Hieman on kulunut aikaa ja matkaa taas viimeisestä postauksesta. Tällä hetkellä sijaintini on kuitenkin St. Charles Chicagon lähellä, Illinoisissa. 12 tuntia lentomatkustusta takana ja puoli tuntia taksissa Suomessa, puolitoista tuntia Suomen kentällä ja vielä tunnin matka limusiinilla tässä päässä 8 tunnin aikaeron, 4 tunnin yöunien ja 2 tunnin torkahtelun seurauksena on tehnyt tehtävänsä. Olen kuin puusta pudonnut käenpoikanen, joka ei tiedä, miten päin pitäisi olla ja ihmetellä.
Vatsa on turvonnut koneessa istumisesta ja pää huutaa sänkyä, mutta muuten on olo olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen. Ostin laturin Arlandan kentältä, mutta osoittautui, ettei se oikein toimi läppärin kanssa. Näin ollen joudun turvautumaan hienoon, puukotettuun versioon maadoittamattomasta adapterista, jonka turvallisuudesta voisi olla vähän montaa mieltä. Vanha kännykkäni ei luvatuista jenkkitaajuuksista huolimatta löydä verkkoa, mutta työkännykkä sentään toimii. Mikäli haluaa siis olla jossain yhteyksissäni, niin kannattaa laitta mailia, jos ei muuten niin edes kysyäkseen työnumeroa. Sitä kun en yllättäen kauheasti ole kerennyt jakamaan ympäriinsä, kun lähtö tänne oli niin pikainen.
Kun katsoo ulos ikkunasta näkee keinojärven ja yhden reiän golfkentän. Muuten ympäristö on jotenkin kliinistä ja keinotekoista, metsä muistuttaa hieman Keski-Euroopan metsiä, ja lähiöt Suomen lähiöitä, sillä poikkeuksella tosin, että kaikki on vähän isompaa. Talot on isompia, talojen luona olevat parkkipaikat ovat isompia ja näin ollen myös talojen välimatkat ovat isompia. Tämä koulutuskeskus vielä sijaitsee vartioitujen aitojen takana, joten ainakin on turvallinen olo. Kovinkaan inspiroivaa ympäristö ei ole, mutta boonuksena on sentään laajat liikuntamahdollisuudet, sekä kafeteria, josta saa halpoja, isoja ja hyviä salaatteja, joilla nyt ainakin elää tämän kaksi viikkoa, jos ei muuten onnistu ruokaa löytämään. Kohta kuitenkin on taas kurssin puolesta ruokailu, että silloin näkee, mitä tämä ruokapuoli käytännössä tarkoittaa. Lisäksi pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihmettelemään, mitä tämä kovinkin hehkutettu verkostoituminen täkäläisessä kulttuurissa tarkoittaa.
Vatsa on turvonnut koneessa istumisesta ja pää huutaa sänkyä, mutta muuten on olo olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen. Ostin laturin Arlandan kentältä, mutta osoittautui, ettei se oikein toimi läppärin kanssa. Näin ollen joudun turvautumaan hienoon, puukotettuun versioon maadoittamattomasta adapterista, jonka turvallisuudesta voisi olla vähän montaa mieltä. Vanha kännykkäni ei luvatuista jenkkitaajuuksista huolimatta löydä verkkoa, mutta työkännykkä sentään toimii. Mikäli haluaa siis olla jossain yhteyksissäni, niin kannattaa laitta mailia, jos ei muuten niin edes kysyäkseen työnumeroa. Sitä kun en yllättäen kauheasti ole kerennyt jakamaan ympäriinsä, kun lähtö tänne oli niin pikainen.
Kun katsoo ulos ikkunasta näkee keinojärven ja yhden reiän golfkentän. Muuten ympäristö on jotenkin kliinistä ja keinotekoista, metsä muistuttaa hieman Keski-Euroopan metsiä, ja lähiöt Suomen lähiöitä, sillä poikkeuksella tosin, että kaikki on vähän isompaa. Talot on isompia, talojen luona olevat parkkipaikat ovat isompia ja näin ollen myös talojen välimatkat ovat isompia. Tämä koulutuskeskus vielä sijaitsee vartioitujen aitojen takana, joten ainakin on turvallinen olo. Kovinkaan inspiroivaa ympäristö ei ole, mutta boonuksena on sentään laajat liikuntamahdollisuudet, sekä kafeteria, josta saa halpoja, isoja ja hyviä salaatteja, joilla nyt ainakin elää tämän kaksi viikkoa, jos ei muuten onnistu ruokaa löytämään. Kohta kuitenkin on taas kurssin puolesta ruokailu, että silloin näkee, mitä tämä ruokapuoli käytännössä tarkoittaa. Lisäksi pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihmettelemään, mitä tämä kovinkin hehkutettu verkostoituminen täkäläisessä kulttuurissa tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti