Joskus on ihana juosta. Juosta pakoon arkea, tai ajatuksia. Juosta eteenpäin tietämättä varsinaisesti, mihin on menossa. Juosta pois ankeudesta tai harmaudesta, kohti energisempää meinikiä. Juokseminen kertoo siitä keväästä tai kesästä, joka kumpuaa jostain kaukaisuudesta. Vaihtoehtoisesti se on pieni muisto kesään, kun juoksee syksyn lehtien putoamisen tahtiin.
Jos työpäivä potuttaa, on ihana lähteä juoksemaan. Yhtä aurinkoiset säteet saattavat herättää tunteen sisälläni, joka pakottaa kaivamaan unohtuneet lenkkarit jostain syvältä kaappien uumenista.
Tänään oli taas sellainen päivä. Capoeira ei jostain syystä houkuttanut, ei myöskään lähijumpat tai sali. Liikuntaa teki kyllä mieli, että varsinaisesti väsymyksestä ei ollut kyse. Keksin tekosyitä toisen perään kunnes tajusin, että oikeastaan tekisi mieli taas lähteä juoksemaan vaikka ulkona on vain jäätä ja tihkua. Pohdin salin juoksumattoa ja sitä, että ei houkuta pysyä sisätiloissa. Epäilin itseäni, että poluilla vain liukastelisi ja saisi mukaan jonkun kuolemantaudin. Mitään ei mahtanut. Tunnin jälkeen oli pakko alkaa kaivaa kamoja esiin. Haistoin mielessäni jo lämpimän (tai ainakin viime viikkoihin verrattuna lämpimän) ilman ja tunsin sisälläni rytmin, joka kuvaa sitä ominaista rytmiä, jota voisi jaksaa vaikka kuinka pitkään ja josta tulee oikeasti hyvä mieli.
Mahtavaa oli. Juoksin latujen vieressä. Lumi ei vielä ollut muuttanut muotoaan kunnolla jääksi. Hankikanto piti ja missään ei ollut vielä liian kuraista. Pimeässä illassa oli mahtava olla omien ajatusten kanssa. Mäen päällä oli ihmeellistä, kun tajusi taivaan ja tähdet. Kaupungin vilskeessä ne hukkuvat muihin valoihin ja tuppaavat unohtumaan. Juokseminen oli kevyttä, helppoa. Aivan kuin mitään taukoja ei olisi ollut ja viimeinen juoksulenkki olisi ollut viime viikolla, eikä viime syksynä.
Kevään ensi lenkki on ihan parasta siksi, että sen saa juosta ilman paineita ja ainoastaan omasta juoksemisen halusta. Ei tarvitse ajatella, kuinka monta kertaa on ehtinyt juosta viime aikoina tai kuinka nopeasti mikäkin pätkä pitäisi jaksaa juosta. Jokaista mutkaa tai nousua ei musita tarkkaan, vaan on oikeastaan ihmeissään siitä, että jalat löysivät tutun rytmin pitkän ajan jälkeen ja kuinka raikkaalta ilma tuntuu hengittäessä. Askel ei paina ja lenkin jälkeen on euforinen olo.
Jos työpäivä potuttaa, on ihana lähteä juoksemaan. Yhtä aurinkoiset säteet saattavat herättää tunteen sisälläni, joka pakottaa kaivamaan unohtuneet lenkkarit jostain syvältä kaappien uumenista.
Tänään oli taas sellainen päivä. Capoeira ei jostain syystä houkuttanut, ei myöskään lähijumpat tai sali. Liikuntaa teki kyllä mieli, että varsinaisesti väsymyksestä ei ollut kyse. Keksin tekosyitä toisen perään kunnes tajusin, että oikeastaan tekisi mieli taas lähteä juoksemaan vaikka ulkona on vain jäätä ja tihkua. Pohdin salin juoksumattoa ja sitä, että ei houkuta pysyä sisätiloissa. Epäilin itseäni, että poluilla vain liukastelisi ja saisi mukaan jonkun kuolemantaudin. Mitään ei mahtanut. Tunnin jälkeen oli pakko alkaa kaivaa kamoja esiin. Haistoin mielessäni jo lämpimän (tai ainakin viime viikkoihin verrattuna lämpimän) ilman ja tunsin sisälläni rytmin, joka kuvaa sitä ominaista rytmiä, jota voisi jaksaa vaikka kuinka pitkään ja josta tulee oikeasti hyvä mieli.
Mahtavaa oli. Juoksin latujen vieressä. Lumi ei vielä ollut muuttanut muotoaan kunnolla jääksi. Hankikanto piti ja missään ei ollut vielä liian kuraista. Pimeässä illassa oli mahtava olla omien ajatusten kanssa. Mäen päällä oli ihmeellistä, kun tajusi taivaan ja tähdet. Kaupungin vilskeessä ne hukkuvat muihin valoihin ja tuppaavat unohtumaan. Juokseminen oli kevyttä, helppoa. Aivan kuin mitään taukoja ei olisi ollut ja viimeinen juoksulenkki olisi ollut viime viikolla, eikä viime syksynä.
Kevään ensi lenkki on ihan parasta siksi, että sen saa juosta ilman paineita ja ainoastaan omasta juoksemisen halusta. Ei tarvitse ajatella, kuinka monta kertaa on ehtinyt juosta viime aikoina tai kuinka nopeasti mikäkin pätkä pitäisi jaksaa juosta. Jokaista mutkaa tai nousua ei musita tarkkaan, vaan on oikeastaan ihmeissään siitä, että jalat löysivät tutun rytmin pitkän ajan jälkeen ja kuinka raikkaalta ilma tuntuu hengittäessä. Askel ei paina ja lenkin jälkeen on euforinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti