sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tuulta purjeisiin

Huomasithan ne lämpimät auringon säteet, jotka viipyilivät iholla? Ensimmäiset koivun lehdet, jotka puhkesivat kuin yllättäen? Kevät on edennyt valtavaa vauhtia. Huhtikuun puolivälissä Kaivopuiston edustalla näytti vielä tältä:

Jäätä näkyi vielä paikoitellen, eikä kaikki lumikaan ollut vielä sulanut. Silti muistan pääsiäistä edeltävän viikonlopun aurinkoisena ja vuodenaikaan nähden lämpimänä.


Pääsiäisenä oli jo sulaa. Maailma tuntui hukkuvan auringonpaisteeseen. Näkymä Tähtitorninmäeltä:


Vappuna lunta sai jo etsimällä etsiä. Katukuva ei ollut enää niin jylhän mustavalkoinen, vaan puutkin alkoivat jo hieman vihertämään. Kuvassa komeilee Kiasma ja Eduskuntatalo:


Viime viikolla pääsin kokemaan keväistä merta vielä vähän lähempää. Ei tarvinnut enää ihailla kukkulan päältä:



Kauppatorin edusta näyttää yhäkin niin ihanalta myös mereltä päin. Meri oli kylmä, vesi suunnilleen neljän asteen tietämillä.

Aurinko paistoi, muttei säätä lämpimäksi voisi kuvata. Kolme neuletta oli siinä rajoilla, että purjeiden nosto- ja laskuoperaatioihin halusi vielä osallistua. Valtaosa porukastamme puolestaan piiloutui sisätiloihin viimaa pakoon. Sääli sinänsä, sillä purjehtimaan pääsee aniharvoin.

Aurinkoa onneksi riitti, enkä flunssaakaan osannut saamaan viimasta huolimatta.


Seuraavana päivänä huomasi, että hieman oli jotain uutta tullut taas kokeiltuakin. Selän lihakset olivat kipeät muutamasta pienestä veto-osuudesta. Ei haitannut, sillä harvoinpa näin ison paatin puuhiin pääsee osallistumaan. Vilpoista oli vielä, joten kesä siintää haaveissa.

Ei kommentteja: