Syksyn hiljaisuus

Irrallaan, sitä jostain syystä vieläkin olen. Ihmettelen elämää, jonka pitäisi taas soljua vanhoissa uomissaan. Sillä ei, jostain syystä tunnen itseni vieläkin vieraaksi, vaikka olen ollut tässä maassa jo pidempään, kuin mitä jälkimmäinen reissuni kesti. Kaipaan soljuvaa elämää, tapahtumia, ilmapiiriä. Ei sillä, että ei Intiassakaan ollut niin kovasti ilmapiiriä ja elämää, koska vietin pitkiä aikoja yksin vailla yhteyksiä muihin länsimaalaisiin. Silti kaipaisin vahvasti vastapainoa elämälle siellä. Tuntuu vain, että arki painaa kaikki suunnitelmat alas, eikä oravanpyörä hellitä. Elämässä on tottunut siihen, että yleensä aina jotain erikoisempaa, jota odottaa arjen keskellä. Nyt ei ole oikeastaan mitään, mitä odottaa ja se tuntuu kovin hassulta. Ensi kesään on aivan liian pitkä aika ja yhtä lailla joulunkin odottaminen tuntuu varsin kaukaiselta. Ei siis auta muu kuin elää kovaa ja korkealta tässä hetkessä.

Nyt on ainakin varmistunut syksyn aikataulu. En ole menossa Intiaan ja suurella todennäköisyydellä en muuallekaan syksyn aikana. Töissä uhkaa vaihteeksi kiire, jolloin on vaikeampi ottaa irtiottoja arjesta. Suljen vain silmäni, toivon ja haaveilen. Toivoisin, että ehtisin pitää pitkän viikonlopun ennen joulua ja lähtisin vaikka Berliiniin tai johonkin muuhun saksankieliseen kaupunkiin. Jo nyt kaipaisin Etelä-Euroopan syksyn tuoksua, värikkäitä lehtiä ja kirkasta auringonpaistetta. Ehkä minun pitäisi ottaa itsestäni vain niskasta kiinni ja yrittää selvittää, milloin voisin olla poissa. Olisipa ainakin jotain odotettavaa näiden syksyn alkavien sateiden keskellä. Jotta ei aivan valitukseksi tämä postaus mene, niin ohessa on siisti biisi ilmeisesti leffasta Berlin Calling (Paul & Fritz Kalkbrenner - sky and sand). Siitä tulee mieleen kovasti Mobyn kauan sitten pintaan noussut albumi Play.