Lauantaina näkyi aurinko, tuo ihana muisto viime kesästä. Se valaisi kämppäni kauttaaltaan ja tuli ihan kevät-olo siitäkin huolimatta, että ulkona paukkuivat yöllä talven kovimmat pakkaset. Järjestelin kämppäni onnessani, ilman mitään erikoisempaa syytä. Pursuin energiaa, jostain kumman syystä. Tuntui, että oli herännyt jostain pitkästä horteesta.
On se jännä, kuinka paljon eroa tekee tuo pieni ja kirkas pallo taivaalla. Miksi yhtäkkiä tuntee olevansa onnellinen ja vapaa kaikeasta arjesta. Vaikka tänään ei aurinkoa enää näkynyt, ei tunne ole vieläkään lähtenyt mihinkään. Vielä melkein kaksi kuukautta on lomaankin, jota jo kauan olen kaipaillut. Viimeinen puoli vuotta ei ole ollut vastaavanlaista hullunmyllyä kun viime vuoden eka puolisko. Hetkittäin sitä jopa miettii, että seestyykö tähän kokonaan. Pysähtyykö paikalleen, vaikka kova olisi halu eteenpäin? Minne eteenpäin, sitä en edes tiedä. Onhan maailma yhä auki.
On se jännä, kuinka paljon eroa tekee tuo pieni ja kirkas pallo taivaalla. Miksi yhtäkkiä tuntee olevansa onnellinen ja vapaa kaikeasta arjesta. Vaikka tänään ei aurinkoa enää näkynyt, ei tunne ole vieläkään lähtenyt mihinkään. Vielä melkein kaksi kuukautta on lomaankin, jota jo kauan olen kaipaillut. Viimeinen puoli vuotta ei ole ollut vastaavanlaista hullunmyllyä kun viime vuoden eka puolisko. Hetkittäin sitä jopa miettii, että seestyykö tähän kokonaan. Pysähtyykö paikalleen, vaikka kova olisi halu eteenpäin? Minne eteenpäin, sitä en edes tiedä. Onhan maailma yhä auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti