Lumen valloittama

Huimat kinokset. Aina ei oikein edes tiedä, onko jotain lumen sisällä, vai onko kinos täynnä lunta itseään. Valkoinen maailma, jota vastaan on kuin yhtä. Taivas ja maa, kaikki samaa väriä. Tuiskua, vaikka ulkona on paljon pakkasta. Varpaiden kipristelyä, jos vettä on taas eksynyt kenkään sisään ja pieniä hermostuneita liikkeitä bussia odotellessa. Pientä kylmyyttä, joka muistuttaa itsestään lähinnä niinä hetkinä, kun keskittyy ympäristöönsä.

Tykkään talvesta, jonka tekee erikoiseksi se tosiasia, että se on niin talvinen. Tuntuu hassulta hyppiä välillä yli metristen kinosten läpi, kun oikopolku on kutistunut yksittäisiksi jäljiksi lumessa. Yllätyksiä nurkan takana, kun ei ennustanut, että normaali polku päättyisikin isoon kinokseen ja pitää kääntyä takaisinpäin.

Ennenhän miehet ja naiset olivat rautaa, kouluun hiihdettiin, eivätkä pienet kinokset haitanneet kulkua. Nyt joudun kuitenkin toteamaan tappioni tilanteessa, jossa kipitän kymmenen pakkasasteessa lumituiskun keskellä hameessa ja korkeakorkoisissa saappaissani. Ei, varusteita ei oltu luotu nykyisiä olosuhteita silmälläpitäen. Saappaisiin ei voi yhdistää lumikenkiä ja takkikin voisi olla parempi tuiskua vastaan. Neuletta valitessani kiinnitin paljon enemmän huomiota sen väriin ja kuviointiin kuin käytännöllisyyteen viimaa vastaan.

Silti se on niin hauskaa, kun kerrankin on paljon lunta. Melkein voisi kuvitella olevansa jossain pienessä alppikylässä, joka on kokonaan hukkunut lumen alle. Jos siis osaa sulkea silmänsä muulta kaupungin melskeeltä, tiivistyy se siihen, että minä ja lumi, eikä muuta silmänkantamiin. Ei sitä paljoa enempää sopivalla hetkellä tarvitsekaan.

Itään taas...

6 viikkoa, sitten suuntana olisi taas itä ja kohteena eksoottinen Hong Kong. 10 päivää, 8 yötä uusissa maisemissa. Loma, jota on odotettu jo pitkään. Tältä näyttäisi majapaikka:



(kuvat: hotel.zoapiere.com)
Tulevan majapaikan jokainen huone on sisustettu eri tavalla ja eri tyylillä. Ainoa harmi koituu siitä, että vapaita sänkyjä ei löytynyt koko ajaksi, joten joudun vaihtamaan yösijaani kahdesti kesken matkan. Sniif. Muut mahdolliset hotellit/hostellit eivät sitten olleet yhtään sykähdyttäviä tai mielenkiintoisia. Jättivät suorastaan kylmäksi, mutta luultavasti kaupunki sykähdyttää sitten sitäkin enemmän.

Onko sinulla kokemuksia Hong Kongista, jotka haluasit jakaa? Vinkkejä majoitukseen, syömiseen ja matkakohteisiin otetaan vastaan.

Harmaan sävyttämät kappaleet

Melankolian harmaat sävyt. Surullisen kauniita aamuja ja hetkiä, jolloin jokin suuri oli vielä hetki sitten käsillä. Tai on vielä käsillä, mutta valuu ohi, kuin hiekka käsistä. Mitä vain tekisi, ei sitä voi estää, auttaa vain heilua kyydissä ja katsoa, mihin asiat menevät. Tieto siitä, että aika on loppumassa, eikä siihen itse enää voi millään tasolla vaikuttaa. Odotus siitä, että kohta kirpaisee. Odotus, joka monesti tuntuu pahemmalta, kuin varsinainen kirpaisu, jolloin herää taas omaan vanhaan elämäänsä.

