Myrskyn jälkeen, osa 3

Oli joululomalla myös päivä, joka oli täyttä aurinkoa. Meri oli tyyni, eikä mikään muistuttanut edellisestä päivästä:

Vesi oli laskenut, nyt laitureilla pystyi taas kävelemään, kun edellisenä päivänä ne olivat vielä täynnä vettä.

Joki ei enää virrannut yli uomiensa:

Tälläkin polulla pystyi taas kävelemään, edellisenä päivänä vesi oli vallannut sen kokonaan:

Lammikkoja oli muodostunut sinne, missä normaalisti sitä ei ollut. Vesi oli jäänyt vangiksi ja jäätynyt.

Joki virtasi paikallaan:

Veden raja lenkkipolussa:

Tästäkin pystyi taas kävelemään:

Laineiden jäljet:

Penkit eivät enää olleet yksin:

Oikealla puolella oli vielä vesilammikko, mutta muuten pystyi liikkumaan normaalisti:

Rauha oli palannut. Jos kuvia ei olisi ottanut, saattaisi epäillä, nousiko vesi koskaan. Tosin lammikot vielä paljastavat edellisen päivän tapahtumat.

Myrskyn jälkeen, osa 2

Tapaninpäivä ei ollut ainoa, jolloin tuuli suhisi nurkissa kohoten myrskylukemiin. Myös seuraavana päivänä riitti tuulen tuiverrusta. Niinkin paljon, että meren pinta kohosi, useita kymmeniä senttejä. Kun edellisenä päivänä uskalsi uhmata tuulta, joten ei se nytkään estänyt. Aurinko oli ihana, se sulki syleilyynsä. Kuvia tuli otettua paljon, jotenkin luonnon valo suosi kuvaamista.

Venesatamassa riitti vettä, sekä meren että rannan puolella:

Pienet joet tulvivat yli äyräiden:

Toisella puolella rantaa ei voinut kävellä, kun vesi oli peittänyt kävelytien:

Tätä voisi kutsua jo isommaksikin joeksi:


Yksinäinen linnunpönttö:

Pitkospuut kelluivat, mutta niiden päälle ei ollut mitään asiaa:

Talo vedessä:

Polun äkkinäinen päättyminen:

Kyllä sitä vettä riittää:

Iltapäiväaurinko:

Niityn reuna:

Penkki ilman istujaa:


Missä menee kävelytien raja? Ruovikosta tunnistaa.

En ehkä kommentoi tätä enempää:

Leikkimökki kiipelissä (huomaatko myös keinun):

Aurinko, tuo joulukuun päivien harvinainen vieras:

Vähän epäonnekkaampi alikulkusilta:



Toinen penkki:

Mihin nyt?


Joutsenet:

Sillan erikoisempi auringonlasku:

Aidan ei varmaan normaalisti kuuluisi jatkua mereen:

Panorama kallion päältä:

Tänä vuonna sattuu ja tapahtuu. Voisi toivoa, että ensi vuosi olisi rauhallisempi.

Myrskyn jälkeen

Joulu kiiti ohitse ja kohta on taas aika poistaa joulukoristeet. Tonttu vielä hetkisen ihmettelee lipaston päältä maailman menoa:


Tapaninpäivänä tuuli ja puhalsi. Kuljimme metsässä, joulukävelyllä. Näin, kun puu kaatui ja sitten seuraava. Huimalta tuntui luonnon kierto ja puiden matka oli tullut päätökseen.

Kun puita alkoi enemmänkin tulla alas, ei yllättäen kovasti tehnyt enää mieli liikkua metsän siimeksessä. Otin silti muutaman kuvan ennen kuin lähdimme metsästä.

Vallihaudan yli kaatunut puu:





Mahtava on luonnon voima! Myös tässä viikolla nautimme hyvästä säästä ja ihmettelin tuulen puhaltavan veden vaikutuksia. Jylhiä kuvia sain myös, niistä toivottavasti pian taas lisää.

Idän massat

Kulunut vuosi on ollut taas täynnä muutoksia ja pieniä mullistuksia. Monet diktaattorit ovat kaatuneet. Viimeisin suuri uutinen oli siitä, kuinka Kim Jong Il menehtyi. Uutiset täyttyivät itkuhysteriasta, jota länsimaalaisena on vaikea ymmärtää.

Tosin Pohjois-Koreassa on muutenkin aika paljon kaikkea, jota ei niin helposti käsitä. Esimerkiksi Arirang-festivaali.


Erikoistahan tuossa on paitsi mittakaava, jossa joukkueina asioita tehdään, vaan myös se, että taustakuvat muodostuvat oikeasti ihmisvoimin. Piti hidastaa, pysäyttää ja katsoa pariin kertaan, ennen kuin uskoi. Ymmärtäminen olikin sitten toinen juttu. Minkä vuoksi oikeasti tarvitaan tuhansia ihmisiä piirtämään korean lippua, Kim Jong Iliä tai jotain muuta voimistelun taustalle? Näyttämään, että massassa on voimaa?

Massoista puheen ollen. Sotilasparaatitkin olivat varsin... miten sen nyt sanoisi... massiivisia:


Silti yksi kaikkein omituisimmista asioista oli se, että valtaosassa youtubesta löytyvistä videoista oli jokin kansallinen hönötys, aatteellinen laulu tai kummatkin. Näitä kannattaa surffailla oman mielenkiinnon mukaan, oma kiintiöni täyttyi aika lyhyeen.

Erilainen joulunodotus

Voihan joulukuu? Mistä nurkan takaa sinä taas tulitkaan? Miksi juokset eteenpäin niin villisti? En saa sinusta otetta, vaikka kuinka yritän. Kiirettä pitää, harvoin ehtiin huomaamaan niitä tonttulakkeja ikkunan takana.

Tämä vuosi on erilainen vuosi. Olen yrittänyt välttää kauppoja viimeiseen asti. Olen nauttinut siitä vapaudesta, kun kerrankin on etukäteen pohtinut, mitä kenellekin antaa. Valtaosa onkin jo hankittu. Minun ei tarvitse rynnistää ostoksille massan mukana, ellen oikeasti niin halua. Ja ei, en halua. Muu puuhailu on niin paljon kivempaa.

Ajattelin siinä vaiheessa, kun muutin nykyiseen asuntooni, että muuton jälkeen on niin paljon helpompi kiitää keskustaan. Puolen vuoden aikana elämää ihmetelleenä oikeastaan kiitän siitä, että sieltä on niin helppo pyrähtää pois. Ei tarvitse suunnitella jokaista lähtöä puolta tuntia aiemmin. Ajattelin myös, on helppo pyöriä yöelämässä, kun on vielä nuori ja jaksaa. Olen todennut, että nuoruus on harhaa ja oikeasti nautin myös valtavasti kunnon yöunista lämpimän peiton alla.

Sama tilanne on shoppailun kanssa. Kun tietää, että kaupat ovat oikeastaan kävelymatkan päässä, ei tule lähdetyksi. Mieluummin siirtää menojaan huomiselle, ensi viikolle tai johonkin määrittelemättömään hamaan tulevaisuuteen. Onneksi vanhat vaatteet mahtuvat vielä ja ovat hyväkuntoiset. Aina ei tarvitse uutta vaatetta, vaikka kuinka kausi vaihtuu ja lehdet rummuttavat trendien muuttumista.

Kauppojen ja keskustan sijaan olen löytänyt sisäisen kodinhengettären, joka oli ollut hyvin piilossa monien vuosien ajan. Olen tajunnut, että leipominen on kivaa. Olen leiponut hurjat määrät kaikkea tämän syksyn aikana. Piirakoita, suklaakeksejä, suklaakakkuja, turkinpippurikeksejä, you name it. Eksoottisin oli munaton suklaakakku. joka sekin niittasi kehua. Niin tupareihin, pikkujouluetkoihin ja muutamaan muuhun rientoon olen jaksanut leipoa aivan uutta. Jotenkin tuntuu palkitsevalta, kun parin tunnin keittiön pyörähtelyllä voi saada oikeasti jotain hyvinkin konkreettista aikaiseksi.

Olen myös kaivanut historiallisesti joulukoristeet kellarista ja kodistellut kodin viime viikolla. Itselle ei jaksa niin koristella ja ottaa koristeita pois. En tiedä, mikä on tänä vuonna niin erilailla. Ehkä se on se oma, uusi, ihana koti. Pyyhin pölyt laatikon päältä ja erottelin ne koristeet, jotka tarvitsivat vähän liimaa pysyäkseen yhä koossa. Se oli hämmentävää, sillä lapsuuden joulukoristeet ovat saaneet viettää joulunsa kellarin uumenissa ainakin viimeiset viisi vuotta. Aivan kiiltokuvamaisesti ei joulunlaitto kodissa edennyt, sillä onnistuin vetämään ainakin yhden savisen koristeen pieniksi säpäleiksi. Ei aina voi onnistua.

Toivottavasti ehdin vielä lähiaikoina kirjoitella, tällä hetkellä työstän yhtä jouluprojektia, jonka kovasti yritän saada valmiiksi jouluun mennessä. Katsotaan nyt onnistuuko. Ainakin saa hyvän (teko)syyn kuunnella (joulu)musiikkia ja puuhata.

Rajaton - Ketun joululaulu (valitettavasti ei ollut kunnon videota)



Club for Five - Joululaulu

Onni on...

Onni on joskus pieniä elämän asioita:

Tänään leivottiin pipareita!


Uutena muottina oli mm. hattivatti, palapelin pala ja enkeli, jotka käytiin erikseen hakemassa tänään stokkalta. Muutama muu tarttui myös mukaan, sillä vanhoja laatikossa lojuneita piparimuotteja oli yllättävän vähän.

Muutenkin tunnelma on hieman jouluista: Joulumusiikki soi piparinpaiston taustalla eräältä joulumusiikkiin keskittyneeltä San Fransiscolaiselta nettiradiokanavalta. Joulukalenterikin löytyy tällä hetkellä sähköisestä muodosta, nimittäin The Atlantic-lehden In Focus-osiosta. Näillä eväillä joulun odotus on huomattavasti mukavampaa.