Sunnuntaipäivät ovat alkaneet juoksennella ohitseni. Aamulla nukun pitkään. Lehdenluku, aamupala. Ihana rauha ja auringosta nauttiminen. Sitten kerään kohteet, joita pitäisi käydä katsomassa. Ei sitä milloinkaan tiedä, josko tänään olisi se päivä, että etsintä päättyisi.
Kylmyys iskee luihin ja ytimiin, kun koko ajan täytyy vaihtaa kulkupeliä tai olla sisällä. Kurasuojien laittoon ei ikinä opi, aina ne tuntuvat märiltä ja hankalilta. Sisäinen naapurigyylääjä pääsee omaan elementtiinsä, pohtien, että nämäkin rappuset ovat ihan likaiset ja tämäkin hissi on varsinainen koppero.
Kurkistella vieraiden ihmisten komeroihin ja yrittää edes vaikuttaa siltä, että tietäisi, mitä on tekemässä. Kaivelee mielestään niitä fiksuja kysymyksiä esille ja pohtii, vaikuttaako ihan ääliöltä. Eri asuinalueet tulevat tutuiksi, vaikkei niissä olisi niin pyörinytkään. Kännykkä alkaa tunnistaa kadunnimiä toisensa jälkeen ja tutusta kaupungista löytyy aivan uusia liikenneyhteyksiä.
Toisissa kämpissä sydän sykkii pakahtuen onnesta edes sen hetken ajan. Haaveet lentävät, että entä jos... Yli puolet asunnoista on sellaisia, että huumaannun hetkeksi, että olisi niin ihana asua tässä. Sitten monesti kierroksen jälkeen summaa, ettei taaskaan yhtään. Yhtään sellaista, jossa voisi kuvitella edes asuvansa. Siinä valtavassa kattokerroksen avarassa asunnossa oli hassu keittiö, mainiossa keskustayksiössä kuului ratikat aivan liian kovaa kolmen lasikerroksen läpi tai putkiremonttiin menevän kämpän lähtökohtainen hinta oli vaan niin korkea, ettei kokonaisuudessa ole mitään järkeä. Ihmetellen, että miksi juuri kyseiset asunnot valitsikin tällä kerralla kierrokselle, kun tarkoituksena oli oikeasti ottaa vain niitä mahdollisia, potentiaalisia tapauksia.
Silti en helposti lannistu ja etsintä jatkuu. Musiikkia sentään löytyy edes vähän helpommalla, tässä on Ellie Golding ja Your song:
Kylmyys iskee luihin ja ytimiin, kun koko ajan täytyy vaihtaa kulkupeliä tai olla sisällä. Kurasuojien laittoon ei ikinä opi, aina ne tuntuvat märiltä ja hankalilta. Sisäinen naapurigyylääjä pääsee omaan elementtiinsä, pohtien, että nämäkin rappuset ovat ihan likaiset ja tämäkin hissi on varsinainen koppero.
Kurkistella vieraiden ihmisten komeroihin ja yrittää edes vaikuttaa siltä, että tietäisi, mitä on tekemässä. Kaivelee mielestään niitä fiksuja kysymyksiä esille ja pohtii, vaikuttaako ihan ääliöltä. Eri asuinalueet tulevat tutuiksi, vaikkei niissä olisi niin pyörinytkään. Kännykkä alkaa tunnistaa kadunnimiä toisensa jälkeen ja tutusta kaupungista löytyy aivan uusia liikenneyhteyksiä.
Toisissa kämpissä sydän sykkii pakahtuen onnesta edes sen hetken ajan. Haaveet lentävät, että entä jos... Yli puolet asunnoista on sellaisia, että huumaannun hetkeksi, että olisi niin ihana asua tässä. Sitten monesti kierroksen jälkeen summaa, ettei taaskaan yhtään. Yhtään sellaista, jossa voisi kuvitella edes asuvansa. Siinä valtavassa kattokerroksen avarassa asunnossa oli hassu keittiö, mainiossa keskustayksiössä kuului ratikat aivan liian kovaa kolmen lasikerroksen läpi tai putkiremonttiin menevän kämpän lähtökohtainen hinta oli vaan niin korkea, ettei kokonaisuudessa ole mitään järkeä. Ihmetellen, että miksi juuri kyseiset asunnot valitsikin tällä kerralla kierrokselle, kun tarkoituksena oli oikeasti ottaa vain niitä mahdollisia, potentiaalisia tapauksia.
Silti en helposti lannistu ja etsintä jatkuu. Musiikkia sentään löytyy edes vähän helpommalla, tässä on Ellie Golding ja Your song:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti