Tervehenkinen perjantai

Viikonlopputohinoissa lähdettiin matkaan paikalliselle ostarille, josta löytyikin ikävä yllätys - kaljakauppa oli kiinni. Vielä ei oikein ymmärretty syy-yhteyttä, mutta kovasti selittivät portilla, että perjantaina kauppa on kiinni. Hieman ihmetytti se, että edellisellä viikolla hyvin oli saanut perjantaina samaisesta kaupasta kaljaa.

Noh, siitä sitten lähdimme ravintolaan pohtien, että josko siellä saisi juotavaa perjantai-iltaiseen janoon. Tai siis työkaverit halusivat, itse olin valmis jättämään juomisen, kun on noita jänskiä pillereitä, joista saattaisi tulla hämmentäviä sivuvaikutuksia.

Ravintolan ovella oli sitten kyltti, että dry day. Oli siis Gandhin synttärit ja sen kunniaksi kaljahanat pidettiin kiinni. Työkavereille kuitenkin voi antaa suurta krediittiä siitä, että he kyllä yrittivät käyttää kaikki keinot alkoholipitoisen juoman hankkimiseksi. Valitettavasti mikään ei onnistunut ja siinä meni sen verran pitkään, ettei bilettämäänkään oikein jaksanut lähteä. Tämä siis sen vuoksi, että kello oli jo varttia vaille yksitoista. Paikallisen osavaltion lakien mukaan baarit sulkeutuvat siis kahdeltatoista, joten kauhea säätö tunnin joraamista varten tuntui hieman turhalta. Näin ollen tämä perjantai oli harvinaisen tervehenkinen. Yleinen fiilis itselläni oli kuitenkin varsin hyvä ja leppoisa, alan oikeasti uskoa noiden värikkäiden pillereiden tarjoamaan pelastukseen tästä pöpöstä. Google vielä paljasti, että veikein tableteista oli ripuliin tarkoitettu antibiootti, joten varsin turvallisin mielin mennään kohti parempaa huomista.

Elossa ollaan

Pillerit olivat jänskiä, mutta ainakin vielä olen elossa. Oli mukava yllätys, kun kerrankin nukkui viidestä seiskaan sen sijaan että olisi rampannut sängyn ja vessan väliä. Töissäkin oli hämmentävää, kun oli suhteellisen pirteä olo. Jopa niin pirteä, että pojat naureskelivat sille, että mitä piristeitä olen onnistunut naamaani vetämään. Ja mistä sitä tietää vaikka olisikin. Ainoa, mitä oikeasti lääkkeistä tiedän on nappien värit. Yksi niistä on perusripuliin, toinen on kanssa käsittääkseni jokin näitä vatsan toimintoja edistävä ja yhdestä minulla ei ole mitään käsitystä. Kuuria on enää kaksi päivää jäljellä ja jos näin hyvään kuntoon vatsa jää kuurin päätyttyäkin, niin olen kyllä tosi tyytyväinen.

Näin ollen elämä jatkuu, vaikka pieniä vastoinkäymisiä matkalle osuikin. Viikonloppusuunnittelut vahvasti käynnissä ja kohta lähdetään syömään ravintolaan, jossa on joku barbeque-festival tms. Viikonloppuna olisi tarkoituksena mennä hieman taas shoppailemaan lauantaina ja ehkä vaeltamaan johonkin kivojen näköalojen pariin sunnuntaina. Saa nähdä, miten käy. Joka tapauksessa, nyt pitäisi mennä, hyvää viikonloppua lukijoillekin!

Intialaisessa sairaalassa

Vatsapöpöt eivät sitten päättäneet ottaa lannistuakseen, joten päätin vierailla lääkärin pakeilla. Lääkäri ei kuitenkaan ollut paikalla, joten erinäisen säädön jälkeen päädyin tutustumaan paikalliseen sairaalaan, eli Noble hospitaliin. Siellä sitten odotin kiltisti suunnilleen tunnin intialaisten ihmisten keskellä ja pääsin tapaamaan ihmisen, joka ehkä jopa puhui muutaman sanan englantia. Verenpaine jostain syystä mitattiin kolme kertaa (eivät ehkä olleet tustutuneet aikaisemmin skandinaavisen huteran varren matalaan verenpaineeseen). Lisäksi vatsaa tunnusteltiin ja kysyttiin kysymyksiä oireista. Lopulta sain pillerireseptin kielellä, josta en oikeastaan ymmärtänyt sanaakaan. Merkit olivat kyllä näitä latinalaiseen kirjoitukseen pohjautuvia, mutta muuten minulla ei ollut hajuakaan, että mitä sain.

Siitä sitten paikalliseen apteekkiin ihmettelemään, kuinka pojat kävivät kymmeniä laatikoita läpi kaivaen nappeja, joissa ei sen enempää näyttänyt olevan tunnistettavia nimiä. Jostain kuitenkin sopivat napit kaivettiin ja nyt kokeilen kolmen päivän ajan, että kuinka paikalliset reseptit tepsivät. Se hyvä puoli tuossa kokemuksessa oli, että vaikka ne eivät toimisikaan, niin saattaisin jopa uudestaankin eksyä sen lääkärin pakeille. Ehkä sitten löytyy paremmat dropit, eikä turhaa tarvitse kärvistellä näiden vatsapöpöjen kanssa.

Arjen etsiminen, vol 2.

Vettä, limua ja kivennäisvettä. Viimeiset päivät onkin sitten vierähtänyt juodessa, juodessa ja juodessa. Väsytysstrategia vatsapöpön lannistamiseksi on alkanut. Jos sekään ei auta, niin huomenna varmaan kyllästyn ja alan syömään ripuliin tarkoitettuja antibiootteja. Tänään oli kuitenkin taas parempi päivä, ainakin virkeystilan puolesta. Vatsa ei myöskään protestoinut ihan niin paljon illalla ahdettua riisiä kanalla, joten ehkä toivoa vielä on paranemisesta.

Ilmeisesti myös konttorilla käy lääkäri jokusen kerran viikossa (ilmeisesti ainakin huomenna), niin apua vaivoihin olisi helppo saada sitten kun sitä tarvitsee. Konttorin lääkärille on pienempi kynnys mennä, kuin ihmettelemään paikallisen tohtorin työskentelytapoja. Se toimiikin siis hyvänä backup-planina, mikäli olo vaikuttaa huonolta.

Huomenna olisi muutenkin suunnitelmissa käydä salilla, pitkästä aikaa. Jos vatsa on siis herätessä kohtuullisessa kunnossa. Normaalisti kuitenkin liikun aika paljon ja täällä se on taas jäänyt vähän vähemmälle. Siitäkin vatsa voi olla vähän ihmeissään. Kovaa urheilua kyllä ajattelin vielä vähän vältellä, mutta jos sitä vaikka hieman jotain pystyisi tekemään, edes hieman venyttelyä.

ps. pahoittelen, ettei kortteja ole yhäkään tullut lähetettyä. En vain ole vielä onnistunut löytämään yhtään Intiasta olevaa turistikorttia (olen kyllä löytänyt yhden kaupan, josta löytyy öh - jenkkionnittelukortteja). Viikonlopulla olisi kuitenkin tarkoitus shoppailla ainakin hieman, joten ehkä minua lykästää silloin paremmin ja onnistun löytämään sopivan pinkan lähetettäviä kortteja.

Tunteiden vuoristorataa

Intiassa aurinko on kuuma ja elämä lähellä. Köyhyys on ajoittain sydäntäsärkevän käsinkosketeltavaa, mutta samalla näkee sinnikkyyden, kuinka vahvasti elämä on läsnä ja sykkii eteenpäin. Tuntee auringon voimistavan valon ihollaan ja näkee pienet vihreät oksat kasvavan ilman syytä suoraan seinästä. Vaikken tullutkaan tänne hakemaan syvää yhteyttä maailman kanssa tai muuta hengellistä, välillä tuntee itsensä niin pieneksi tässä elämän kiertokulussa.

Kuuma ilma, meluisat yöt ja ärtyilevä vatsa vie sen verran pois tuosta elämän harmonisesta tasapainosta, että joutuu pohtimaan asioita, joilta helposti sulkee silmänsä kiireessä ja tutussa ympäristössä. Epätoivo tai koti-ikävä iskee ajoittain, kun vatsaa kipristelee eikä mikään pysy sisällä. Välillä taas tuntee olevansa niin elossa, ettei vaihtaisi päivääkään tästä kokemuksesta pois, ei edes niitä synkimpiä hetkiä (joita niitäkään ei vielä oikeasti kovinkaan paljon ole tullut). Tämä on ainakin sellainen kokemus, joka syöpyy mieleen, päivä päivältä. Se kasvataa ja jää muistoihin vielä pitkään paluun jälkeenkin. Eikä sitä oikeastaan voi kuvata muulla, kuin että tämä on Intiaa.

Pakotetulla pikalaihdutuskuurilla

Vatsa on ollut taas viime aikoina aika ärtyilevä. Jonain päivinä tuntuu, että tästä tulee vielä jotain, mutta tänään on olo ollut lähinnä epätoivoinen, että mitä tuon kanssa tekisi. Pakko kun olisi jotain syödä, eikä tänään yhtään huvita. Puuroa vedin lautasellisen, ja toivon, että se tekisi tehtävänsä.

Housuissa voi huomata ainakin jonkun verran laihtumista. Siinä vaiheessa kun yhdenkään housun nappeja ei tarvitse avata pukeutumisen yhteydessä, on se varsin selvä indikaattori siitä, että jokunen kilo on lähtenyt tästä kropasta. Ei sillä, että ei mulla viime aikoina yleensäkään ole ollut kauhean tiukkoja housuja, joten muutos ei niin valtavan suuri ole. Silti kohta täytyy oikeasti alkaa skarppaamaan, ettei paino tästä enää enempää putoa.

Republic day

Eilen oli sitten vapaapäivä republic dayn muodossa. Käytännössä päivää juhlitaan Intian yhtenäistymisen kunniaksi, itsenäisyyspäivä (= irtautuminen Englannista) on erikseen. Käytännössä päättelimme, että republic day ei välttämättä tarkoita pelkästään tasavaltaa, vaan republikaanista puoluetta. Tämän kunniaksi joka paikassa liehuivat liput, Intian ja ilmeisesti puolueen oranssit.

Työkaveri liittyi tähän expat-joukkoomme sunnuntaina, joten maanantaina oli varsin loogista lähteä tutustumaan itse Puneen. Tähtäimessä oli sekä shoppailu että Osho asramiin tutustuminen.

Osho oli siis intialainen kylähullu, joka tuli kuuluisuuteen seksiguruna sekä kansankiihottajana. Hän perusti oman lahkon, kävi hieman huume- ja asekauppaa sekä teki ryhmänsä kanssa ensimmäisen bioterrori-iskun Jenkeissä, Dallasissa. Käytännössä tämä toteutettiin siten, että käytiin saastuttamassa ravintoloiden salaattipöytiä salmonellalla vaalien alla, joka johti 700 ihmisen sairastumiseen. Tämän jälkeen Osho pidätettiin ja heitettiin ulos maasta, jolloin hän palasi Puneen lahkonsa pariin. Punessa on siis yhäkin ns. meditaatio ja mietiskelykeskus, jonka puutarhaan pääsimme kurkkaamaan.

Puutarha oli vehreä ja rauhallinen, varsinainen rento kehto tässä intialaisessa vilinässä. Siellä oli paljon intialaisia pariskuntia tutustumassa. Lahkolaisissa oli paljon länsimaalaisia ja heidät oli helppo tunnistaa. Kaikki olivat pukeutuneet nimittäin violettiin. Valitettavasti kuvia ei saanut ottaa, joten kuvia reissusta ei ole odotettavissa.

Viikonlopun kuvat

Kuvien lataaminen on varsinaista tuskaa, sillä yhteys on sen verran heikko. Ohessa kuitenkin muutama kuva viikonlopun reissusta. Ensiksi siis Alibaugin ranta. Ensijärkytys oli varsin paha, kun vastassa oli lauma hevosia kärryineen ja haju oli myöskin sen mukainen. Syynä oli tosiaan se Kolaba Fortin, joka oli 1680 pystytetty suomenlinnamainen linnoitus, johon kärryt veivät.

Ranta oli paljon kovempi kuin miltä ohessa näyttää. Ihmisiä oli kuitenkin ihanan vähän. Veteen ei yllättäen huvittanut mennä, koska vesi oli aika likaista. Muuten oli kuumaa ja aurinkoista. Pari tuntia kulki rattoisasti lehtiä lukien.


Sen jälkeen suuntana oli linnoitus, josta oli vielä rauniot
Kirjoista tuttu intia-näky: lehmiä keskellä tietä.

Karla's caves oli puolestaan tosiaan 100-200 e eKr. rakennettu luolasto. Varsin vaikuttava sekin.
Seinät oli kaiverrettu upeiksi.Paikallisia oli pitkä jono temppeliin. Temppelissä uhrattiin kukkia jumalalle, mutta emme nähneet järkeä jonottaa, sillä jono jatkui vielä tuostakin varsin pitkän itse temppelin portille temppelin sisään asti. Muutenkaan en ollut varma, olisiko päässyt sisään, sillä uskontokunta ja asusteet eivät välttämättä olisivat sopineet muiden hartaiden buddhalaisten joukkoon.
Kuriositeettina voi sanoa, että hetkittäin tuntui, että me olimme työkaverin kanssa paikan suurin turistinähtävyys. Sen verran moni ihminen halusi meidät poseeraamaan kuvaan. Ei siinä mitään, huomasi vain, että tuokin paikka oli varsin paikallinen turistikohde, mikä ei välttämättä ollut yhtään huono juttu.

Tööttäilyn maailma

Paikallista liikennekulttuuria ehkä kuvastaa parhaiten se, ettei sitä ole. Kaistat on kyllä merkitty, mutta kaistamerkeistä ei välitetä. Kaikki tila on käytettävä hyväksi, eli jos jossain avautuu metrin pätkä vapaata, niin siihen on sitten tunkemassa ainakin viisi kulkuneuvoa. Teillä menee vähintään yhtä paljon liikennettä rinnan, kuin mitä kaistalle mahtuu. Pyörät, moottoripyörät, riksat, mopot ja autot sekaisin. Yöaikaan mukaan kuvioon tulevat vielä rekat, jolloin oikeasti alkaa jännittää.

Tööttiä käytetään joka välissä. Jos ohitetaan, töötätään, jos tullaan risteykseen töötätään. Jos nähdään länsimaalaisia kävelemässä tien laidalla, niin joskus silloinkin töötätään. Välillä tuntuu, että paikalliset tööttäilevät ihan tööttäilyn ilosta, ainakin viikonlopun kuski tuntui olevan juuri sellainen. Punaiset valot - ei se ole niin justiinsa, jos jossain tuntuu olevan sopiva rako. Ei myöskään haittaa jos on tekee uukkarin suuriliikenteisellä tiellä, se on ennemminkin normi kuin poikkeus. Vähän matkaa voi aina mennä kaistaa väärään suuntaan ja jos on tarpeeksi pieni (kuten moottoripyörä), niin voi mennä vaikka koko matkan väärään suuntaan, jos ei löydy sopivaa paikkaa, josta voisi pujahtaa oikealle kaistalle. Näin ollen länsimaalaisena on vaikea kuvitella itsensä ajamassa, joten jos täällä autolla on liikkeellä, tarvitsee sille kuljettajan. Lisäksi vaaditaan jonkun verran hermoja ja rentoutta, ettei hajoile joka ohitukseen.

Viikonloppu maahan tutustuen

Intiassa on vaara, että sähköt menevät aina ajoittain poikki. Täälläoloaikanamme niin ei ole vielä käynyt, mutta pari päivää oli dns-palvelin sökö, joten ulkomaailmaan ei saanut yhteyttä, ainakaan netin kautta. Ei sen puoleen, että lauantai-aamusta lähtien en muutenkaan ollut yhteyksien ääressä, kun tuli tutustuttua paikalliseen meininkiin ihan kunnolla.

Viikonloppuna kiersimme sitten maita ja mantuja koko viikon edestä. Yllättävää oli, että lyhyidenkin matkojen kulkemiseen menee varsin pitkä aika. Ensimmäisenä kohteena oli Alibaugin ranta, joka oli paikallisten suosittelema rantalomakohde. Beachilla vietimme muutaman tunnin ja sitten kävimme tsekkaamassa Kolaba Fortin, joka oli 1680 pystytetty suomenlinnamainen linnoitus. Se oli perustettu vastustamaan hollantilaisia, portugalilaisia ja brittiläisiä. Ihmeellistä paikassa oli se, että näimme rannalla vain yhden länsimaalaisen turistin koko päivän aikana.

Sunnuntaina oli vuorossa toinen paikallisten suosittelema kohde, nimittäin Karla's Caves. Kyseessä on n. 100 - 200 ekr luoliin rakennetut buddhalaiset temppelit. Erikoisiksi luolat tekee se, luoliin on hakattu vaikuttavan kokoisia elementtejä ja seinäkoristeita, jotka ovat yllättävänkin hyvin säilyneet tähän päivään saakka. Kuviakin seuraa, mutta nyt olen liian väsynyt, sillä kulunut viikonloppu on ollut pitkä ja vaiherikas. Huomenna on onneksi republic day, jonka johdosta on vapaapäivä töistä. On siis onneksi aikaa levätä.