. kristallikabiiniksi kutsutussa menopelissa oli sekin hyva puoli, etta hieman kalliimpi hinta vahensi jonoja huimasti. Nain sunnuntaina oli aika paljon jonoa tavallisiin kabiineihin, mutta viidella eurolla lisaa sai kavella tyynen rauhallisesti lahes koko jonon ohi. Kerrankin hieman kalliimpi lippu kannatti, silla sen verran paljon jonoa oli, ettei olisi huvittanut jonottaa sita lapi.

Maaranpaana Lantaussa oli kylanoloinen turistikeskus, josta loytyi iso Buddha seka luostari. Aurinko paistoi ja elama hymyili, vaikka Buddhan luo kiipeamiseen, temppeleiden kiertamiseen ja muun ympariston tutustumiseen ei mennytkaan kuin reilu tunti. Sitten olikin hyva istuskella ja katsoa muita turisteja ja heidan meninkiaan.

Lantaussa on myos iso outlet-keskus, jossa vierailin palattua Buddhan luota. Mitaan kummempaa en taaskaan loytanyt. Olen varsin pitka ja valikoiva vaatteiden suhteen, joten kriteerit tayttavia asuja loytyy taalta yllattavankin vahan. Ehka osittain syyna on myos se, etta pyrin valttamaan Japanin shoppailun karikot, eli en lahde ostamaan pitsia ja horhoja, jotka kohdemaassa sulautuisivat massaan. Kotona taas muistuttaisin vaatteet paalla lahinna hippia tai ylikasvanutta lasta ja ne unohtuisivat pariksi vuodeksi johonkin kaapin peralle...

Outletin jalkeen oli vuorossa Mong Kok, josta yritin kovasti loytaa sen optikkoliikkeen, josta olin muutamaa paivaa aikaisemmin ostanut silmalasit. Jonkun aikaa olin varsin skeptinen koko paikan suhteen, silla puolet kaupoista vaikutti sellaisilta, etten niita ollut koskaan nahnytkaan. Oikean kerroksen kohdalla loytyi liike, jonka pohjaleikkauksen tunnistin. Laukun pohjalta loytyi myos sopivasti silmalasien hakulappu. Kovasti yrittivat ensin tarjota jotain muuta lasia, mutta en huolinut. Sain kuitenkin oikeat lasit ja ne tuntuvat olevan viela oikeilla vahvuuksilla. Nyt saakin heittaa ennustuksia, kuinka monta paivaa kyseiset lasit kestavat, sen verran halvat ne olivat.

Taman jalkeen nautin kovasta ryysiksesta "Ladie's market"-nimisella torilla. Viikonlopun kunniaksi tuntui, etta ainakin lahikorttelit olivat keraytyneet sinne ja sai nauttia tasta suuresta ihmismassasta. Jos olisin ollut lyhyempi, olisi suuret ihmismaarat saattaneet tehda olon tukalaksi. Nyt naki napparasti ihmisten paiden yli, joten ei tullut ahtaan paikan tunnelmaa. Lopulta kiertelin summamutikassa Mong Kok:ia, kunnes voimat loppuivat ja suuntasin majapaikkaan. Yksi paiva alkaa taalla idassa alkaa tulla taas tayteen ja voi taas sanoa, etta pieni pala Hong Kongia on taas valloitettu.

Kowloonia ristiin rastiin

Aasiassa olen tormannyt hammentavaan ilmioon: on aina yksi paikka, joka on turvassa ruuhkalta ja ihmisvilinalta. Riippumatta paivasta, kellonajasta tai kuun asennosta. Museoihin ei jostain syysta eksy ihmisia. Hong Kongissa tama on varsin kummallista siitakin nakokulmasta, etta sisaanpaasy on yleensa euron luokkaa ja pieniin nayttelyihin on selkeasti nahty vaivaa.

Lahtkohtaisesti pyrin valttelemaan pahimpia viikonlopun ruuhkia ja valitsin taman museopaivakseni. Eilen Macaussa toki kavin tutustumassa Macaun historiaan ja merimuseoon ajankulukseni. Tanaan oli vuorossa Hong Kong Museum of Art eli taiteen museo. Nelja kerrosta ja useampi eri nayttely. Nykytaiteen nayttelyssa teemana oli vihreys. Pari tyota oli ihan jannittavia, mutta muuten se ei suuresti tunteita herattanyt. Lisaksi paasi tutustumaan vanhaan kiinalaiseen keramiikkaan, kalligrafiaan ja johonkin kiinalaiseen (tai hongkongilaiseen) taiteilijan toihin. Jalkimmaiselle en oikeastaan yhtaan lammennyt, mutta historialliset teokset olivat kylla ihan mielenkiintoisia. Lisaksi plussaa museo saa nakymasta, joka oli varsin mainio - suoraan lahden toiselle puolelle Hong Kongiin.

Taman jalkeen kiersin itaisessa Tsim Sha Tsuin ymparistossa. Siella piti olla jokin isompi ostoskeskus/markkinat, mutta enpa oikeastaan loytanyt mitaan muuta kuin yhden puiston. Kiertelin paikallisia Ita-Aasian yms keskuksia, mutta jokin lama tai vastaava oli ne tyhjentaneet. Kauppojen paikalla tuntui olevan paljon tyhjaa tilaa.

Siita sitten jatkoin rantaa pitkin aikani. Kavelin lapi paikallisen "hollywood walk of famen", eli Avenue of the starsin. Sinne olivat monet tunnetut aasialaisnayttelijat saaneet oman tahtensa ja valtaosa oli jattaneet myos kammeniensa painaumat.

Taman jalkeen tuli taas kerattya voimia majapaikassa. Kowloon ja Hong Kong on yllattavan pieni ja kompakti alue, mutta kymmenta paivaa ei silti jaksa juosta paikasta toiseen. Suuntana illalla oli temppelikadun iltamarkkinat. Ihan mielenkiintoista, autenttista aasialaista markkinameininkia tuntui olevan. Vielakaan en kylla lammennyt feikkipaidoille, -kelloille tai -laukuille, joten varsinainen saalis jai aika laimeaksi: pari kannykan varalaturia, yksi adapteri ja kotimatkalta evasta iltaa varten.

Markkinoilla tuli myos tunne, ettei vaenpaljous ole oikeastaan aivan totaalisen tyrmistyttava. Ihmisia on toki joka puolella ja paljon, mutta he myos jakautuvat aika tasaisesti koko Hong Kongin ja Kowloonin alueelle. Taman vuoksi ajattelin, etta huomenna voisi taas tehda paivaretken lahisaarelle Launtaulle, jossa olisi odotettavissa iso Buddha-patsas, temppeli ja koysirata, josta on kai hienot nakymat.

Macaun visiitti

Tanaan oli aikainen heratys ja pyrin loytamaan lautan, joka lahtee Kowloonista Macauun. Se oli varsin pikaisen kavelymatkan paassa (jopa niin pikaisen, etta kavelin vahingossa yli korttelin verran ohi) ja Hong Kongin kiireiseen tunnelmaan kummasti kaipasi vahan vaihtelua.

Yllatys numero yksi taisi olla se, etta kummassakin paassa oli passintarkastus. Varsinkin Macauun menevat saivat taas kiltisti odotella sen kolmisen varttia jonossa, joka mateli eteenpain. Nain lansimaisena sai kylla naureskella kiinalais (tms) ukoille (paikallisilla oli oma jononsa), jotka kovasti yrittivat keksia, miten paasisivat passintarkastukseen viela vahan nopeammin. Jonoa vaihdettiin ja kovasti kuikuiltiin paikallisten omiin tarkastuspisteisiin. En silti huomannut, etta nailla konsteilla olisi juurikaan ollut hyotya jonossa etenemisen kannalta. Lukuunottamatta kanssamatkustajien viihdyttamista.

Macausta tuli luettua tarkkaan historiaosuus matkaoppaista ja odotin sieluni silmin nakevani varikkaita rakennuksia ja raikkaita portugalilaisia muotoja. Toki muotokieli oli hieman erilainen, monissa taloissa oli parvekkeet, jotka viittasivat historian havinaan. Valitettavasti varit olivat monista rakennuksista kuluneet pois ajan saatossa, joten niihin varikkaisiin taloihin tormasi parhaiten Macaun museossa, jossa esiteltiin entisajan elamaa. Kiersin kylla useamman tunnin vanhan kaupungin keskustaa etsien kivannakoisia kulmakuntia. Muutaman loysinkin - niista sitten kun saan kuvat ladattua koneelleni. Mitaan Portugalin tai Espanjan kaltaista variloistoa on kuitenkin turha etsia.

Ruoka Macaussa oli toki oikein maittavaa. Kavin meren lahella olevassa ravintolassa, jota lonely planet kehui kovasti. Siankorvasalaattia en uskaltanut maistaa ja toinen lonely planetin ehdottama ruokalaji olikin sitten loppu. Soin katkarapukakkusia (jotka toivat kylla hieman mieleen kalapuikot) ja paaruokana jotain kalaa, joka oli oikein herkullista. Annoskateuteenkin sorruin, kun naapuripoydassa vedettiin taskurapua ja simpukoita. En tieda, mista listasta he olivat moisen satsin tilanneet, silla omasta menustani en onnistunut kyseisia ruokalajeja bongaamaan, vaikka oikein yritin. Ehka ne oli varjottu jonkin toisen nimen alle.

Ruoan paatteeksi olin saanut kaupunkikierrokseni loppuun. Istuskelin puistossa lukemassa kirjaa. Niin, luit oikein lukemassa kirjaa. Aurinko paistoi kerrankin ja tuulikaan ei liiaksi hairinnyt. Selka sanoi, etta kaipaa lepoa ja nakymat merelle olivat varsin mainiot. Mikas siina sitten istuskellessa. Lopuksi kavin viela merimuseossa ja suuntasin satamaa kohden. Ylimaaraista jannitysta kerasin itselleni hyppaamalla bussista paria pysakkia liian aikaisin pois. Onneksi mutufiiliksella onnistuin tunnistamaan yhden seinarakennelman kaukaisuudessa ja sita kohti sitten suuntasin. Paasin satamaan muutaman korttelin kiertamisen jalkeen puolisen tuntia myohemmin.

Merenkulku takaisinpain oli varsin kova - pikalautta keinui ja vaappui ja vatsanpohja meni aika monta kertaa ylosalaisin. Kiitin onneani, etta olin niinkin pitkaan viihtynyt kirjan parissa - muuten olisi paivalle saattanut tulla surkeampi loppu.

Kiertamista ympari saarta ja toistakin

Edellisen paivan tunnelmat ovat taas hieman parantuneet. Elamaa paransi kummasti, kun yosija vaihtui mukavammaksi, lahelta loytyi nettikahvila (tosin taalta nykyisesta paikasta saa lapparin tarvittaessa lainaan) seka naiden kahden paikan valista loytyi ns. tuoreruokamarket, josta saa mm. annospakattua sushia, hedelmasalaattia ja tuorepuristettuja hedelmamehuja. Viimeisimmasta ainakin mansikka/mustikkamehu oli todella hyvaa ja kohtuullista. Tama kompensoi huomattavan hyvin sita tosiasiaa, ettei alueelta oikein ole loytynyt kivanoloisia ravintoloita. Toki ns. katuravintolatyyppisia riittaa, mutta nain hetkellisesti alkaa jo riisi/nuudeli riittaa. Vastapaata oman huoneen ikkunasta nayttaa myos olevan jokin kivanoloinen japanilainen tai paikallinen paikka, joka voisi kayda tsekkaamassa. Se ei ole kuitenkaan katutasossa, joten loytaminen ennen ikkunanakymaa oli vahan niin ja nain.

Tahan paivaan sitten. Paivaksi oli luvattu sadetta. Sita ei nakynyt, mutta tummat pilvet valtasivat taivaan, lampotila putosi yli kymmenen astetta ja kylma tuuli puhalsi naeuleen lapi. Jopa niin paljon, etta sadetakiksi matkaan otettu goretex-takki tuli laitettua paalle. Paatin suunnata museoon, joka osoittautui minimaalisen kokoiseksi myyntigalleriaksi - siis sitten kun sen loysin. Kiersin sitten Centralin alueen kauppoja odotellen, etta huoneeni vapautuisi. Suuntasin sitten taas lautalla Kowloonin puolelle.

Olen mieltynyt Kowloonin ja Centralin valilla kulkevaan lauttaan. Lyhytta matkaa on kiva seilata ja samalla saa huilata sopivasti jalkoja. Mieltymys on ollut jopa niin suurta, etten viela kertaakaan ole kayttanyt metroa Hong Kongille menoon - siitakaan huolimatta, etta valitsin majapaikan osittain helposti saavutettavan metroaseman perusteella. Lautalle joutuu kavelemaan vahan enemman - mutta siita tulee vain lomafiilis.

Tanaan kaytin kylla ensimmaista kertaa metroa. Suuntana oli Mong Kok, joka on paikallisten suosima ostosparatiisi. En viela tanaan onnistunut loytamaan sielta mitaan ostosparatiisia. Katumarkkinat olivat tayttaneet kadut kaikella rihkamalla ja kraasalla, niin se teki suunnistamisen varsin haasteelliseksi. Silti oli mukava paikkoja ihmetella. Satuin kuitenkin ostamaan hetken mielijohteesta silmalasit, joten sunnuntaina saatan suunnata uudestaan ihmettelemaan, etta milta alue vaikuttaa. Viela se ei ihan auennut, osittain ehka ajanpuutteen vuoksi. Silmalasien laadusta tai muustakaan ei ole tietoa, sen nakee sitten. Vaatteisiin ei kuitenkaaan tunnu menevan taalla rahaa (pituuteni tuntuu ainakin viela olevan pienimuotoinen haaste), joten ei maailma kaadu yksiin silmalaseihinkaan, vaikka ne epaonnistuisivat.

Iltatori jai tanaan nakematta, kun seiskan jalkeen keksin, etta haluaisin nahda lasershown. Joka ilta kannattaa olla kello kahdeksalta Kowloonin etelakarjessa ihmettelemassa, kun Kowloonin ja Hong Kongin rakennukset viestivat toisillensa valoin ja lasersatein. Oma mokani ehka siinakin oli se, etta kuvittelin hienostin lonely planetin opastamana, etta menen Nathan roadille ihmettelemaan valojen paljoutta. Saapuessani paikalle tajusinkin, ettei kyseiselta kadulta ole mitaan jarkea yrittaakaan nahda mitaan valoja, vaan kannattaa sykkia juuri etelakarkeen. Hieman piti kiiretta, mutta ehdin juuri parahiksi paikalle, kun ensimmaiset valot syttyivat. Ihan hieno oli show, oli hauska nahda kun Hong Kongin talot elivat niiden ulkoreunoille kiinnitettyjen valojen johdosta. Shown jalkeen olikin sitten suunta kotiin jalkoja ja selkaa lepuuttamaan. Pitkan paivan jalkeen tarvitsee kerata voimia huomiseen, jolloin ajattelin suunnata Macaoon.

Uuden majapaikan netti

Huomasin, etta huomisessa majapaikassa pitaisi olla jonkinlainen mahdollisuus netinkayttoon. Pidan peukkuja, etta todellakin paadyn sinne, enka johonkin random-kaverin-kaverin hostelliin. Ainakaan nyt en sulata paikanvaihtoa ihan niin helposti...

Ensimmaisena paivana tosiaan olin siina kunnossa, etta mika vain missa oli sanky, inhimillinen siisteystaso ja jonkinlainen turvallisuudentunne, kelpasi oikein mainiosti. Tosin, aina on hyva muistaa, etta eihan siella majapaikassa tallaisessa kaupungissa juuri muuta tehda kuin sailyteta tavaroita, kayda suihkussa ja nukuta. Kyseiset toiminnot onnistuvat ihan mainiosti tuossa nykyisessakin. Jopa niin hyvin, etta simahdin eilen seiskalta, kun mun piti vain pikaisesti kayda hostellissa pohtimassa illan jatkoplaneja. Illan jatkoplanitkin kummasti selkenivat kuin itsestaan ja sain itseni aamulla varsin kivuttomasti ylos jo ennen kasia.

Hong Kongin tunnelmia

Tervehdys taalta Hong Kongista. Ensitunnelmat kaupungista olivat varsin vasyneet, kun perilla oltiin samaan aikaan kun normaalisti menen nukkumaan. Ei siina mitaan sinansa, mutta kello kuitenkin oli kahdeksan aamulla ja tarkoitus oli suunnata uuteen paivaan.

Maahantulo oli kasittamattoman hidasta, lahes tunti meni passijonossa, kun iso intialaisryhma pyrki lapi ennen Suomesta tullutta konetta. Ilmeisesti Intian passit eivat ole koneellisesti luettavia, koska jokainen intialaisjonottaja kavi jonkun todella pitkan tarkastusprosessin lapi. Suomen passilla oli helppo hymyilla, kun minuutissa selvisi urakasta, josta suunnilleen 30 edeltajalla oli mennyt yhteensa tunti neljassa tarkastuspisteessa. Matkatavarat haettiin vasta maahantulon jalkeen, joten yllattaen ei ollut kovinkaan pitka odotus enaa siina vaiheessa, kun paasi lopulta maahantuloviranomaisista lapi.

Hong Kong itsessaan tuntui vasyneen maailmassa varsin hankalalta. Kadut on kylla nimetty poikkeuksellisen selkeasti ja karttaa on helppo lukea. Hankaluus kuitenkin ulottuu ylailmoihin, kun pilvenpiirtajien kaupungissa pitaa osata etsia sita ravintolaa tai vaateliiketta joko ylakerroksista tai jostain kellarista. Kaupunkia tuntemattomalle hieman haasteista, joskin ensimmaisen yon jalkeen alkoi jotain tuntumaa saamaan kaupunkiin.

Majapaikka loytyi tavallaan suhteellisen helposti ohjeiden tason huomioiden. Otin uhkarohkeana bussin, matkasin kyydissa aikani, kunnes herasin kyselemaan kanssamatkustajilta, missa jaada pois. Kovan saadon jalkeen sain suunnilleen kuvan alueesta, jossa bussin kyyti pitaisi jattaa. Meinasin silti tyylikkaasti ajaa ohitse, paitsi etta satuin kysymaan bussikuskilta pysakkia ehka n. 10 metria varsinaisen pysakin vastaantuloa. Siina sitten bussi tyylikkaasti pysaytti ja jatti mut ulos ihmettelemaan, etta mitas nyt. Chunking house oli oikeastaan vielakin rupuisempi ja markkinahakuisempi kuin mita olin odottanut. Siella sitten tuli joku aija vastaan, etta "oletko Heli?" Guest houseen oli pitanyt ilmoittaa aika aikaisemmin ja soittaa lentokentalta, joten laskin todennakoisyyden varsin pieneksi, etta nyt on joku hullu psykopaattivainoaja vastassa. Lahdin sitten siita matkaan ja kavi ilmi, etta majapaikka olikin jossain ihan muualla. Plussaa oli toki, etta uusi huone oli ihan kohtuullisen siisti. Miinusta ikkunan puuttumisesta ja siita, etta nettia ei ollutkaan. Jalkimmainen oli oikeastaan iso miinus, silla olin valinnut paikan oikeastaan ainoastaan netin tahden.

Nettia etsiessa meni sitten pari paivaa. Toki, kaupunkiin tuli ensisijaisesti tutustuttua. Silmat pidin kylla auki, jos jossain nakyisi jotain nettikahvilaan viittaavaa. Etsinta ei kuitenkaan ollut ihan helppoa.

Ensimmaisten aamupaivaunien jalkeen suuntasin etsimaan ruokaa (ei viela ihan vakuuttanut hostellin laheiset paikat) ja suuntasin laheiseen puistoon. Se oli varsin viehattava ja sopi hyvin puusta pudonneen tunnelmaan. Matkaoppaasta bongasin, etta vastapaisessa ostoskeskuksessa olisi nettikahvila. Ah ja voi, mutta suuresta etsinnasta loytyi vain ostoskeidas taynna tyhjaa. En tieda, olinko eksynyt oikeaan paikkaan vai mita, silla kirjaimellisesti Miramarin ostoskeskus oli puoliksi taynna tyhjaa. Ei loytynyt internet-kahvilaa, muttei loytynyt myoskaan kauppoja. Jotenkin vaikutti silta, etta paikkaa vasta rakennettiin tai sitten lama oli siihen keskukseen erittain pahasti iskenyt. Vielakin epailen, etta loysinko edes ostoskeskusta, vaikka karttaa oli helppo lukea ja kyljessa luki isolla ostoskeskuksen nimi.

Ensimmaisena paivana ei varsinaisesti loytynyt siis kauppoja. Kauppoja oli toki vieri vieressa tien varrella, mutta ne eivat viela ihan vakuuttaneet. Ne toivat lahinna torin ja kraasakaupan yhdistelman, joihin sisaanheittajat pyrkivat kovalla huudolla saamaan ulkomaalaisia sisaan. Harvat vaatekaupat tarjosivat vain vaarankokoisia vaatteita, eika tyylikaan ihan viela inspiroinut. Uskoisin, etta olin vaaralla alueella kauppoja ajatellen. Tulevina paivina voi olla enemman onnea matkassa.

Toisena paivana suuntasin pois lahiymparistosta ja suuntasin ensin lautalla Hong Kongin puolelle ja siita sitten Viktorian huipulle. Se oli oikein sympaattinen kokemus. Aurinko paistoi kivasti ja luonto ymparoi kavelyreittia. Kavelin huipun ympari, vaikka aivan huipulle ei paassytkaan kulkemaan. Kavelyreitin erikoisuus loytyikin sitten pienessa pakettiautossa, joka kovasti yritti mahtua tielle, jolle se oli auttamatta aivan liian suuri. Tiella oli myos kielletty ajoneuvoilla ajaminen ehka juuri siita syysta.

Kymmenisen minuuttia se yritti yhta mutkaa, josta se selvisi lopulta lapi. Olin siina vaiheessa kierrokseni loppupaassa ja kuljin pakettiautoa vastaan. Odottelin tata urotekoa aikani, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Kummallakaan puolella ei ollut edes sita viitta senttia, jolla pakettiautosta olisi voinut haaveilla paasevansa ohi. Lopulta kuski selvisi mutkasta ja jatkoi onnellisena matkaansa. Pieni kysyva aani sisallani kuitenkin ihmetteli, etta kuinka kuski paattaa selvita lopputiesta, joka kapeni entisestaan. Se jai talla kertaa arvoitukseksi, kun paasin jatkamaan matkaani.

