Hartioita sälkee, selkää särkee, kaikkea särkee. Oikeastihan en ole siis kipeä (matkustelusta huolimatta olen säästynyt mm. sikainfluenssalta), tämä kaikki särky on omaa syytäni. Olen viettänyt hienosta säästä huolimatta päivät sisällä, pomppien ylös, alas ja ympäri. Seissyt käsilläni (tai no, lähinnä yrittänyt seistä, itse seisominen kun on aika vaikeaa), pyörähdellyt ja laulanut. Soittanut pikkurillini kipeäksi.
Lihassärky muistuttaa minua siitä, että olen tehnyt jotain, mutta en silti halua ajatella, miltä huominen aamu näyttää. Perinteisesti liikunnan aloittamisen jälkeen kaksi seuraavaa päivää kipu vain pahenee. Näin ollen pienoiset epäilykset täyttävät pään. Pääsenkö huomenna ylös sängystä, vai jäänkö vain suolapatsaana paikalleni makaamaan? Pystynkö kävelemään portaat alas, vai pettävätkö reidet altani? Jäänkö kiroamaan hienoa treenausta, vai voittaako elämä puolelleen?
Selkeä syykin löytyy tähän tuskallisen nautinnolliseen kipuiluun. Olen ollut pitkään poissa, joten lempparilaji kutsui pitkästä aikaa kuin magneetti puoleensa. Boonuksena viikonlopussa oli skotlannista tullut opettaja, joka veti raikkaan erilaiset treenit, jotka toivat erilaista väliä normaaleihin kesäviikonloppuihin.
Kun erilaiset liikkeet ja pitkät harjoitukset yhdistyivät heikkoon luontooni Intiassa (no, kyllä mä sentään säännöllisesti lenkillä kävin, köh, köh), muodostavat ne combon, joka on vähintäänkin mielenkiintoinen. Vatsalihakset, reidet ja hartiat huutavat muutaman päivän setin jälkeen hoosiannaa. Huomenna olisi vielä mahdollisuus jatkaa. Luultavasti yritänkin jatkaa, jos vain pystyn. Sen verran sisukas sissi olen, etten halua jättää väliin tätä nautinnollista mahdollisuutta kiusata kroppaa uusiin asentoihin ja uudenlaiseen hallintaan - silläkin uhalla, että tiistaina oikeasti joudun painiskelemaan sen kanssa, kuinka monta liikahdusta voin tehdä päivän aikana.
Lihassärky muistuttaa minua siitä, että olen tehnyt jotain, mutta en silti halua ajatella, miltä huominen aamu näyttää. Perinteisesti liikunnan aloittamisen jälkeen kaksi seuraavaa päivää kipu vain pahenee. Näin ollen pienoiset epäilykset täyttävät pään. Pääsenkö huomenna ylös sängystä, vai jäänkö vain suolapatsaana paikalleni makaamaan? Pystynkö kävelemään portaat alas, vai pettävätkö reidet altani? Jäänkö kiroamaan hienoa treenausta, vai voittaako elämä puolelleen?
Selkeä syykin löytyy tähän tuskallisen nautinnolliseen kipuiluun. Olen ollut pitkään poissa, joten lempparilaji kutsui pitkästä aikaa kuin magneetti puoleensa. Boonuksena viikonlopussa oli skotlannista tullut opettaja, joka veti raikkaan erilaiset treenit, jotka toivat erilaista väliä normaaleihin kesäviikonloppuihin.
Kun erilaiset liikkeet ja pitkät harjoitukset yhdistyivät heikkoon luontooni Intiassa (no, kyllä mä sentään säännöllisesti lenkillä kävin, köh, köh), muodostavat ne combon, joka on vähintäänkin mielenkiintoinen. Vatsalihakset, reidet ja hartiat huutavat muutaman päivän setin jälkeen hoosiannaa. Huomenna olisi vielä mahdollisuus jatkaa. Luultavasti yritänkin jatkaa, jos vain pystyn. Sen verran sisukas sissi olen, etten halua jättää väliin tätä nautinnollista mahdollisuutta kiusata kroppaa uusiin asentoihin ja uudenlaiseen hallintaan - silläkin uhalla, että tiistaina oikeasti joudun painiskelemaan sen kanssa, kuinka monta liikahdusta voin tehdä päivän aikana.
2 kommenttia:
Tampereella oli pari viikkoa sitten nuorten olympialaiset, jolloin menin taivastelemaan olympiatelinevoimistelua kilometrin päähän asunnostani. Permannolla (12m x 12m kokoinen lattia) joka tyttö heitti vähintään 3 peräkkäistä kärrynpyörää, joista viimeinen suorin jaloin. Montakos sinulta menee? :)
Etenkin puomin (15 cm leveä koroke) päällä tehtävä esitys oli melkoisen yli-inhimillistä akrobatiaa.
Pakkotoisto-foorumilta bongasin tällaisen linkin, jossa opetetaan vaiheittain tekemään ns. planche-punnerrus eli pelkästään käsien varassa tehtävä punnerrus. Olen treenaillut pari viikkoa ensimmäistä vaihetta, frog ständiä.
http://www.dragondoor.com/articler/mode3/229/
Frog stand ja tuck planche ovat jo sinällään melkoista murhaa ranteille ja olkapäille, tuskin pääsen loppuun straddle plancheen asti ennen mielenkiinnon lopahtamista.
Yleisesti ottaen liikunta minulla poistaa vaivat, ainakin jos kuuntelee kehoa sen verran ettei riuhdo paikkoja hajalle liian raskaalla ja tiheällä harjoittelulla.
Jaksamista!
Noh, voimistelua harrastavat tai sirkuskoululaiset taitavat olla asia erikseen. Omat harjoitteluni eivät ole lähelläkään samaa tasoa. :) Se on aina yhtä hämmentävää, kuinka vaikea vastus maan vetovoima on.
Luultavasti et kärrynpuöristä puhunut, niitähän voi tehdä putkeen aika paljonkin. Voltit ovat vaikeita, samoin käsilläseisonta ja sen variaatiot.
Lähetä kommentti