keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Uusia tapoja liikkua

Kaikkea sitä tulee joskus kokeiltua. Tänään kävin Salmisaaressa ja tutustuin pariin uuteen eksoottiseen vempeleeseen. Ensimmäinen oli Segway, jonka liikuttelu oli - vielä varsin haastavaa. En silti kaatunut ja olihan se hupaista yrittää pujotella uudenlaisella kulkupelillä tötsien väliltä. Etenin etanavauhtia. Kokeilun jäljiltä ohjausvarmuus ei vielä ollut ihan kympissä, silti vielä uskaltaisin toisenkin kerran kyytiin nousta.



Kuva: täältä, koska valitettavasti kamera oli jäänyt pukkariin. Kokeilut eivät jääneet pelkästään uusiin elektronisiin vempeleisiin, vaan session lopuksi halukkaat pääsivät kokeilemaan ihmisilmapalloa. Siis sellaista, joka on kuin iso, ilmalla täytetty pallo ja sisässä on aukko ja kiinnikkeet. Kokeillussa versiossa oli valjaat ja tilaa kahdelle ihmiselle. Mahtavan hupaista. Aivan kuin iso vuoristorata, jossa menee pää ylösalaisin, eikä silti yhtään pelota. Suosittelen lämpimästi!


Kuva: täältä, josta löytyy myös muita eksoottisia tapoja liikkua

Jälkikäteen kuulin, että pallon nimi on Zorb. Eksoottinen vempele ja aivan yhtä eksoottinen nimi. Silti takaraivossa pohdituttaa, että minkälaisen tapahtuman voisi järjestää, jossa uudestaan pääsisi kokeilemaan Zorbia. Niin kivaa se oli!

Ei kommentteja: