sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Juhannusta odottaessa

Hiljaista on ollut matkustaminen viime aikoina. Viikonlopulla piipahdin laivalla eräässä seminaarissa, mutta Viroonkaan en ehtinyt. Kolmen viikon päästä olisi taas tiedossa Berliini. Olen aika hyvin onnistunut viime vuodet missaamaan Suomen juhannuksen. Kaksi vuotta sitten vietin sen pikkuruisessa japanilaisessa itsepalvelukylpylässä ollen luultavasti ainoa asiakas. Ainakin olin ainoa asiakas naisten puolella. Istuskelin ulkoaltaassa ja katselin, kuinka maailma ympärilläni hämärtyi. Kuuntelin ympäröivän metsän ääniä hymyssä suin.

Viime vuonna istuskelin kuumassa kämpässä auringon paahteessa. Olo oli orpo, joskin silloin Intiaa oli enää alle kaksi viikkoa jäljellä. Lauleskelin kämpässä Abbaa, koska se taisi olla yksi kliseisimmistä asioista, mitä onnistuin sillä hetkellä keksimään. Yksinäisyys oli tehnyt tehtävänsä ja olo oli lähinnä surreallistinen. Ei tuntunut todelliselta viettää juhannusta yksin keskellä Intian helleitä. Muutaman kuukauden jälkeen erityistä tekemistäkin oli vaikea keksiä. Aurinko vielä paahtoi kovasti ja odotin niin kovasti monsuuniin tuloa. Paria päivää myöhemmin tanssin ulkona sateen piiskatessa kuivaa maata. Olin niin onnellinen sateesta, vaikka normaalisti kiroankin syksyn myrskyjä ja kevään puhureita.

Tänä vuonna on taas odotettavissa jotain ihan muuta. Pitkästä aikaa en vietä juhannusta yksin - tosin Suomen kamarat vielä saavat odottaa tulevia vuosia. Berliinin sykkeestä varmasti löytyy juhlatunnelmaa, vaikka se hieman eroaakin Suomen suvesta. Mahtava ajatella, että reilut kaksi viikkoa ja pääsen taas pitkästä aikaa yhden mieluisan suurkaupungin sykkeeseen. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin kulunut kuusi vuotta. Odotan kahviloissa rentoilua, loistavia kenkäshoppailuja ja kesäistä tunnelmaa.

En sano, että matkailu millään lailla peittoaisi metsää, hyttysiä, saunaa ja nuotiota, tuota suomalaisen kesän kiteytymää. Niitä toivottavasti ehtii vielä kokemaan kesä- ja heinäkuussa, sillä tänä vuonna pyrin viettämään enemmään kesälomasta Suomen suvessa.

Ei kommentteja: