Tämän blogin lukijoille on varmaan käynyt selväksi, etten juurikaan ole taikauskon vanki. En siis uskonut, että perjantaina 13. päivä maailma romahtaa niskaani, tai sitten mikään muukaan epäonnistuu yhtään sen todennäköisemmin kuin normaalina arkipäivänä. Mutta ei, tuskin tänne mitään kirjoittelisin, jos kaikki olisi aivan mennyt putkeen ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan.
Aamu alkoi hitaasti, mutta lupaavasti. Silmät auki normaaliin tapaan, hieman jumitusta, mutta ei mitään radikaalia kuitenkaan. Pyörän luokse mentäessä avain katkeaa lukkoon. Kyllä - katkeaa lukkoon ja ihmettelen sitä aikani. Ei mahda mitään, julkisilla on pakko mennä. Takaisin sisään vaihtamaan vaatteet. Meikatessani huomaan, että käsirasva on täyttänyt meikkipussin. Kiireessä yritän pyyhkiä pahimpia pois ja meikata itseäni kuntoon.
Matkalla asemalle huomaan, että olen onnistunut sotkemaan myös hameeni rasvaan. Myöhässä kun olen, niin ei auta muu kuin jatkaa matkaa. Bussi kiitää ohi, mutta sitä en edes viitsi laskea. Töissä huomaan lounaan jälkeen, että alusvaatevalinta kaikkea muuta kuin onnistunut, sillä vähän turhankin paljon asioita näkyi. Kukaan ei ollut huomauttanut mitään. Onni onnettomuudessa sentään oli, että kaapista löytyi vaihtovaatetta, jotta sain itseni edes inhimillisen näköiseksi palaveria varten. Toisaalta - se osoittautui palaveriksi, joka totaalisesti levisi käsiin, pienet yksityiskohdat kaatoivat maailman. Keskustelu oli lähes mahdotonta ja palaveri päätettiin laihoin tuloksin. Otti päähän, kun suuri vaiva valui hukkaan. Palaveria purkaessa missasi vielä sopivasti Flown ensi esiintyjät, vaikka niin kovasti oli yrittänyt sinnekin ehtiä.
Onneksi työpaikan oven sulkemisen jälkeen huono onni jäi oven taakse piiloon. Se ei enää seurannut minua tai vainonnut turhilla ylläreillä. Flow:ssa aurinko paistoi ja elämä hymyili. Maailma ei tipahtanut niskaan ja päivästä selvisin hengissä. Nyt voikin sitten henkeä pidätellen odottaa seuraavaa epäonnen perjantaita ja toivoa, ettei se mene yhtä huonosti - tai ainakaan huonommin.
Aamu alkoi hitaasti, mutta lupaavasti. Silmät auki normaaliin tapaan, hieman jumitusta, mutta ei mitään radikaalia kuitenkaan. Pyörän luokse mentäessä avain katkeaa lukkoon. Kyllä - katkeaa lukkoon ja ihmettelen sitä aikani. Ei mahda mitään, julkisilla on pakko mennä. Takaisin sisään vaihtamaan vaatteet. Meikatessani huomaan, että käsirasva on täyttänyt meikkipussin. Kiireessä yritän pyyhkiä pahimpia pois ja meikata itseäni kuntoon.
Matkalla asemalle huomaan, että olen onnistunut sotkemaan myös hameeni rasvaan. Myöhässä kun olen, niin ei auta muu kuin jatkaa matkaa. Bussi kiitää ohi, mutta sitä en edes viitsi laskea. Töissä huomaan lounaan jälkeen, että alusvaatevalinta kaikkea muuta kuin onnistunut, sillä vähän turhankin paljon asioita näkyi. Kukaan ei ollut huomauttanut mitään. Onni onnettomuudessa sentään oli, että kaapista löytyi vaihtovaatetta, jotta sain itseni edes inhimillisen näköiseksi palaveria varten. Toisaalta - se osoittautui palaveriksi, joka totaalisesti levisi käsiin, pienet yksityiskohdat kaatoivat maailman. Keskustelu oli lähes mahdotonta ja palaveri päätettiin laihoin tuloksin. Otti päähän, kun suuri vaiva valui hukkaan. Palaveria purkaessa missasi vielä sopivasti Flown ensi esiintyjät, vaikka niin kovasti oli yrittänyt sinnekin ehtiä.
Onneksi työpaikan oven sulkemisen jälkeen huono onni jäi oven taakse piiloon. Se ei enää seurannut minua tai vainonnut turhilla ylläreillä. Flow:ssa aurinko paistoi ja elämä hymyili. Maailma ei tipahtanut niskaan ja päivästä selvisin hengissä. Nyt voikin sitten henkeä pidätellen odottaa seuraavaa epäonnen perjantaita ja toivoa, ettei se mene yhtä huonosti - tai ainakaan huonommin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti