Revontulien haikailua

Tästä vuodesta on sanottu, että olisi mahdollista nähdä revontulia, jopa täällä etelässä voisi olla mahdollista nähdä revontulia. Kovasti olen taivaalle pimeinä öinä yrittänyt tiirata - tuloksetta. Silti todisteita revontulista löytyy, ainakin videoiden muodossa. Tämä video sai minut haaveilemaan siitä, josko joku päivä oikeasti sattuisin katsomaan taivaalle sillä hetkellä, kun taivas leimuaa:
Edit: vaihdettu oikea video

Jos oikea video ei näy, sen voi käydä katsomassa täältä.

Aurora Borealis in Finnish Lapland 2011 from Flatlight Films on Vimeo.

Tasapainon voimaa

Tarkat suuntaviivat, sulava liikkuminen. Vaihteeksi sitä jotain jota katsoo suu auki, ihmetellen. Miettii hetken, voiko kukaan olla näin notkea ja taitava. Internetin ihmeellinen maailma tuo taas kaikkea nähtäväksi, vaikkei se sen helpommaksi sitä teekään.

Andrey Moraru - Hand Balancer

Vanhankaupunginlahden ympäri

Mahtava syyssää houkuttelee ulos ihmettelemään maailman menoa. Puut alkavat olla värittyneet luonnon eri väreihin, mutta muuten ei huomaisi syksyn hiipimistä eloon. Vaikka kilometrikisa päättyikin jo, viikonloppuna tuli yksi kesän tavoite täytettyä: Vanhankaupunginlahden ympäripolkeminen.

Täytyy sanoa, että luonto oli (ja on toki yhäkin) upea. Sää suosi ja pidettiin evästaukokin eräällä aurinkoisella penkillä. Lähes ainoita liikkujia ei toki oltu, lintubongareita ja muita liikkujia oli paikalla pilvin pimein.

Kalasataman metroaseman viereisellä sillalla:


Koivut loistivat auringonpaisteessa keltaisenaan:

Vanhankaupunginkoski:


Evästauko (auringossa tuntui siltä, että olisi ollut ihan kesä):


Lähellä Herttoniemeä (tai sitten jossain erämaassa):

Kulosaaren kartanon läheltä löytyi niemenkärki, josta näkyi koko reitti:


Aurinkoista syksyä myös lukijoillekin!

Karttuneita kilometrejä

Viime vuonna olin kovin intona kilometrikisasta. Työmatkapyöräilylle oli tullut lopulta hyvä tarkoitus (jokainen aettu kilometri keräsi rahaa myös punaiselle ristille) ja motivaattori, jonka vuoksi huonommallakin ilmalla kiipesi pyörän selkään. Jaksoin mainita ja mainostaa sitä useampaan kertaan (toim. huom. en ole koskaan saanut, enkä tulevaisuudessakaan saa minkäänlaista hyötyä mistään mainostamisesta, joten lähinnä keskityn mainitsemaan niistä, jotka itse näen kivoiksi/hyödyllisiksi tms).

Näppärintä numeronikkarille oli se, että aktiivinen pyöräily konkretisoitui numerotasolle asti. Viime vuonna kilometrejä kisassa kertyikin kunnioitettavat 1300. Tavallisen ihmisen mittakaavaan nähden näkisin kyseisen kilometrimäärän olevan mainio saavutus. Vertailun vuoksi kisan kovimmat ovat varmaan polkeneet tänä vuonna reippaasti yli 10 kertaa enemmän.

Menestyksekkäästä viime vuodesta huolimatta sen suurempia tavoitteita halunnut asettaa tälle pyöräilykaudelle. Viime vuonna tavoitteet olivat siinä 1000 kilometrin kieppeillä ja tänä vuonna lähdin samoista lähtökohdista olettaen, ettei mitään sen kummempaa elämässä ehtisi kesän aikana tapahtua. Paitsi että ... siinä välissä tuli muutto. Pyörämatkat töihin lyhenivät tuntuvasti. Sitten hajosi pyörä. Pyörä oli yli kuukauden toimintakelvoton tai paremminkin sanottuna peräkkäin vajaakuntoinen. Kun yhden asian sai korjattua, hajosi seuraava. Hajonneisiin osiin lukeutuivat muutama sisäkumi, yksi ulkokumi, satula, kahdet ketjut ja jarrut, jotka kaikki piti yksittäin korjata ennen kuin matkaa pystyi jatkamaan. Pahimmassa rikkoutumiskierteessä ajattelin, että ei mahda mitään kilometrikisan kanssa ja on elämässä isompiakin asioita, joista voi stressata. Kirjasin poljetut kilometrit, mutta muuten aika lailla unohdin asian.

Viime kuukaudet ovat silti yllättäneet. Yllättäneet lähinnä siinä mielessä, että kilometrejä on kertynyt yllättävän paljon viimeisen kahden kuukauden aikana. Vaikka heinäkuun lopussa kilometrejä oli vain muutama sata koossa, 1000 kilometriä täyttyikin jo viikkoa ennen kisan loppua.

Olen oppinut, että sijainti lähellä kaikkea oikeastaan kannustaakin hyppäämään pyörän päälle pienestäkin syystä. Kaatosadekaan ei ole enää este (kiitos goretexin). Hyvää mieltä on riittänyt ja viime kesän pitkiä pyörälenkkejä on hieman jäänyt kaipaamaan. Niitä voi sitten varmaan tehdä taas ensi kesällä - ja kirjata niistä syntyvät kilometrit hymyssä suin ensi vuoden kilometrikisan sivuille.

Intialaisia vieraita

Omasta Intian oleskelustani on jo jonkun verran aikaa. Työtehtävät vaihtuivat niin, ettei lähtö ole todennäköinen - ainakaan nykyisessä projektissa. Silti se ei tarkoita, että intialainen vaihe elämässäni olisi kokonaan ohitse. Työkaverit Suomesta käyvät vielä Intiassa ja yhtälailla sieltä eksyy ajoittain ihmisiä myös tänne. Näille on sitten näytetty kaupunkia. Muutamia asioitakin siinä sivussa on tullut oppineeksi:

• desimaalipilkku: desimaalipilkku hinnoissa voi olla ensimmäisinä päivinä hyvin hämmentävä. Jopa niin hämmentävä, että sillä saa kaksi intialaista ihan todella kalpeaksi kaupan hyllyn edessä. Hinta näyttää 4,99 ja raukat tunnustavat hiljaa, etteivät tajunneet Suomen olevan näin kallis maa. Myöhemmin käy ilmi, että viiden euron sijaan arvoisat vieraat kuvittelivat pienen muovisälän maksaneen lähes 500 euroa.

• kasvisruokavalio: Intialainen kasvisruokavalio on paikoitellen erilaista kuin Suomessa. Lähinnä suurimman eron tekee se, että monet eivät syö kananmunaa (eikä toki kalaakaan). Tästä seuraa sitten hyvin mielenkiintoisia kuvioita, jos heitä pyrkii viemään syömään johonkin. Monessa kastikkeessa, pastassa ja piirakkapohjassa kun on Suomessa perinteisesti käytetty kananmunia. Myös hyytelöissä yms. saattaa olla liivatetta, joka sekin on eläinperäistä. Jottei asia yhtään helpottuisi, mieltävät monet intialaiset salaatin (ja muutkin raa'at vihannekset) kategoriaan disgusting - ällöttävää.

• ruokailuvälineet: Jos käy niinkin hyvä tuuri, että ravintolasta löytyy jotain ruoaksi kelpaavaa, seuraa monen kohdalla lisää haasteita: kaikki eivät oikeasti osaa käyttää veistä ja haarukkaa. Edes kuukauden Suomessa oleilun jälkeen kyseiden välineiden käyttö on hyvin hankalaa - ja vierestä katsoen aika kurjaa katsottavaa. Sääliksi käy.

• itsenäisyys: Intiassa perinteisesti suvut asuvat saman katon alla. Kulttuuri on hyvin perhelähtöinen. Itsenäisyyteen ei kannusteta ja siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa joutuu ulkomaille huolehtimaan itsestään, tulee yllättäviäkin asioita eteen. Suomalaisena isäntänä välillä tuntuu, että vieraan henkinen ikä on luokkaa 13. (Toki, tähän täytyy kunnioittavasti todeta, että ihmisissä on varmasti eroja).

• naisen asema: Naisen asema on tietyllä tapaa hyvin vanhoillinen. Hyvänä esimerkkinä oli pieni reissu eteläiseen naapuriin, johon lähdin mukaan kirjaimellisesti esiliinaksi. Muutenhan naimaton nainen olisi saattanut joutua pahoille teille, kun muut seurueen jäsenet ovat miehiä. Esiliina-rooli ei rajoittunut pelkästään majoittumiseen, vaan myös esimerkiksi baarissa piti olla muita samanpuolen edustajaa mukana, jotta tilanne oli ollut sovelias (siitäkään huolimatta, että alkoholiin vain harva koskee).

• seurustelu ja avioliitto: uskoisin, että tällä saralla kulttuurilliset erot ovat hyvin suuret. Eräiden vieraiden mielestä suomalainen käytäntö oli aivan kamala ja mahdoton ymmärtää. Toisaalta itse näen toisessa kulttuurissa vapauden puutteen rakkaudessa asiana, jota luultavasti ymmärrän yhtä vähän. Ei siitä sen enempää.
  

Kokonaisuudessaan on hyvä ymmärtää kulttuurieroja. Intialaiset varmasti näkevät meidän kulttuurin varsin eksoottisena ja ovat onnellisia siinä vaiheessa, kun pääsevät takaisin kotiin. Sää on kylmä ja ankea. Ihmiset ovat auttavaisia, mutta hiljaisuus on pelottavaa. Luultavasti he pitävät meitä jossain määrin sivistymättöminä tai ymmärtämättöminä, sillä kulttuurillisen taustan vuoksi näkökulma on niin toinen. Se on asia, josta voimme oppia - puolin ja toisin.

Bändi Brooklynista

Joskus huomaa olleensa paikalla, muttei kuitenkaan läsnä. Lähellä ja silti niin kaukana, koska ei tajua. Olin samoilla festivaaleilla, joissa Marina and the Diamonds esiintyi ja silti aloin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa bändiä paria viikkoa festareiden jälkeen. Harmitti, sillä sen jälkeen olisin palanut niin kovasti halusta nähdä bändi livenä.

Vastaavanlainen tilanne tuli vastaan myös nyt, kun sattumanvaraisesti eksyin kuuntelemaan itselleni tuntemattoman bändin musiikkia. Kyseessä on yhtye nimeltä Neon India ja kuin sopivasti he tulevat Brooklynista. Luultavasti heillä ei kuitenkaan olisi ollut keikkaa kotiseudullaan silloin kun siellä kesällä vielä taapersin - ainakin toivon vahvasti niin. Nyt voin taas toivoa, että bändi saataisiin jollain ilveellä tänne kylmään Suomeen. Näen itseni niin jammailemassa mukana.

Neon India - Sleep Paralysist

Kiinalaista sirkusta

Muistan pienenä katsoneeni kiinalaista sirkusta silmät suurina. Temput vaikuttivat aivan käsittämättömän hienoilta. Selät taipuivat kauniisti ja kaikki liikkuivat hyvin synkronisesti. Olin silloin luonnostani kankea, enkä voinut kuvitellakaan ikinä edes yrittäväni mitään vastaavaa.

Myöhemmin ovat tulleet muut kuviot kehiin. En varmaan silloin olisi osannut arvata, että vanhempana innostun kokeilemaan omia rajojani mm. akrobatian saralla. Ethän ymmärrä väärin - minusta ei tule ikinä siinä mitenkään erityisen hyvää ja taitavaa. Se ei tule olemaan koskaan mitään muuta kuin harrastus, jossa olen lähinnä taidoiltani aloittelijaan verrattava.

Sadat punnerrukset tai lukuisat vatsalihastreenit ovat kyllä pitäneet lihaskuntoa yllä ja lajin kiehtuvuus tekee myös pakollisesta pahasta jotenkin siedettävän. Lihaskunnon parantaminen on yhäkin suuri henkilökohtainen kehittymisen kohde. En pysty tekemään oikein mitään, mikä vaatii paljon notkeutta, voimaa tai koordinaatiota. Silti pienet asiat, kuten oman kehon hallinnan parantuminen tuo minulle sellaista iloa ja intoa, etten osaa vielä hetkeen harrastuksesta luopua.

Oman haasteellisen taipaleeni johdosta arvostan kovasti, jos joku on siinä todella hyvä. Ihailen niitä kunnon konkareita, jotka vetävät jos jonkinlaista volttisarjaa kuin vettä vain. Käsillä seisominenkin tuntuu jo hyvin kunnioitettavalta, kun sitä on hinkannut kaksi vuotta ilman, että vieläkään olisi tapahtunut suurta läpimurtoa. Puhumattakaan mistään vaikeammasta tasapainoilusta.

Nykyaikana kuvittelee helposti, että on nähnyt jo kaiken, kun videoklipit leviävät netissä sosiaalisissa medioissa kulovalkean tavoin. Seuraava otos loksautti kaikesta huolimatta suun auki, joten ajattelin jakaa sen teidän kanssanne:

Great Chinese Circus - Swan Lake:

Viikonlopun vilahduksia

Viikonloppu on taas alkanut laiskan rennosti. Joskus ei jaksa liidellä tuhatta sataa ympäri kaupunkia, vaan kotonakin on oikein hyvä. Kroppa sanoo, että nyt on sykitty hetkeen ihan tarpeeksi, hellitä vähän. Lihakset ovat kipeät, pientä lämpöä pukkaa ja väsyttää.

Hiljaisissa hetkissä on se mahtava ominaisuus, että voi tehdä ihan mitä lystää. Voi lukea lemppariblogeja kuukauden tauon jälkeen, voi siivota nurkkia vanhasta pölystä. Voi katsoa netistä suosikkisarjan viimeisimmän jakson - tai etsiä uutta musiikkia.

Ane Brun - Do you remember



Melissa Horn - Innan jag kände dig



Rakkautta ja Anarkiaa-hehkutus on jäänyt vähän hiljaiseksi blogin puolella. Se ei silti tarkoita sitä, että kokonaan olisin unohtanut Helsingin parhaat elokuvafestivaalit. En ole vaan ehtinyt perusteellisesti tutkia, mitä kaikkea mahtavaa tänä vuonna olisikaan tarjolla, joten erillinen postaus olisi ollut turha. Pari hyvältä kuulostavaa leffaa sai riittää. Toinen oli ainakin aivan tosi hupaisa. Naapurini Yamadat, joka oli yksi ensimmäisistä tietokoneella toteutetuista animaatiosta. Niille, joiden katseeseen syyttyy tuttu kiilto siinä vaiheessa kun mainitaan Studio Ghibli, on tämä raihna varsin raikasta katsottavaa. Huomenna suunnitelmissa sitten olisi erään islantilaispätkän näkeminen. Islannin musiikki kun tuntuu olevan niin hip, pop ja in, joten Sigur Rosin elokuvan Inni missanneelle Takapiha varmaan tuo edes vähän lohdutusta. Ainakin jotain menoa ja meininkiä piristämään koleata syyspäivää.

Tähtien tuiketta taivaalla

Mainitsinko joskus elokuun tunnelmalliset illat ja ilotulituksen suomenmestaruuskisat? Unohdettakoon se tosiasia, että niistäkin on jo jokunen päivä kulunut. Aika palata takaisin parhaan sadon pariin. Tällä kertaa ei aivan vieressä oltu, silti näkymät olivat hyvät ja tunnelma korkealla.














Näiden kuvien parissa kelpaa fiilistellä syyskuun viimeisiä päiviä.

Syksyisen metsän satoa

Tarkkaavaiset lukijat ovat saattaneetkin huomioida, ettei kirjoitustahti ehdi aivan kronologisesti tapahtumien tahtiin. Sille en aina mahda mitään, elämä vie miten vie. Kirjoittajan vapaus on sitä, että joskus voi päättää, mistä haluaakaan kirjoittaa. Oli se sitten tunteista, elämästä, tapahtumista tai vain tunnelmasta. Mahdollisista hienoista näkymistä, jotka ovat eksyneet matkan varrelle.

Eksyin pari viikkoa sitten sienimetsälle:

Syksyn merkkejä alkaa olla mahdotonta olla huomaamatta:



Punertavat mansikanlehdet:

Kirkkaankeltaiset kukat:


Päivän satoa:

Näillä kelpaa taas kulkea kohti syksyä.