Sydän, miksi väriset? Voinko enää luottaa sinuun? Miksi kuiskaus tuntuu välillä niin kovalta tai suurin huuto hukkuu ympäristöön? Pitkään pidit minut pinnalla, mutta nyt taidan olla hukassa. Itseltäni, kenties.
Silti olen onnellinen ja kaikki on hyvin. Monet asiat tuntuvat olevan hieman muuttuneita, mutta jokin harmonia saa taas tuntemaan elävänsä. Päivät, joita en haluaisi vaihtaa pois, vaikka ne tuntuvatkin tutun arkisilta. Hohtohetket, joita ei osannut odottaa tai joiden varaan ei osannut laskea. Vieraat tilanteet, jotka jotenkin porskuttaa läpi. Ajatukset, joilla saa itsensäkin kummastumaan.
Arvoitukselliset tunteet, jotka eivät pysy kontrolloituna, vaikka kuinka yritän. Hetki, johon kuuluu tarttua, kuin hukkuva kelluvaan lautaan. Tilanteet, jolloin pitää vain luottaa, pitää päästää lähelle. Toivoa, että saa tukevan maan joskus taas jalkojen alle. Heikot jäät, joiden keskellä tulee taituroida, tasapainoilla viimeiseen asti. Vaikka varpaat olisivatkin kastuneet, ei se silti tarkoita, että vielä uppoisi. Silmät kiinni on hyvä luottaa vaistoonsa. Luottaa siihen, että elämä kantaa.
Sinä hetkenä, kun se ei enää kannakaan, tulee aika oppia, nuolla haavansa ja jatkaa eteenpäin. Tällä hetkellä ei vielä voi ajatella mahdollisia pudotuksia, vaan pitää keskittyä hetkeen, tarttua kiinni elämään ja haaveilla tulevasta. Aurinko pilkottaa jo pilvien takaa. Kevät lähestyy ja pimeys väistyy.
Silti olen onnellinen ja kaikki on hyvin. Monet asiat tuntuvat olevan hieman muuttuneita, mutta jokin harmonia saa taas tuntemaan elävänsä. Päivät, joita en haluaisi vaihtaa pois, vaikka ne tuntuvatkin tutun arkisilta. Hohtohetket, joita ei osannut odottaa tai joiden varaan ei osannut laskea. Vieraat tilanteet, jotka jotenkin porskuttaa läpi. Ajatukset, joilla saa itsensäkin kummastumaan.
Arvoitukselliset tunteet, jotka eivät pysy kontrolloituna, vaikka kuinka yritän. Hetki, johon kuuluu tarttua, kuin hukkuva kelluvaan lautaan. Tilanteet, jolloin pitää vain luottaa, pitää päästää lähelle. Toivoa, että saa tukevan maan joskus taas jalkojen alle. Heikot jäät, joiden keskellä tulee taituroida, tasapainoilla viimeiseen asti. Vaikka varpaat olisivatkin kastuneet, ei se silti tarkoita, että vielä uppoisi. Silmät kiinni on hyvä luottaa vaistoonsa. Luottaa siihen, että elämä kantaa.
Sinä hetkenä, kun se ei enää kannakaan, tulee aika oppia, nuolla haavansa ja jatkaa eteenpäin. Tällä hetkellä ei vielä voi ajatella mahdollisia pudotuksia, vaan pitää keskittyä hetkeen, tarttua kiinni elämään ja haaveilla tulevasta. Aurinko pilkottaa jo pilvien takaa. Kevät lähestyy ja pimeys väistyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti