Jostain syystä suomalaiset kuvanveistäjät ovat jääneet taidekatsannoissani vähälle huomiolle. Tänään asiaan tuli kuitenkin poikkeus, sillä Emmassa on viimeistä viikkoa menossa Tapio Wirkkalan näyttely, jossa esitellään pääosin hänen vaneritöitä. Odotukset eivät olleet mitenkään aivan valtavat, mutta Emman sivuilla olin törmännyt seuraavaan kuvaan, joka herätti mielenkiintoni:
(kuva: Emman sivut)
Jotain noissa pyörteissä oli niin kiehtovaa, että näyttely oli pakko nähdä. Museossa itsessään olin myyty. Toinen toistaan hienompia visuaalisia teoksia, jotka pelasivat valon ja varjon, yksinkertaistetun ja yksityiskohtaisen muotokielen kanssa. Olisin voinut jäädä ihmettelemään niitä paljon pidempäänkin, sillä jokainen veistos oli jotenkin huiman mielenkiintoinen. Ne kiusoittelevat silmää, ettei kaikki ole aivan täydellisesti symmetristä tai harmonista. Silti kokonaisuus on lumoava ja jää mieleen.
Lisäksi Emmassa on toki myös Saastamoisen säätiön aarteista koostuva perusnäyttely, joka myös on mukavan vaihtuva ja mielenkiintoinen. Näyttelyn oheen kuuluu Helinä Rautavaaran museo, leikkikalumuseo ja kellomuseo, joten jos intoa riittää, ei katseltava lopu ihan heti kesken. Rakastan WeeGee talon betoniseiniä, avaruutta ja tiettyä kolkkoutta. Teosten syvyys ja mittasuhteet pääsevät oikeuksiinsa paikassa, jossa niiden ympärillä on tarpeeksi valoa ja tilaa. Vaikea kuvitella, että taide voisi saada parempaa paikkaa olla esillä.
WeeGee talo tuo myös muistoja mieleen, sillä joskus yli kymmenen vuotta sitten taisin itsekin marssia mukana sen säilyttämisen puolesta. Silloin vanhat tehdastilat haluttiin säilyttää taidetta varten. Mitään modernin taiteen museota ei vielä silloin ollut näkyvissä, tilat olivat huonossa kunnossa ja hieno taidekin taisi olla vain marssijoiden mielissä. Tämän jälkeen Espoon kaupunki remontoi rakennuksen ja Saastamoisen säätiön teoksien myötä Emmasta kasvoi yksi merkittävimmistä suomalaisista taidekeskuksista. Tämä näkyy, sillä karujen tilojen vastapainona kulkija saa vastaansa teoksia, jotka kiinnittävät huomion. Toki kaikkeen ei aina ihastu, taide kun on niin henkilökohtaista. Silti jokaiselle museosta löytyy jotakin ja sinne on palattava aina ajoittain uudestaan ja uudestaan. Myöskään arjen taidetyötä ei Emma ole pyyhkinyt pois WeeGee-talosta: tiloissa toimii yhäkin Espoon kuvataidekoulu. Siellä, missä vanha taide lepää onkin oikein luonteva paikka kaiken uuden innoittavan ja inspiroivan taiteen synnylle.
(kuva: Emman sivut)Jotain noissa pyörteissä oli niin kiehtovaa, että näyttely oli pakko nähdä. Museossa itsessään olin myyty. Toinen toistaan hienompia visuaalisia teoksia, jotka pelasivat valon ja varjon, yksinkertaistetun ja yksityiskohtaisen muotokielen kanssa. Olisin voinut jäädä ihmettelemään niitä paljon pidempäänkin, sillä jokainen veistos oli jotenkin huiman mielenkiintoinen. Ne kiusoittelevat silmää, ettei kaikki ole aivan täydellisesti symmetristä tai harmonista. Silti kokonaisuus on lumoava ja jää mieleen.
Lisäksi Emmassa on toki myös Saastamoisen säätiön aarteista koostuva perusnäyttely, joka myös on mukavan vaihtuva ja mielenkiintoinen. Näyttelyn oheen kuuluu Helinä Rautavaaran museo, leikkikalumuseo ja kellomuseo, joten jos intoa riittää, ei katseltava lopu ihan heti kesken. Rakastan WeeGee talon betoniseiniä, avaruutta ja tiettyä kolkkoutta. Teosten syvyys ja mittasuhteet pääsevät oikeuksiinsa paikassa, jossa niiden ympärillä on tarpeeksi valoa ja tilaa. Vaikea kuvitella, että taide voisi saada parempaa paikkaa olla esillä.
WeeGee talo tuo myös muistoja mieleen, sillä joskus yli kymmenen vuotta sitten taisin itsekin marssia mukana sen säilyttämisen puolesta. Silloin vanhat tehdastilat haluttiin säilyttää taidetta varten. Mitään modernin taiteen museota ei vielä silloin ollut näkyvissä, tilat olivat huonossa kunnossa ja hieno taidekin taisi olla vain marssijoiden mielissä. Tämän jälkeen Espoon kaupunki remontoi rakennuksen ja Saastamoisen säätiön teoksien myötä Emmasta kasvoi yksi merkittävimmistä suomalaisista taidekeskuksista. Tämä näkyy, sillä karujen tilojen vastapainona kulkija saa vastaansa teoksia, jotka kiinnittävät huomion. Toki kaikkeen ei aina ihastu, taide kun on niin henkilökohtaista. Silti jokaiselle museosta löytyy jotakin ja sinne on palattava aina ajoittain uudestaan ja uudestaan. Myöskään arjen taidetyötä ei Emma ole pyyhkinyt pois WeeGee-talosta: tiloissa toimii yhäkin Espoon kuvataidekoulu. Siellä, missä vanha taide lepää onkin oikein luonteva paikka kaiken uuden innoittavan ja inspiroivan taiteen synnylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti