Lokakuun loppua

Kirpsakka pikkupakkanen. Maa, joka hieman ritisee jalkojen alla. Puut, jotka hukuttavat meidät lehtiinsä. Puistojen hoitajat, jotka yrittävät kovasti puistot lehdettöminä palaavat joka aamu siistimään puistoja, jotka ovat täynnä lehtiä.

Voin vaikka vannoa, että keskiviikkona tuli lunta pienen hetken. Se suli nopeasti, mutta vahvistaa käsitystä, että talvi olisi hitaasti tulossa. Huomenna alkava marraskuu vie ajatukset talveen ja kylmään. Ensilunta odotellessa.

Pyhäinpäivä, jolloin maa hiljenee. Vanha - ja miksei nuorempikin - kansa vaeltaa hautausmaille muistamaan läheisiään kynttilöin. Bussissa tulevat vastaan drakulat, noidat ja muut hirviöt, jotka juhlistavat amerikkalaisperäistä Halloweenia. Hämmentävä yhdistelmä harrasta ja riehakasta, perinnettä ja uutta juhlaa.

Olen ollut varsin hiljaa viime aikoina. Viikot ovat muistuttaneet niin paljon toisiaan. Kovasti töitä ja viikonloput täynnä erilaisia pippaloita. Hetkiä, jolloin on niin paljon meneillään, ettei tunnu olevan mitään sanottavaa. Lokakuu kului kuin siivillä. Tuntuu, että viikko sitten se vasta alkoi. Mihin kuukausi katosi? Odotan joulua, odotan kevään lomaa, vaikka kumpaankin on vielä paljon aikaa. Ei elämä voi perustua pelkästään odottamiselle, vaan olisi kivempaa elää tässä ja nyt.

Ai niin. Tänään on finaali. Philomelan taivalta seuranneet, muistakaa äänestää Suomen paras kuoro kisoissa! Nyt on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa lähettämällä tekstiviesti KUORO1 numeroon 17132 (0,66 e kipale) tänään lauantaina klo 19.10-20.25.

Michael Jackson-tanssi

Tänään on 400 tanssijan Michael Jackson-aiheinen tanssiesitys Kampin Narinkkatorilla. Jos sattuu eksymään lähistölle, voi yllättyä, sillä sen verran massiivisesta spektaakkelista nyt puhutaan. Katsotaan nyt josko itsekin käyn kurkistamassa, miten suomalaisilta kimppatanssi luonnistuu.

Harmaata

Nyt on alkanut harmauden aikakausi, aika joka kestää suunnilleen kellojen vaihtamisesta jouluun asti. Päivät, jotka alkavat harmaudella ja päättyvät harmaudella. Ei kirkkaan räiskyviä värejä, mustaa tai valkoista, selkeitä ääriviivoja. Ainostaan pehmeän harmaan eri sävyjä. Niistäkin voi toki pitää, jos osaa katsoa hieman eri silmillä.

Aamulla kuvittelin käveleväni Skotlannin nummilla, niin sumuista, tuulista ja tihkusateella kruunattua säätä tuli vastaan, kun avasi oven. Ihanat lehdet, jotka piristivät työmatkaani puiston läpi oli poljettu maahan ja ne olivat sekoittuneet kuravelliin. Olisin varmasti ollut innoissani, jos ikää olisi ollut kolme vuotta. Silloin kaikki jännittävät hiekan ja maan eri muodot olivat todella mielenkiintoisia. Sen jälkeen taas - en enää niin lämpene. Pohdin jopa reitin vaihtamista tylsään asfalttiin, edes siksi, kunnes pahin sotkukeli on ohi.

Harmaalta voi toki piiloutua parvekkeen kynttilöin, sielukkaisiin viiniltä maistuviin iltoihin tai vaikka neuletyön pariin. Värit ja maut piristävät, auttavat sulkemaan kurjan sään ikkunan ulkopuolelle. Välillä myös sisunainen nostaa päätään, että minähän en sokerista ole tehty. Että ei minua näin pieni tihku matalaksi saa.

Neulontakärpäsen purema

Tällä kertaa se lähti langasta. Ihastuin kovasti, enkä voinut vastustaa kiusausta. Lanka oli niin kaunista, että pystyi vain kuvittelemaan, mitä kaikkea siitä voisikaan tehdä. Mihin se päättyikään? Ei voi tietää, tällä hetkellä on monta kerää odottamassa, mitä keksisikään tässä tekemään.

Ensimmäinen idea oli rannelämmittimet. Ilmassa väreili tekeminen, purkaminen ja tekeminen. Uudelleen yrittämistä ja suuresta nysväämistä. Lankojen nimet olivat aivan ihania ja niiden värien vaihtelut suorastaan houkuttelivat kaikista pienistä vastoinkäymisistä sykkimään eteenpäin. Innostuin hyvin yllättäen neulomisesta, ja edellisestä kerrasta oli lähes 15 vuotta aikaa. Ensimmäisellä kerralla ei mikään ole helppoa, mutta toivottavasti alkaa kohta jo sujumaan. Kuvat todistavat, että jotain olen sentään saanut aikaan (sori tämä blogihiljaisuus, tuo voi olla yhtenä pienenä osasyynä):

Jäätynyt karpalo ja iltanuotio luonnonvalossa. Tältä se näytti viime viikolla. Iltanuotiosta piti tulla rannelämmittimet. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että kokonsa puolesta tekele sopi paremmin nilkkaan kuin käteen, joten tuli pieni muutos suunnitelmiin.

Ensimmäinen työ piti olla vaatimattomasti rannelämmikkeet, mutta pitkän äheltämisen jälkeen tulikin sukat. Kantapään varmaan purin sellaiset viisi kertaa, mutta aina ei voi voittaa. Tällaiselta työ näytti valmiina (tai no vielä pitäisi langat päätellä) ja levitettynä lattialla huonossa valossa:

Jalassa hieman paremmassa valossa:

Kaivattu rannelämmike syntyi sitten lopulta jäätynyt karpalo-nimisestä langasta. Sekin on vielä päättelemättä. Kaverikin valmistui tänään, joten sormet syyhyävät siihen, että pääsisi käyttämään näitä ihan toden teolla.


Tällaista tällä erää. Jostain syystä eksyin tänään kaverin kehumalle neulontasivustolle, ja pahoin pelkään, että jään jumiin tämän kanssa aivan yhtä pahasti kuin kaikkeen muuhun söpöön ja ihanaan.

Philomela finaaliin, jei

Suomen paras kuoro on edennyt finaalivaiheeseen, joka järjestetään ensi viikonlopulla. Eilisissä mittelöissä ilmeisesti neljä kuoroa kohtasi ja kaksi niistä pääsi kilpailemaan paikasta auringossa tulevalla viikolla. Vastassa tulevat olemaan Philomela ja Kuopion Nuorisokuoro. Äänestysinnon perusteella Kuopion Nuorisokuoro on vahva ennakkosuosikki. Savossa osataan pitää omiensa puolta. Itse tykkään Philomelasta. Siihen ei kyllä liity tämä kisa mitenkään. Eksyin vain joskus vuosi sitten Philomelan tuomiokirkon kryptassa järjestämään konserttiin, joka oli tosi hieno ja vaikuttava. Tsemppaan siis kovasti Philomelaa, mikä on varmaankin jäänyt harvalle blogia enemmän lukeneelle epäselväksi.

Avokadojen kypsyttelyä

Tänä syksynä jotenkin löysin sen. Etelän herkun, joka vie minut aina silloin tällöin uusiin sfääreihin. Vihreä tai tumma kuori, ja maku taivaallisen pähkinäinen. Mitä olisivatkaan salaatit enää ilman avokadoa?

Pienenä en niin välittänyt. Nykyään en oikein osaa olla ostamatta viikonlopun ruokaostoksissa uutta kivikovaa aarretta. Hiljaa kypsyttelen sitä viikon pöydällä ja jääkaapissa, kunnes se lopulta on raikkaan pehmeä, aivan ihana. Leivän päällä tai salaatissa, ah sitä taivaan tuntua.

Aina välillä löytää uusia makuja tai ihastuu vanhoihin uudestaan. Sitten sitä syö monta viikkoa enemmän tai vähemmän putkeen ja vanhat tutut maut palaavat taas arkeen. Jonain päivänä löytyy taas jokin uusi aarremaku, raikas, hedelmäinen tai vaikka kitkeräkin. Etelän maut, jotka harmaaseen loka- tai marraskuuhun tuovat toivon lämmöstä ja auringosta.

Sunnuntaina talviaika

Syksy on taas edennyt siihen pisteeseen, että aamuisin on pimeää. Pidän kiinni peitosta kuin varkain ja lupaan, että kyllä, enää viisi minuuttia ja nousen. Kun tulen kotiin, on ulkona yhtä pimeää ja jos olen pitkään hiljaa, alkaa taas unettaa. Peiton mukava lämpö sinnittelee suurena haaveena hetkinä, kun tuntuu, että aina on pimeää. Kun menee töihin, on pimeää ja yhtä lailla kun lähtee töistä, on pimeää.

Yksi perinteinen merkki talven ja pimeyden tulosta on se, kun viikonlopulla vaihtuu talviaika. Sen mukana myös luovutaan kesän yhdestä merkista ja saadaan vastineeksi yksi tunti enemmän - nukkua tai ihmetellä, ehkä bilettääkin.

Myös aikaero moniin maihin muuttuu - esimerkiksi Intiassa ei siirrytä lainkaan talviaikaan. Hetken pohtii pidempään, paljonko kello nyt Intiassa onkaan, onko työpäivää vielä jäljellä. Voiko vielä vaivata.

Kesä- ja talviajat on hyvin perinteinen rajapyykki talven tulolle ja talven väistymiselle. Vaikka teknologian aikakaudella purnataankin, että ne ovat vain hankalia, eivätkä tuo mitään varsinaista hyötyä, liputan tämän mukavan perinteen puolesta. Se on aina niin konkreettinen merkki vuodenaikojen vaihtumisesta, jotain pientä erikoisuutta muuten niin tavalliseen viikonloppuun. Siispä tervehdin hymyillen sunnuntaina edessä olevaa talviaikaa.

Suomalaisia hattuja

Viime viikolla tuuli puhalsi ja ilmat kylmenivät. Jopa niin paljon, että matkalla kahden paikan välillä tuli ikävä käsineitä. Pyrähdin erääseen isoon keskustan tavarataloon tutkailemaan käsinevalikoimaa. Haaveissa kun oli pitkään olleet nahkahansikkaat, koska jotenkin ne tuovat hieman kypsemmän vaikutelman kuin rakkaat tumppuni. Toki tumputkin säilyvät yhä ahkerassa käytössä varsinkin silloin, kun ilma taas kylmenee niin paljon, että tarvitsee kahdet käsineet päällekkäin, jotta tarkenisi sen kymmenen minuutin matkan liikennevälineelle.

Käsineet löytyivätkin varsin helposti. Myös muilla tuntui olevan hyvin samoja ajatuksia päässä kuin minulla, sillä käsine/huivi/hattu-osastolla vilisi ihmisiä. Samalla ei voinut olla kokonaan huomaamatta myös muiden etsijöiden löytöjä. Eräs opiskelijatyttö löysi itsellensä oikein kivan ja pirtsakan näköisen hatun. Kohteliaasti odotin, että hän oli poistunut löytönsä kanssa, kunnes itse menin vaivihkaan kokeilemaan hattua. Se oli minulle aivan liian iso, mutta päädyin kuitenkin ihmettelemään hattuhyllylle kaikkia muita vaihtoehtoja. Yhdeltä seinältä löytyi oikein kivan näköinen valikoima ja sieltä montaa hattua kokeilinkin. Hämmästyin kuitenkin huomattavasti, kun huomasin, että hattujen tekijänä oli Fredriksson, joka on minulle lähinnä tuttu ylioppilashatuistaan. Yllätyinkin positiivisesti. Suomalaista hattutaiteilua parhaimmillaan - materiaalit tuntuivat hyvältä ja leikkaukset hauskoilta. Asiallista, mutta silti tarpeeksi iloista. Klassista ja hyvin nykypäivään sopivaa. Vähän aikaa kokeiltuani löysin itsekin yhden hatun, josta en enää osannut päästää irti. Niinpä se lähti mukaan kotiin ja valloittamaan kanssani tulevia talvisia maisemia.

