Pimeyden laskiessa

Pimenevät illat. Elokuu, joka kurkistaa jo nurkan takana. Mihin kesän valoisat yöt ovatkaan kadonneet? Ennen kuin huomasin, alkoi olla taas pimeää. Toki elokuun lämpimissä öissä on tunnelmaa vaikka muille jakaa. Kuuman kesän jälkeen voi polttaa taas kynttilöitä ja nauttia elonkorjuun antimista.

Ihmettelin eilen, kun pyöräillessä oli jo hämärää. Kesän kirkkaiden päivien aikana olen hyvin pyöräillyt ilman pyörän valoa, sillä aurinko on riittänyt ohjaamaan matkaani. Nyt se pitää taas jostain kassin pohjalta etsiä. Herätessä onneksi valoa riittää. Nukkumaanmenoakaan ei haittaa, vaikka ilta laskisi jo hieman ennen normaalia sänkyynraahautumisaikaa. Se oikeastaan tekisi ihan hyvääkin unirytmin kannalta. Tai sitten voisi kurillaan taistella vielä hetken kellon osoittamia minuutteja vastaan. Huijata itseään, että vielä vähän voisi jaksaa olla valveilla tai vielä vähän voisi puuhata jotain, joka ei mitenkään voi odottaa enää aamun sarastusta. Varsinkin, kun päivän ensi säteisiin voisi olla pitkä aika - ainakin monta tuntia.

Kesäluolasta kömpiminen

Ei, en ole kuollut, kadonnut näkymättömiin tai lähtenyt etsimään paikkaa, jossa pysyisin ulkona sivilisaatiosta seuraavan vuosisadan verran. Hiljaisuus blogissa on ollut suuri, kun kesäkuumalla eivät aivosolutkaan toimi. Vaikka ne olisivat toimineetkin, niin mikään ei peitä sitä tosiasiaa, että läppärillekin on yksinkertaisesti viime viikot ovat olleet aivan liian kuumia. Tästä johtuen tapahtuu ajoittaista simahtelua, joka muistuttaa siitä, ettei tekniikkaa voi aina pitää itseisarvona. Uusi läppäri saattaa siis olla haussa lähiaikoina. Se myös näkyy blogissa siten, että himoitsemieni kuvien päivitys voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa vielä lähipäivätkin.

Kesä, tuo ihana kesä. Olen viettänyt sen Suomessa, ainakin pääosin ja hetkeäkään en ole katunut. Vielä jos olisi hieman pidempi loma, niin valittaa ei voisi. Ei tosin voi nytkään. Viimeiset viikot ovat olleet auringonpaistetta, herkkuja ja rentoilua. Helsingin viikkoa yritin väkisin olla suunnittelematta etukäteen. Kummasti löytyi puuhaa jokaiselle päivälle. Kaikkeen ei toki ehdi/pysty/jaksa osallistua, mutta "We love Helsinki"-liikkeen vesisota ja tanssit houkuttivat mukaansa pitämään hauskaa. Kannatti lähteä, sillä niissä oli oma viehätyksensä.

We love Helsinki-liikkeen tapahtumat muistuttivat siitä, että kohta tulee taas elokuu. Pimeät yöt, ja sykkivä kaupunki, joka herää heinäkuun unestaan. Tapahtumat, jotka houkuttelevat kaupungin vilinään. Kaupunki, joka herää eloon kesähorroksestaan, kun ihmiset palaavat takaisin kesälomiltaan. Yöt, joiden pimeneminen tuo tunnelmaa. Viileys, joka tuo mukanaan raikkauden ja kirpakkaat aamut. Vaikka kaiholla tulen tämänkin kesän hyvästelemään, eivät elokuun illat tuo mukanaan lainkaan huonoja vaihtoehtoja.

Loman odotusta

Hiljaisuus. Hetken halu olla hiljaa, mietiskellä. Elää ja kerätä voimia. Pitää hauskaa täysin rinnoin. Joskus tulee tunne, ettei oikeastaan ole mitään sanottavaa tai ei jaksa hehkuttaa jokaista asiaa, joka elämässä tulee vastaan. Suomalaisena olen sitten hiljaa ja blogikin on ollut varsin hiljainen. Kuin kesän tuuli, joka on hetkeksi nukahtanut ja seisoskelee paikallaan.

Kaikki elämässä on kivasti. Mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut ja ehkä se onkin se asia, joka on pistänyt mietityttämään. Mitä sitä oikeastaan haluaisikaan tehdä elämällään? Ei mikään helppo kysymys. Tähän mennessä koko ajan on tuntunut automaattisesti tapahtuvan kovasti asioita ympärillä. Kouluvuodet seurasivat toisiaan ja opiskelut samassa rytäkässä. Kun aloitin pitämään blogia, taisin olla ollut täyspäiväisissä töissä suunnilleen kahden vuoden verran. Moni asia tuntui uudelta ja jännittävältä. Kaksi seurannutta vuotta on kovasti kasvattanut ihmisenä. Silti nyt mietityttää, että miten polku jatkuu. Jotain pientä pitäisi muuttua. Toisaalta taas tykkään niin monista asioista, etten oikeastaan haluaisi luopuakaan rakkaista harrastuksista. Vielä vähemmän haluaisin luopua ihmisistä ympärilläni.

Pientä väsymystä on kyllä ilmassa. Lomaan on kolme päivää ja lasken tunteja. Siinä vaiheessa kun saan hetken rauhaa, alkaa asiat tapahtumaan itsestään, luonnostaan. Löytyy ylimääräistä energiaa nurkan takaa, vaikkei sitä pyytäisikään.

Uuteen reissuun

Päivät vilisevät kovaa vauhtia eteenpäin. Viime viikot olen jotenkin ollut niin menossa, ettei ole hetkeä aikaa hengähtää koneen ääressä. Berliini oli mahtava, siitä hieman myöhemmin. Kello lähentelee puolta yötä, huomenna olisi taas edessä Tukholma ja pakkaus myöhässä. Tämän vuoksi purnaan hieman ja jatkan myöhäistä pakkaamista.

On se kumma, kun näin naisena ei ikinä pääse kenkäongelmista eroon. Alkukesästä keskeinen ongelma oli, että vanhat hajosivat päälle, enkä onnistunut löytämään mitään uutta kivaa tai kiinnostavaa. Berliinissä onni tuli vastaan ja löytyi useampikin pari. Nyt pakkauksen ongelmana puolestaan on se, etten osaa valita, että mi(t)kä pari(t) pitäisi ottaa mukaan. Tilannetta ei helpota ainakaan se, että uusista kengistä ei tiedä, mikä painaa tai hiertää ja mikä ei. Loistava kenkä voi yön tummuessa alkaa puristaa kuin viimeistä päivää. Toisaalta jotkut kengät pehmenevät todella nopeasti, jolloin ensivaikutelma voi pettää. Omaa haastetta komboon lisää se, että onnistuin jotenkin lyömään isovarpaani jalkapallossa, jonka seurauksena se on oikein kauniin värinen ja hieman turvonnutkin. Pelaamista se ei toivottavasti enää estä, sen verran hyvin se on jo alkuviikosta parantunut - onneksi.

Niin, syy Tukholman reissuunkin on varsin eksoottinen, kun miettii omaa elinpiiriäni. Lähden sinne nimittäin jalkapalloturnauksen varjolla. Toki MM-kisat käynnissä ja jalkapallohuuma täyttää kisakatsomot. Hieno homma, vaikka yleensä olen suhtautunutkin suhteellisen nuivasti jalkapalloon. Silti ei koskaan tiedä, mitä seuraavan nurkan takaa löytyy. Päädyin lupautumaan Tukholmassa järjestettävään turnaukseen nolla-kokemuksella ja viimeisen kuukauden ajan olen yrittänyt intensiivisesti saada kiinni siitä, mitä valtaosa pojista on hinkannut jo ala-asteen pitkinä iltoina.

Pieni jalkapallokärpänen on päässyt puremaan ja kisoihin valmistautumistarkoituksessa olen jopa katsonut muutaman MM-pelin. Lisäksi olen harjoitellut potkimista, kuljettamista ja kaikkea muuta, minkä voisi kuvitella liittyvän jalkapalloon. Hauskaa on ollut ja nauru raikanut siitäkin huolimatta, että varmaan jokainen kuudesluokkalainen poika pesee minut jalkapallotaidoissaan mennen tullen. Ei ne taidot aina merkitse. Turnaukseen olen lähtenyt selviytymisstrategialla, jossa toivon selviäväni munaamatta aivan totaalisesti ja rikkomatta itseltäni paikkoja. Tähdeksi minusta ei vielä ole, mutta mikään ei kiellä hauskanpitoa takakentällä auringon porottaessa niskaan.