Pyöräilyä pikkukaupungissa

Yhdysvalloista tulee helposti mieleen suurkaupungit ja isot moottoritiet. Ei ehkä ensimmäisenä se, että joskus saattaisi päätyä myös pyöräilemään jopolla joen vartta muutaman korttelin kokoiseen pikkukaupunkiin. Voisin jotenkin kuvitella sellaisia löytyvän jostain Suomen pohjoisemmasta osasta, mutten oikeastaan täällä.

Näitäkin ilmeisesti on, ainakin nyt uskoo, kun on omin silmin nähnyt. Toki täytyy muistaa, että tällä hetkellä matkailen varsin elitistisellä alueella, jossa talot ovat kuin Hannun ja Kertun sadusta. Miljoonataloja, kertoi taksikuski. Sääli, etten hoksannut pyöräretkelle ottaa kameraa mukaani, sillä sillä olisi voinut saada varsin hauskoja kuvia.

Mitä kaupungissa sitten oli? Aika vähän mitään. Pari pientä kahvilaa ja pubia. Jokunen ravintola. Lähikauppa, jossa pari olutpulloa ihmetteli maailmaa unohtuneena hyllyjen kulmassa. Nähtävää riitti ehkä vartiksi, mutta ei se mitään. Joskus myös se, ettei ole sen kummempaa katsottavaa on ihmeellistä jo itsessään.

Chicagon katuja ihmetellessä

Chicago vaikuttaa ystävälliseltä ja lämpimältä. Kuulemma se ei ollut saanut nimeään pelkästään tuulensa vuoksi, vaan myös siksi, että paikalliset asukkaat puhuvat kuin tuuli: paljon ja nopeasti. Ystävällisiksikin paikallisia voi kutsua. Avoimiksi ja helposti lähestyttäviksi.

Talot ovat korkeita, mutta taivas näkyy. Metro on ollut helppokäyttöinen - paljon helpompi ja turvallisempi kuin mitä pelkäsin. Kadutkaan eivät ole olleet pelkästään autojen täyttämät - jalkakäytävät ovat leveitä ja niitä on paljon. Ne eivät myöskään ole olleet autioita - ei edes ilta-aikaan. Lähialueilla on helppoa ja turvallista kävellä. Hotellin henkilökunnan mukaan Illinois olisi myös aseidensa suhteen poikkeus Yhdysvaltain kartalla - täällä on kaupunkiympäristössä aseet kielletty tms. tai ainakin suhtautuminen niihin on paljon nuivempi, kuin monessa muussa osa-valtiossa.

Katujen ihmismääriin voi vaikuttaa se, että naapurissa on iso puisto, jossa on meneillään tällä hetkellä useita ilmaisfestivaaleja. Yhtenä isoimmista on Eat Chicago, jonka antimia olen päässyt maistelemaan eilen ja suurella todennäköisyydellä myös tänään. Kymmeniä, ellei satoja kojuja paikallista ruokaa, jota voi ostetuin tiketein maistella ja ihmetellä. Eilen tyydyin maistelemaan pieniä paloja sieltä täältä, tänään taas - ajattelin kokeilla kalkkunankoipea. Toki muutakin, jos jotain vatsa enää sen annoksen jälkeen pystyy jotain mahduttamaan sisäänsä. Olen toiveikas, mutta skeptinen.

Lisäksi puistossa on ilmaiskonsertteja. Toissapäivänä eksyin kuuntelemaan hetkeksi klassista musiikkia, kun orkesterillinen (luultavasti Chicagon kansallisorkesteri tms) muusikkoja esitti helmiään kulttuurin ystäville ja muille paikalle eksyneille. Eilen oli Eat Chicagoon liittyvä rokkikonsertti, jonka jälkeen ilotulitukset valaisivat taivaan. Ilmeisesti ohjelmaa on lähes joka päivä koko kesän ajan. Voisinkohan saada vastaavanlaisen puiston lähelleni, joohan?

Off to Chicago

Lentoasemalla, laukut koneessa. Jono edistyy hitaasti. Kone on ylibuukattu. Matkalle taas, vaikka edellisestäkään ei ole ehtoinyt kertoa. Muutto on sentään takana ja kaikki meni hyvin. Chicagossa on sentään netti, mitä uudessa kodissa ei vielä ole. Heinäkuussa sitten voi uudelleen miettiä nettiä, kirjoittelua ja muutakin. Elämä alkaa voittaa, kun illat eivät koostu pakkaamisesta.

Hyvää juhannusta!

Voihan rapu!

Pari projektilaista Intiasta tutustumaan Suomeen ja näytin heille Helsinkiä. Yhtenä kohteena oli SeaLife, koska ajattelin, ettei kuivuuden täyttämässä maassa olisi paljoakaan mahdollisuuksia tutustua isoihin akvaarioihin.

Retki vaikutti onnistuneelta, ainakin tuntuivat naiset tykkäävän. Kuviakin räpsittiin varmaan satoja tutustumiskierroksen aikana. Minäkin räpsin jonkun verran siinä samalla. Tässä parhainta satoa:






Löytyykö Nemo?


Rauhallinen kiito, niin hieno ja ylväs.


Meduusat tähtien yössä (oikeasti taustalla on vain akvaario)


Värien loistoa.


Merihevonen näytti hieman surkealta. Jostain syystä jokaisella yksilöllä roikkui pää.


Nämä olivat todella pieniä kaloja, vähän niinkuin ison kuusen värikkäitä neulasia:


Hait olivat vikkeliä veijareita. Kunnon kuvia oli lähes mahdotonta saada.


Ensin kuvittelin, että akvaariossa oli muovisia tikkareita hauskuuttamassa lapsia. Toisella silmäyksellä totesin, että joka toiseen palloon oli kiinnittynyt alla näkyvä kala. Veikeä näky.


Ravuista oli erikoispaljon näyttelyistä. Näyttelytila oli varsin hämärä ja salamaa kuvissa ei ole käytetty. Näin ollen valtaosa kuvista oli aivan liian pimeitä.


Iso köriläs (onneksi ei ihan heti tule vastaan jokaisella uimarannalla):


Näihin on hyvä lopetella tältä erää. Olen hieman jäljessä postauksissani. Ylihuomenna tähän aikaan olen jo ollut tovin jos toisenkin Roomassa, joten voi olla, että hidas tahti jatkuu siitä huolimatta, että kesällä on paljon nähtävää ja koettavaa. Lukijoillekin toivotan nautinnollisia kesäpäiviä!

Silmälasit maailman toiselle puolelle

Siivotessa voi löytää kaikkea jännittävää. Lapsuudenaikaiset aarteet, kymmenet laitteiden ohjekirjat ja omituisetkin matkamuistot odottavat löytäjäänsä, kun kaivelee laatikoita pitkän ajan jälkeen. Näiden joukossa makaa silmälasi poikineen.

Silmälasit ovat kinkkisiä, niitä on vaikea heittää roskiin, vaikkei niitä oikein tarvitsisikaan. Kruununhaassa Liisankadulla bongasin optikon, joka kerää laseja Lions clubin kautta Sri Lankan lapsille. Tiedänkin nyt, mihin suuntaan nyssäkän kanssa. Toivottavasti joku tulee onnelliseksi.

Iltapäivä kasvitieteellisessä puutarhassa

Asunnon osto, muuton suunnittelu, kämpän perkaaminen ja kaikki muu sosiaalinen elämä yrittää kovasti viedä aikaa blogilta. Välissä voisin suositella erästä kohdetta, joka on varsin kiva erityisesti torstai-iltaisin: Helsingin kasvitieteellinen puutarha. Puutarhat ovat avoinna ja ilmaisia päivittäin klo 20 asti. Kasvihuoneet menevät normaalisti neljältä kiinni, mutta torstaisin ne ovat kuuteen asti avoinna. Vinkkinä: neljästä kuuteen sisäänpääsymaksua ei oteta.







Kuvia otin enemmänkin ja niistä toivottavasti myöhemmin lisää. Nyt on aika mennä unten maille, huomenna on päivä täynnä tapahtumaa ja toimintaa. Elämä hymyilee, aurinko paistaa ja kohti uusia seikkailuja!

Kilometrikisailua taas

Kyllä, sisäinen kesäpolkija on taas herännyt. Kilometrikisa houkuttelee tänäkin vuonna kutsuvuudellaan ja elän toukokuun aamuja ja iltoja polkien. Töihin ja takaisin, töihin ja takaisin. Harrastuksiin, keskustaan, minne mihinkin. Nautin taaksejäävistä kilometreistä, lintujen laulusta ja kevään vihreydestä. Ensimmäisten viikkojen polkemisen jälkeen mielellään istahtaa taas satulan päälle, eikä oikein huomaakaan, kun on taas perillä.

Viime vuoteen verrattuna olen herännyt myös tekstiilipuolella. Tajusin, että ne yli kymmenen vuotta vanhat verkkarit alkavat olla juuri niin virttyneen näköiset, kuin mitä voi kuvitella vuosien hikeä ja pesukoneen höykytystä kestäneistä pöksyistä. Vähemmästäkin kuluu.

Aikaisemmin en perustanut niin näistä hienoista hifistelytekstiileistä, joista urheilukauppojen hyllyt ovat alkaneet täyttyä. Kipitin silti lähimpään urheilukauppaan ja tutkailin, mitä olisikaan saatavilla vanhojen vermeiden tilalle. Ensin ajattelin pyöräilyhousuja, mutta niissä oli niin törkeän näköiset toppaukset (varmaankin satulaa varten), että luovuin leikistä melkein jo alkutekijöissään. Sen jälkeen aloin etsimään vaihtoehtoja.

Kello tikitti, liike oli sulkemassa ja nappasin muutamat legginssinoloiset kapistukset pukukoppiin. Verkkareitakin yritin. Ne kahisivat niin paljon, että näin itseni menettämässä hermoni jo ensipyöräilyllä. Sitten kokeilun juoksuleggareita. Niissä mielestäni ihonmyötäisyys on plussaa, sillä pyöräilyssä leveät lahkeet ovat varsin kohtalokas valinta. Koko ajan saa pelätä, milloin lahkeen reuna jää ties mihin väliin ja löytää itsestään ojasta. Yhdet juoksuleggarit istuivat kuin nakutettu ja hetken päästä raahasin ne kassalle.

Täytyy sanoa, että kaksi viikkoa käyttäneenä olen ollut erittäin tyytyväinen. Housut hengittävät ja lämmittävät juuri sopivasti. Märkänäkään ei joudu värisemään kylmästä (tuli kokeiltua pyöräilyä myös sadekuurossa) ja materiaali kuivuu iltapäivän kotimatkaa varten. Hikoiluakin tulee paljon normaalia vähemmän (tai sitten olen oppinut vuosien harjoittelun jälkeen pukemaan oikean määrän vaatteita). Tarkoitus oli vuorotella vanhojen kamojen ja uuden tekniikan välillä, mutta huomaan pyöräileväni useamman päivän putkia samoissa pöksyissä - ihan vain sen takia, että ovat niin näppärät ja hyvät. Jonain päivänä voisin kokeilla myös sitä alkuperäistä suunniteltua tarkoitusta - nimittäin juoksulenkkiä. Haaveilenkin jo seuraavista housuista, kunhan muutto on ohitse!

Uusia tapoja liikkua

Kaikkea sitä tulee joskus kokeiltua. Tänään kävin Salmisaaressa ja tutustuin pariin uuteen eksoottiseen vempeleeseen. Ensimmäinen oli Segway, jonka liikuttelu oli - vielä varsin haastavaa. En silti kaatunut ja olihan se hupaista yrittää pujotella uudenlaisella kulkupelillä tötsien väliltä. Etenin etanavauhtia. Kokeilun jäljiltä ohjausvarmuus ei vielä ollut ihan kympissä, silti vielä uskaltaisin toisenkin kerran kyytiin nousta.



Kuva: täältä, koska valitettavasti kamera oli jäänyt pukkariin. Kokeilut eivät jääneet pelkästään uusiin elektronisiin vempeleisiin, vaan session lopuksi halukkaat pääsivät kokeilemaan ihmisilmapalloa. Siis sellaista, joka on kuin iso, ilmalla täytetty pallo ja sisässä on aukko ja kiinnikkeet. Kokeillussa versiossa oli valjaat ja tilaa kahdelle ihmiselle. Mahtavan hupaista. Aivan kuin iso vuoristorata, jossa menee pää ylösalaisin, eikä silti yhtään pelota. Suosittelen lämpimästi!


Kuva: täältä, josta löytyy myös muita eksoottisia tapoja liikkua

Jälkikäteen kuulin, että pallon nimi on Zorb. Eksoottinen vempele ja aivan yhtä eksoottinen nimi. Silti takaraivossa pohdituttaa, että minkälaisen tapahtuman voisi järjestää, jossa uudestaan pääsisi kokeilemaan Zorbia. Niin kivaa se oli!

Se on siinä

Suomi voitti jääkiekon mm-kultaa. Tori täyttyi juhlijoista. Jostain syystä minulla oli muuta mielessäni.

Seison parvekkeella. Mietin. Värisin. Tiesin, että kyseessä oli hetki, jolloin päätös oli minulla. Tarjotako vai eikö tarjota? Jos tarjoan, niin kuinka paljon? Asunnon ostajan iso päätös. Tilanne oli sellainen, että muut olivat hetkeksi poissa pelistä. Niin, juhlimassa.

Myöhemmin illalla poksahti shampanjapullo. Juhlava hetki, vaikka se merkitseekin velattoman ajan loppumista. Vielä on aika paljon sykkimistä, että muuttoon asti päästään. Silti kaikki vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä.

Sormet ovat ristissä seuraavat viikot. Pahoittelen mahdollista hiljaisuutta, palailen viimeistään, kun pahin kiire asian tiimoilta hellittää.

Tuulta purjeisiin

Huomasithan ne lämpimät auringon säteet, jotka viipyilivät iholla? Ensimmäiset koivun lehdet, jotka puhkesivat kuin yllättäen? Kevät on edennyt valtavaa vauhtia. Huhtikuun puolivälissä Kaivopuiston edustalla näytti vielä tältä:

Jäätä näkyi vielä paikoitellen, eikä kaikki lumikaan ollut vielä sulanut. Silti muistan pääsiäistä edeltävän viikonlopun aurinkoisena ja vuodenaikaan nähden lämpimänä.


Pääsiäisenä oli jo sulaa. Maailma tuntui hukkuvan auringonpaisteeseen. Näkymä Tähtitorninmäeltä:


Vappuna lunta sai jo etsimällä etsiä. Katukuva ei ollut enää niin jylhän mustavalkoinen, vaan puutkin alkoivat jo hieman vihertämään. Kuvassa komeilee Kiasma ja Eduskuntatalo:


Viime viikolla pääsin kokemaan keväistä merta vielä vähän lähempää. Ei tarvinnut enää ihailla kukkulan päältä:



Kauppatorin edusta näyttää yhäkin niin ihanalta myös mereltä päin. Meri oli kylmä, vesi suunnilleen neljän asteen tietämillä.

Aurinko paistoi, muttei säätä lämpimäksi voisi kuvata. Kolme neuletta oli siinä rajoilla, että purjeiden nosto- ja laskuoperaatioihin halusi vielä osallistua. Valtaosa porukastamme puolestaan piiloutui sisätiloihin viimaa pakoon. Sääli sinänsä, sillä purjehtimaan pääsee aniharvoin.

Aurinkoa onneksi riitti, enkä flunssaakaan osannut saamaan viimasta huolimatta.


Seuraavana päivänä huomasi, että hieman oli jotain uutta tullut taas kokeiltuakin. Selän lihakset olivat kipeät muutamasta pienestä veto-osuudesta. Ei haitannut, sillä harvoinpa näin ison paatin puuhiin pääsee osallistumaan. Vilpoista oli vielä, joten kesä siintää haaveissa.