Kokonaisuudessa Viktorian huippu oli kiva. Sen jalkeen tutustuin pintapuolisesti Hong Kongin kaduilla. Nettia yhakin etsin ja aloin jo turvautua Lonely Planetin tarjoamiin vaihtoehtoihin. Mitaan niista ei kuitenkaan tuntunut olevan olemassa. Esimerkiksi Causeway bayssa tuntui vahvasti, etta metroasemalla ei ole koskaan nahtykaan nettia, vaikka kirja kovasti sita suositteli helpon internetin kayttopaikaksi. Itse asiassa puolet kirjan listasta veti pahemman vesiperan. Causewayn puolesta voi kylla sanoa sen, etta sielta loytyi ex tempore aika suloinen kukkanayttely, johon mielellaan kaytti ylimaaraisen tunnin. Sitten haahuilin vain ympariinsa vailla tarkempaa suuntaa. Lopulta paadyin kirjoittelemaan Hong Kongin kirjastosta, josta lopulta onnistuin varaamaan tunnin ajan nettipaatteelle.

Huomenna vaihtuu majapaikka, joten jos uudessa paikassa ei ole nettia, voi kirjoittelu harventua hieman. Uuden paikan pitaisi kylla olla huomattavasti parempi kuin tama nykyinen, joten pidan viela peukkuja pystyssa.

Viime hetken pakkausta ja ohjeiden selvittelyä

Huomenna on lähtö. Jotenkin ironista, että suunnilleen kaksi vuotta sitten olin niin varautunut. Nyt haahuilen ympäri kämppää yrittäen miettiä, että mitä kuuluikaan pakata mukaan. En tiedä yhtään sanaa kiinaksi, en kantoniksi tai mandariiniksi. En edes kiitosta.

Jotkit asiat eivät ole sentään muuttuneet. Idässäpäin majapaikkojen löytämisohjeet ovat yhäkin yhtä mielenkiintoisia. Ensisijaiset ohjeet ensimmäiseen majapaikkaan löytämiseen lentokentältä vapaasti suomentaen: ota bussi A21, jää pois 14. pysäkillä. Kun nouset bussista kävele takaisin noin 50 metriä, eli 30 sekuntia. Näet suuren television seinässä ja kävele blokkiin E. Nouse vasempaan hissiin (oikea ei mene oikeaan paikkaan), joka pysähtyy aina parillisissa kerroksissa. Jää pois 12 kerroksessa., jonka jälkeen olet hotellin aulassa.

Toiseen majapaikkaan loppupätkälle ohjeet ovat seuraavanlaiset: Kävele Nathan roadia pitkin, McDonalds-kyltin alta, näet Citibankin 2. risteyksessä ja käänny länteen. Tämän jälkeen käänny etelään Hankow-roadille ja majapiakka on Addidaksen (2 d-kirjaimella) myymälän vieressä ja vastapäätä HMW:tä. Olet perillä.

Ohjeista on jäänyt pois viimeisestä lauseesta konditionaali: "jonka jälkeen sinun pitäisi olla
perillä". Pilvenpiirtäjien kaupungissa ohje kun tuntuu aavistuksen suurpiirteiseltä, joten saa nähdä minkälaisia tarinoita on minun tuurillani kerrottavana ensi viikolla.

Hankikannon päättyminen

Seuraavana tulee tarina, jota ei kannata testata omakohtaisesti. Se on myös valitettava kuvaus siitä, kuinka tämä city-eläjä on vieraantunut normaalin elämän tosiasioista, kuten siitä, että lunta on tänä talvena oikeasti tullut paljon.

Helsingin keskustassa keskitytään kuljettamaan kuorma-autolasteittain lumet pois, joten aivan keskustan alueet vaikuttavat jo hyvin keväisiltä ja lumettomilta. Kotitieltäkiin on jo pahimmat lumet aurattu ja sulanut pois, jos ei ota huomioon niitä valtavia vuoria kadunreunoissa. Viime päivinä lumenkorkeus on lopulta alkanut laskea ja polut, joissa joskus oli puoli metriä lunta ympärillä ovat kutistuneet tilaan, jossa polun vieressä näyttää olevan vain kymmenisen senttiä lunta.

Ulkoilutin kumisaappaitani haluten testata, toimivatko ne vielä. Epäilys toimivuudesta johtui siitä, että ne tuntuivat kärsineen hieman Intian ylikuumista oloista. On turha säilyttää kodissa saappaita, jotka eivät toimi. Tällä sulamiskelillä saappaita tulee helposti ikävä, joten tarvetta toimiville saappaille olisi kovastikin. Tämän vuoksi saappaat jalkaan ja koekävelylle sopivaan säähän.

Oikealla suojavarustuksella päätin oikaista metsän läpi. Reitti oli vanha tuttu, joskaan en sitä tänä talvena ollut käyttänyt. Alkupolku oli oikein mukava taivaltaa ja olin tyytyväinen reittivalinnastani. Kosteuttakaan ei ollut niin paljoa, että se olisi haitannut. Kävely eteni odotetulla tavalla, kunnes polku haarautui. Kumpaankin suuntaan lähti jalanjäljet, joten en ollut kovinkaan huolissani jatkaessani lyhyintä reittiä. Haasteita ilmeni vasta, kun polun yli oli kaatunut puu. Puun vieressä toinen jalka upposi syvälle, yli polveen asti. Horjuin ja huojuin, mutta selvisin takaisin polulle vielä säikähdyksellä. Puhdistin saapasta lumesta, sillä tietenkin päällä oli hame ja saappaat olivat nilkasta varsin leveät -> lunta oli mennyt saappaan varresta sisään. Polku jatkui, mutta upottamattomien kohtien löytäminen alkoi muuttua haasteellisemmaksi. Matkaa tielle oli kuitenkin vain enää reilu parisenkymmentä metriä, joten ei enää auttanut kääntyä takaisin.

Viimeinen mäkiosuus oli kohtalokas. Jalat putosivat polun läpi ja olin lumessa reisiin asti. Punnerrus ylös ja seuraava askel, joka taas upposi. Kumisaappaat olivat jo ensimmäisten askelten jälkeen aivan täynnä lunta. Peli oli menetetty, sillä enempää lunta saappaiden oli mahdotonta enää nielaista. Ei auttanut muuta kuin hyppiä eteenpäin.

Harvoin on parinkymmenen metrin matka ollut niin pitkä ja tuskainen. Hengästyin toden teolla pitkästä aikaa. Vahvasti tuli mieleen, että oikeasti olisin ollut pulassa, ellei kaivattu tie olisi ollut jo näköetäisyydellä. Toisaalta, silloin kynnys kääntymiselle olisi ollut huomattavasti pienempi ja olisin voinut kokeilla, josko toinen polku olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa. Tielle kuitenkin pääsin ja pikaisen patikoinnin jälkeen sisään lämpimään kuivattelemaan saappaita ja kostuneita varpaita. Saappaiden vedenkestävyys jäi yhäkin arvoitukseksi, sillä kosteus tuli tällä kertaa pääosin muualta kuin saappaan läpi. Voi olla, että menee vielä muutama päiväkin siihen, että saappaat ovat kuivuneet tarpeeksi uuden testauksen kannalta.

Tarinan opetus: vaikka lumen määrä polkujen vieressä tuntuu laskeneen, ei se tarkoita sitä, etteikö lunta vielä metsässä olisi. Sama pätee polkuihin: vaikka eilen vielä oli hyvä kävellä kovettuneella polulla, lähestyy päivät, jolloin polun kovettunut pinta pettää ja jalka uppoaa syvälle hankeen. Kannattaa siis pitää silmät auki luonnossa kulkiessa ja välttää rinteitä, joita pitkin sulamisvedet valuvat. Ne voivat olla yllättävänkin upottavia.