Kierrellen kaarrellen Hyde Parkissa

Ensimmäinen unohtunut asia on huomattu. Se on piuha, joka yhdistää kameran koneeseen. Ei siis auta mitään, ilman kuvia on pärjättävä. Vaihtoehtoisesti pitää ottaa kuvia kännykällä ja saada ne jollain lailla liitettyä läppäriin.

Saapuminen Lontooseen oli helpotus. Naapuripenkissä oksenteleva lapsi ja edessä pomppinut maailman levottomin aikuinen eivät kieltämättä luoneet erityistä lomatunnelmaa ympäristöönsä. Kone oli onneksi ajallaan ja laukkukin löytyi varsin piakkoin. 

Kentältä suuntasin Piccadillyllä keskustaan. Nopeapikin juna oli olemassa, mutta Piccadilly sattui pysähtymään juuri sopivasti majapaikan viereisellä pysäkillä. En jaksanut säätää, joten valinta oli aika luonteva. Heathrow kenttänä toimi paremmin kuin muistin (toki en tullut varmaan pahimpaan aikaan), kaikki sujui ihan näppärästi ilman suuria jonoja. 

Metrolla matka keskustaan meni alle puolessa tunnissa. Kensington Southilla pähkäilin hetken verran, että mihin suuntaan lähteä. Arvoin uloskäynniksi Royal Albert Hallin, joka osoittautui erittäin osuvaksi valinnaksi. Katutasoon päästyäni huomasin sattumalta pienen kyltin hotellin nimellä nuolten kera. Sitä seuraamalla vastaanottomuodollisuuksien kautta pääsin huoneeseen tunnin sisään siitä, kun metroon ensi kertaa nousin. Ei paha.

Hanavettä ei voi juoda ja kunnollinen ruokakauppa on vielä haussa. Lähes naapurista löytyi yksi pikkuputiikki, josta sai isoimpaan nälkään täytettyä leipää sekä vettä yötä varten. Isot vedet olivat loppu, eli pienten pullojen voimalla mennään tämä päivä. Huomenna voisikin sitten ainakin yrittää etsiä aamupalan jälkeen jotain fiksumpaa vedenhakupaikkaa.

Illan päätteeksi pyrähdin vielä kiertelemässä lähialueita. Hyde Parkiin oli parin minuutin kävelymatka, joten kiertelin siellä puolisen tuntia. Tämän jälkeen kiersin vielä Royal Albert Hallin sen kunniaksi, kun se vaan oli niin lähellä. Upeita rakennuksia. Historian havinaa parhaimmillaan. Silloin tällöin tiputteli muutama pisara vettä, joten kaikki tuoksui aivan ihanasti kastuneelta metsältä. Huumaava tuoksu. Tuntui lopulta siltä, että loma on todellakin alkanut.

Loma!

Kyllä, hirveästi aikaa on kulunut sitten viime postauksen. Jotenkin se meni vain siivillä, eikä jokaisesta lehden tuoksusta tai hyvästä tunnelmasta ehtinyt kertomaan. Pahoittelen, elämä meni tällä kertaa edelle. Joitain juttuje tulee jälkikäteen, jos/kun jaksan raportoida.

Nyt olisi lähtö Lontooseen, jossa kiertelenkin sitten reilun viikon. Sitten saan nauttia Suomen suvesta täysin rinnoin. Hyvää kesää lukijoille, kirjoittelen taas, kun löydän jostain netin.

Kirsikankukkajuhla!

Japanilaisille suuri keväisen odotuksen kohde on kirsikankukkien puhkeaminen. Tällöin vietetään kirsikankukkajuhlaa, Hanamia, piknikkeillen puistoissa, joissa on kirsikankukkia. Nyt on Suomessakin se hetki, jolloin kirskikankukat näyttäytyvät maailmalle. Ensimmäinen kukka Roihuvuoren kirskikkapuistossa puhkesi eilen. Äitienpäivän kunniaksi voi siis joko kokoontua Roihuvuoren kirsikkapuistoon (osoite Sahaajankatu 6), josta löytyy ohjelmaakin tai sitten muuten vain puistoon nauttimaan auringonvalosta, ihanista piknikeväistä ja keväisestä tunnelmasta.

Katutaidetta

Tällä kertaa täytyy mainostaa toista blogia. Street art utopiassa on niin hienoa katutaidetta, että silmä lepää.

(Lähde: Street art utopia)

Lisää tällaisia!

Aurinkoinen Kuusamo

Viikko vilahti ohitse, mukaan tarttui hyvä mieli, levännyt olo ja paljon ihania muistoja. Kuviakin kertyi jokunen, tässä muutama, jonka jaksoin poimia.

Lumikenkäilemässä aurinkoa riitti, ja keväiseltäkin vaikutti:

Oli mahtava sää ja kiva kävellä jään päällä:


Myöhemmin kävimme hiihtämässä, sekin oli mukavaa moottorikelkkojen vanoissa:


Aamun kuuraiset puut olivat ihania:


Rukan rinteissäkin riitti laskettavaa:

Lumisadekuuro:


Valoa riitti ja lopputalvesta sai nauttia täysin mitoin. Nyt voikin sitten alkaa ihmettelemään, mitä kevät tuo tullessaan. Lisää kuviakin voi löytyä, kunhan jaksan selvittää Lumian salat ja ladata ne puhelimesta koneelleni.

Keskellä metsää

Pimeys ja hiljaisuus. Ehkä mahdollisesti lumisuuskin. Ne ovat ensimmäiset pinnalla olevat asiat, kun tänne metsän keskelle saavuin. Puolen metrin hanki, joka odotti valloittajaansa.
Etelässä on jo kevät, aurinko paistoi ja lumen alta paljastui keväinen maa. Täällä pohjoisemmassa kevät on kaukainen haave vain. Hyvä niin. Tarkoitus olisikin valloittaa Rukan rinteitä, hiihtää keskellä metsää ja rämpiä lumikengillä hankia, jotka toivottavasti vielä kantavat. Kiire vaihtuu arktisiin seikkailuihin. Kirjoittelu jatkuu, jos kännykkä niin suo.

Kevättä ilmassa

Kevään tuoksu, raikkaat tuulahdukset. Jään reuna, joka tihkuu pieniä vesipisaroita. Aurinko, joka kietoutuu ympärille. Aivan kuin se rakastavainen, joka on ollut pitkään poissa. Unohtunut armas, joka lumoaa niin, ettei haluaisi päästä irti. Kevään huuma, josta on vaikea saada tarpeeksi.

Kaisaniemessä on vielä mitattu yli 60 senttiä lunta ja hytisen kevättakissa. En voi itselleni mitään, en voinut vain vastustaa kiusausta. Talvitakissa on jo tarvottu niin pitkään. Hypähdän ratikasta ulos ja kipitän sisään pakoon pakkasta. Vaikkei kevät lämpö vielä syleilekään, pidän kiinni pienestä illuusiostani.

Yona - Kevätfiilis

Yö metsässä

Miltä näyttää kaupungin kajo? Ympäröikö tumma tähtitaivas? Onko talvinen yö hiljainen tai synkkä?

Seuraavalle kokeilulle ei oikeastaan löydy mitään järkisyin perusteltavaa syytä tai perustetta. Reilu viikko sitten tuli vietettyä erinäisistä syistä yö metsässä. Hieman eksoottisempi idea hetkellä, jolloin pakkasmittari näytti vielä -20 astetta ja posket jäätyivät jo hieman lyhyemmästäkin ulkona vietetystä ajasta.

Kyseinen viikonloppu ei onneksi ollut ihan niin kylmä. Pakkasta oli vain noin -7 astetta. Tarkoituksena oli kiivetä kukkulan laelle ja viettää siellä yö keskellä sydäntalvea. Kukkulan juurella oli vielä varsin tasaista:


Lumiset puut olivat mahtavia ja kukkulan rinteet yllättävän jyrkkiä: kiipeämiseen meni varmaan lähes tunti.


Matkalla sai toki hetken myös ihailla hyvinkin lumista ympäristöä. Kunnon kengät, varusteet ja lumilukot olivat aika pakolliset:


Puut notkuivat lunta:

Kukkulan huipulla siintyy horisontti kaukaisuudessa:



Supikoira, ilves vai joku muu? Jäljet eivät paljastaneet oikein muuta kuin että kulkija oli ollut varsin iso. Kynnenjäljet olivat jäätyneet lumen pinnalle.


Teltta, joka palveli yhden yön majapaikkana:


Nuotio, joka saatiin pystytettyä ennen hämärän tuloa.


Eväät, joista yritettiin saada inhimillisen lämpöiset nuotion avulla (toki eväinä oli myös vaahtokarkkeja, makkaraa ja kuumia kuppeja, minttukaakaota unohtamatta):

Aamulla nuotiopaikka oli vielä hieman lämmin:

Viimeinen kuva ympäröivään jylhään luontoon:

Päällimmäisenä tuntemuksena yöstä ei ollut se, että olisi ollut kylmä. Vaatteita oli mukana jopa liikaa, eikä vaatteiden kastumisestakaan muodostunut ongelmaa. Edellisenä päivänä ostetut talvikengät pitivät veden loitolla ja varpaat lämpiminä. Toki yö ei vastannut ehkä lämpöisen sängyn tarjoamaa pehmeätä elämystä. Silti yö jää varmaan mieleen yhtenä varsin eksoottisena kokemuksena tänä talvena.

Sunnuntaiaamun rentoilua

Uusi aamu ja kämppä valoa tulvillaan. Maailma herää eloon. Olo on rento, levännyt. Eilen tuli liikuttua paljon, käveltyä ulkona ja ihmeteltyä sitä, miten kroppa taas toimii tai ei toimi. Illan kohokohtia oli ilmavan voltin hyppääminen volttimonttuun, sekä trampoliiniin ja airtrackkiin tutustuminen. Neljä tuntia akroilua takasivat kyllä sen, että tänään on yksi jos toinenkin lihas kipeä, aivan kun niitä olisi käytetty johonkin hyödylliseen tai hyödyttömään. Illalla simahti nopeasti. Myös uusia lihaksia on löytynyt hartioiden läheltä ja ne muistuttavat myös olemassaolostaan. Takareisistä en viitsi edes mainita, ne ovat aina jumissa ja nyt ne ovat vielä enemmän, vaikka olen useaan otteeseen eilen ja tänään niitä venytellyt.

Aamun ihana yllätys oli auringon lisäksi Spotifyssä, Lana Del Rey:ltä oli ilmestynyt uusi levy. Tässä vähän vanhempaa materiaalia, Blue Jeans.

Lanan haastattelu:

Hauska visertelijä

Tähän videoon ei voi muuta sanoa, kuin että luonto on ihmeellinen. Myös jos joskus eksyy Australian suuntaan, niin varmaan täytyy käydä ihmettelemässä omin silmin.

Lyyralintu, joka näyttää olevan maailman näppärin matkija: