Jäistä menoa

Elämässä on tiettyjä peruselementtejä, jotka kiehtoivat jo lapsena. Takan tuleen on kiva tuijottaa, vedellä on kiva läträtä ja lätäkköjen narskuva jää oli ihan parasta rikkomista varten. Jäässä itsessään on jotain jylhää ja kovaa. Karskin elämän merkit, joka ei taivu kovuudelle ainakaan ihan helposti. Ainoastaan auringon lämpö saa sen joskus sulamaan.

Tällä alustuksella ei taida ollakaan ihmeellistä, että muutama kuva tuli otettua veden eri muodoista. Ensimmäisenä aamuna vaikuttavinta oli sumu ja jäät, joita laiva rikkoi matkallaan. Tällaisella merellä mielellään seilaa, jos ei itse tarvitse huolehtia jäistä ja eteenpäin menosta:

Paikoitellen jäät olivat muodostaneet kiinteämpiä alueita, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin:

Tukholman satama-alueella paikoin oli sulaa ja paikoin taas tarvitaan parkkeeraukseen jäänmurtajaa:

Myös avomerellä oli paikoitellen osioita, joissa oli vain jäälauttoja tai ei niitäkään. Tämä kuva kylläkin Tukholman satama-alueelta, jossa liikennöinin vuoksi reitit pysyvät suunnilleen auki:

Kevään merkkeihin voidaan lukea jäiden välissä uiskentelevan joutsenparin, voihan?

Jään lähdön aikaan on hetki, jolloin vedessä on vielä pientä riitettä ja vesi vaikuttaa olevan uskomattoman tyyntä:

Hyiset kelit vielä jatkuvat ainakin viikon. Voin siis ihailla jäisestä maisemasta vielä hetken, ennen kuin aurinko alkaa muistuttamaan elämästä, joka herää lumen alta.

ps. Korkeasaaresta taitaa tällä hetkellä löytyä jääveistoksia, jos haluaa nähdä, mihin tämä luonnon kova materiaali taipuu.