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon menneitä ihmissuhteita ja sitä, mihin ne ovat kaatuneet. Olen pohtinut, mitä niistä voisi oppia ja mitä niistä ylipäätään onkaan oppinut. Miten sitä onkaan kypsynyt vuosien varrella. Ero ei tällä hetkellä ole ajankohtainen asia elämässäni, mutta tunteet suuntaan ja toiseen ovat herkässä. Pohdituttaa, vaikka tällä kertaa ilman syytä.

Seuraavat biisit kuuluvat niihin harmaan sävyttämiin biiseihin, joista jostain syystä tykkään ajoittain kovastikin. Niissä on surua ilman vihaa. Haikeutta siitä, miten asiat menivät, ilman syyttelyä. Sellaisen tunnelman haluaisin itsekin säilyttää ja ylläpitää niitä hetkiä varten, kun suhteet eivät menneetkään ihan odotusten mukaan. Toki kivempaahan olisi, jos kaikki aina toimisi ja lopussa odottaisikin se ihana ratsastus auringonlaskuun. Sitä odotellessa silti joskus vähän myös herkistellä hyvien biisien kanssa:

Anouk - For Bitter Or Worse


Kosheen - Ages

Virkistävää wieniläistunnelmaa

Krulla, tuo Helsingin pieni Wien-ihme on avannut taas ovensa. Nykyään se ei sijaitse enää Fredalla, vaan uusi ympäristö on Lönnrotinkadulla, suunnilleen korttelin päässsä vanhasta paikasta. Omenahotellin kupeessa löytyy taas jumalaisia kakkuja, ihanaa kahvia ja sympaattinen paikka, jossa lepuuttaa jalkojaan. Lounaalla on luultavasti perinteiseen malliin keittoa ja salaattia. After-Work-meininkiäkin löytyy, sillä töiden jälkeen voi herkutella antipasto-buffetilla. Ja toki kakkuja, noita Wienin ihanuuksia. Puhumattakaan tunnelmaan kuuluvista astiastoista ja lehdistä. Miinusta voi antaa vain aukioloajoista, sillä arkena se sulkee ovensa jo puoli kahdeksalta.

Kevään ensi tuulet

Kevätkärpäsen isku vaatekaappiin. Yhtäkkiä tuntuu, että jokainen vaateparsi on harmaa ja ankea. Kulahtanut talven jäljiltä. Käytetty päällä miljoona kertaa, vaikkei välttämättä olisikaan. Valon kasvaessa alkaa pohtia asioita taas eri tavalla ja tietty rauhattomuus valtaa mielen. Nuorempana keväällä tuli tunne, että halusi laittaa koko elämänsä uusiksi, näin vanhempana taas - kevätsiivous vaatekaappiin tai jokin muu asia on melkeinpä yhtä radikaali.

Olen varsin tyytyväinen elämääni ja onnellinenkin, joten siinä mielessä ei ole tarvetta muuttaa mitään. Toki haluaisin enemmän aikaa kaikkeen kivaan, huidella vuorenrinteiltä alas talvisin ja nauttia auringonpaisteesta kesäisin. En haluaisi vaihtaa pois ystäviä, harrastuksia tai työtäkään. Toki yhteisöllisyyttä voisi olla elämässä enemmän, kun opiskeluaikojen tiiviit yhteisöt ovat huvenneet pois näkyvistä. Näkemiset ovat harvenneet, kun ihmisillä alkaa olla muuta menoa. Jäljelle ovat jääneet ne parhaat ystävät, joihin vielä pitää yhteyttä aktiivisesti. Heidän rinnallaan eivät kevään pienet puhuritkaan tunnu pahalta.

Päivät pitenevät

Päivä kirkas, valkea. Valkoinen lumi, joka on peittänyt maan. Nietokset, joita joululauluissa mainitaan, löytyvät lopultakin ulkoa tehden toki uusia haasteita päivittäisessä elämässä. Sentään maailma ei kokonaan huku lumeen, vaikka hetkittäin niin jo tuntuu. Päiväkin jo pitenee. Etelässä se juuri rikkoo 8 tuntia, eikä töihin lähtiessä ole välttämättä enää pilkkopimeä. Hymyilen hiljaa aamun liikennevälineessä, kun taivaanrannassa näkyy pieni kajo.

Pitkä tammikuu on takana. Jotenkin en hahmottanut tai ymmärtänyt, kuinka pitkä se voikaan olla. Hetkinä, jolloin haluaisi ajan vain kulkevan eteenpäin, se laahaa hitaasti, päivä kerrallaan. Toisaalta niin paljon on myös tapahtunut, että kuukausi tuntuu paljon pidemmältä, kuin mitä se välttämättä onkaan. Aika laahaa, kun haluaisi, että seuraavat kuukaudet olisivat jo ohi. Vapaa-aikana taas niin haluaisin, että aika pysähtyisi. 7 viikkoa lomaan vielä. Pieni ikuisuus, jota odotan, kuin auringon kajoa hämäriin aamuihin.

Kipinöiden hohteessa

Pieni kipinä, joka aiheuttaa suurta mullistusta henkilökohtaisessa elämässä. Se voi olla jotain uutta ihanaa, tai sitten rikkoa jotain hyvinkin pitkäikäistä. Tuntuu, että kolmenkympin tienoilla moni alkaa pohtimaan elämäänsä. Vetämään yhteitä niitä säikeitä, joista on koonnut ympäristönsä. Pohtimaan, onko se työ tai se ihmissuhde sen arvoisia, että niissä haluaisi viettää lopun elämäänsä? Mikä saa siinä vaiheessa vaakakupin kaatumaan sen viimeisen kerran? Mikä saa kiinnittymään paikoilleen, vakiintumaan elämäänsä ja rakastamaan sitä päivästä toiseen?

Toki koko ajan tapahtuu pientä pohdintaa suuntaan tai toiseen. Jos joutuu pitkään elämään aivan äärirajoilla, alkaa väkisin ennemmin tai myöhemmin pohtimaan, mitä oikeastaan haluaisi? Onko mikään elämässä sen arvoista, että sen vuoksi jättäisi monet muut asiat niin vähälle, kuin mitä ne ovat jääneet? Ihmisestä kuitenkin riippuu, mitä hän haluaa ja kuinka pitkälle hän jatkaa. Mikä on se oikea harmonian taso, joka pitää mukavan vireen yllä?

Haluanko viettää elämäni yksin? Haluanko tai haluaisinko viettää sen mieluiten edellisen, nykyisen vai tulevan kanssa? Missä vaiheessa haluaa asettaa juurensa johonkin? Pysähtyä hetkeksi tai pidemmäksikin paikalleen ja hymyillä arjen kululle? Milloin arki alkaa tuntua liian painostavalta, jopa siihen pisteeseen asti, että vuosien suhteet kariutuvat, eikä millään tunnu olevan väliä?

Paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Kaikki riippuu niin paljon hetkestä, henkilöstä ja elämäntilanteesta. Kypsymisestäkin, voisi ehkä sanoa. Tiettyinä elämänvaiheina on tiettyyn päätöksiin herkemmin valmis. Joskus helpommin kuuntelee ja katselee ympäristöään. Joskus on oppinut ottamaan ympäristönsä hyvin huomioon ja joutuukin ottamaan sen tarkemmin huomioon. Nuorissa ihmissuhteissa harvoin on mitään vahvasti oikeaa tai vahvasti väärää päätöstä tai vastausta, ennemminkin vain erilaisia polkuja, joiden välillä valita. Harvaa valintaa näkee pitkälle eteenpäin ja se tekeekin elämän jännittäväksi, ihmeteltäväksi tai hajottavaksi - riippuen toki tilanteesta.

Ilta hämärtyy ja minun on aika mennä nukkumaan. Lopuksi kuitenkin biisi, jonka on kulkenut monen elämänvaiheen läpi ja jättänyt jälkensä. Alanis Morissette - That Particular Time:

Sunnuntaista chillausta

Sunnuntai on paras päivä vain olla, rauhoittua. Tämä viikonloppu ei mennyt sohvalla nukkuen, ennemmin päinvastoin. Tuuletettua tuli ihan olan takaa. Nyt onkin sitten sopiva hetki hengähtää mukavan musiikin voimin.

Oceanlab - Breaking ties


Dash Berlin - Till The Sky Falls Down


Näistä tulikin mieleeni tulevat vesipuistobileet. Pacifique tulee tosiaan taas maaliskuussa ja bilettäjät täyttävät vesipuiston trancen ja muun elektronisen musiikin voimin. Joka vuosi on ollut tarkoitus mennä, mutta hankalan sijaintinsa vuoksi aina on ollut jotain muuta. Kevyempää musiikkia kuunnellessa kaipuu kesäiseeen biletykseen on kuitenkin kova ja saa nähdä, jos tänä vuonna uhmaisi kylmää ja koleaa säätä ja lähtisi ihmettelemään, miltä biletys uimapuvussa tuntuukaan.

Edit: tapahtuma taitaa olla jo loppuunmyyty/loppuunvarattu, joten saattaa sitten olosuhteiden vuoksi jäädä väliin...

Sohvalla

Sohvalla nukkuminen on jalo taito. Se tiivistyy huippuunsa varsinkin silloin, kun on muita kiireellisiä aikoja takana. Kerrankin vapaa hetki, menee rentoutumaan sohvalle ja yhtäkkiä tajuaa monen tunnin päästä nukahtaneensa. Jos muita kiireitä ei ole, on jumalaista vajota takaisin uneen, joko sohvalle tai sitten raahautua ihan sänkyyn asti.

Nukahtamisessa oikeastaan hieman huijaa itseään. Yrittää joko ylipuhua itselleen, että olisi jokin mielenkiintoinen juttu lehdessä/kirjassa/koneella, johon voisi hyvin käyttää vielä vapaan hetken. Kuiskuttelee alitajuntaan, ettei vielä ole aika levätä. Sohvalla nukahtelua välillä tekee siitäkin huolimatta, että voi olla monen päivän putki takana, jolloin on juuri nukahtanut sohvalle. Aivan, kuin sohvalle mukavaan makuuasentoon meno tarkoittaisi jotain muuta, kuin että taas vaihteeksi herää viideltä aamuyöllä valot päällä ja niska jumissa. On se kumma, että vuosien jälkeenkin se tulee yllätyksenä.

Silti odotan viikonloppua innolla, vaikka se merkitsisikin sitä, että perjantai-illan päätteeksi istahdan turmiollisella hetkellä sohvalle - ja nukun viikonlopun tai viikonlopun osan yli.

Tulppaaneja

Kyllä, pahimmassakin kappaleessa saa sydämen sykkimään pienet asiat keväästä. Ikkunalaudalla monta vuotta sinnitellyt muratti kylmettyi pois. Se odottaa sijaistaan, mutta sitä varten säiden pitäisi vielä vähän lämmetä. Matka kaupasta kotiin on aivan liian pitkä.

Olin silti mainoksen uhri. Bussipysäkit muistuttivat tulppaaneista, enkä voinut enää kaupassa itselleni mitään. Vaikka kovassa kylmyydessä ei kevättä voi vielä varsinaisesti juhlistaa, löytyy se hetken verran keittiöstäni.



Valitettavasti näiden kuvien valo ei tule auringosta, vaan kirkasvalolampusta. On ollut ilahduttavaa huomata viime päivinä, että aamuisin ei ole enää pilkkopimeää, vaan yön kajo vaihtuu aamun hämärään. Enää pari viikkoa, niin pääsen varmaan taivaltamaan jo töihin suhteellisen valoisassa säässä.

Nämä paperikukat puolestaan piristivät kuluneen puoli vuotta keittiötäni. Jotenkin ne vieläkin ovat niin viehkeitä, että luultavasti päätyvät esille siinä vaiheessa kun tulppaanien hetki on ohitse.




Piristävää päivänjatkoa lukijoillekin!