Hyvää kuvaa en omasta löydöstäni valitettavasti (ainakaan vielä) saanut, mutta Fredrikssonin sivuilta löytyy muutamia malleja, jotka ovat myös hyvin kauniita ja nykypäivään sopivia:


Jos innostuit, niin kannattaa käydä tutustumassa isojen tavaratalojen valikoimiin. Ainakin itselleni suomalaiset raikkaan ulkonäön omaavat hatut oli varsin mieluisa uusi löytö.

Musiikkikuulumisia

Massive Attack oli pienimuotoinen pettymys. Noin 15 lempparikappaleestani bändi soitti kaksi, joten oma makuni ei ihan mennyt yhteen esittäjien tämänhetkisen maun kanssa. Toki saatiin kuulla lukuisia kappaleita puolen vuoden päästä ilmestyvältä albumilta. Ne eivät minua ainakaan vielä vakuuttaneet, mutta toisaalta Massive Attack on vähän sellaista musaa, joka paranee kuuntelemalla. On toki silti kiva, että heiltä on tulossa ulos uutta materiaalia.

Hesari mainosti Massive Attackin esiintyneen keski-ikäsille. Omassa silmässäni oli ehkä jotain vikaa, sillä ainakin kentällä tuntui olevan itseni ikäistä + hieman nuorempaa porukkaa paikalla. Keski-ikäisiä ei juuri näkynyt muualla kuin lehtereillä. Yksi vaihtoehto eri näkemykseen Hesarin toimittajan kanssa on tietysti se, ikääntyminen on käynyt hyvin pikaisesti yhdessä yössä tai vaihtoehtoisesti kiellän sisäisesti nuoruuteni vetreimpien vuosien menneen jo ohi.

Philomela laulaa tänään Oslossa. Jos on kiinnostunut seuraamaan ns. kuorojen euroviisuja, on kilpailu nähtävissä täältä. Olen myös seurannut Philomelan taivalta yle areenasta, jossa voi katsoa Suomen paras kuoro-kisan viime viikon jakson netistä. Se on jostain syystä erittäin hyvä ratkaisu, sillä a) en ole yleensä lauantai-iltaisin kovinkaan ahkerasti kotona ja b) en yhäkään omista televisiota.

Makeaa - tai tässä tapauksessa musiikkia - mahan täydeltä

Musiikin ystäville herkkuja piisaa lokakuussa. Viikon sisällä on paitsi Nouvelle Vaguen, myös Massive Attackin konsertti. Oi onnea, oi onnea.

Silti en tiedä, että miten suhtautuisin oikein Massive Attackin konserttiin. Monet biiseistä ovat olleet minulle niin rakkaita, niin tunnerikkaita. Saksan vaihtovuonna tuli monet biiseistä kuunneltua monta kertaa läpi. Jokainen sointu on tuttu ja jokaisen sanan osaan melkeinpä ulkoa. Joistain biiseistä tykkään toki enemmän kuin toisista, mutta toisaalta lempparini ovat keskenäänkin hyvin erilaisia. Bändin suurena rikkautena ovatkin monipuoliset soundit, uudentyyppiset lähestymistavat ja hienot, aavistuksen synkeän vivahteikkaat ääniraidat. Maailma, jossa elämä on rosoista ja se tuntuu ja maistuu täysillä. Rytmit, jotka kaipaavat vertaistaan.

Pelkään, että mitä tahansa odotan konsertilta, petyn pahasti. Sitä fiilistä, jonka sain eri hetkinä eri biiseistä voi olla niin vaikea herättää henkiin. Aika voi kuultaa muistot, eikä viime aikojen leffamusiikit ole kyenneet nousemaan lähellekään sitä tasoa, mitä monet levyt aikoinaan olivat. Silti heidän musiikkinsa on kestänyt aikaa erittäin hyvin. Biisien pariin voi vieläkin palata ja ne tuntuvat yhäkin ajankohtaisilta. Enää niitä ei jaksa kuunnella päiväkausia putkeen, mutta silti ne saavat kyllä hymyn huulille rankkana työpäivänä.

Protection (laulajan ulkonäkö on kyllä aika ysäriä... ääni silti loistava):


Special cases:



1000 mirrors (itse asiassa tämä ei ole Massive Attackin vaan Sinead O'Connorin ja Asian Dub Foundationin, soundi on vain aika lailla samantyylinen):

Huomiseen ei onneksi ole enää montaa yötä. Olo on kuin pikkulapsella joulun alla.