Maailman mausteita - kulttuurien vivahteita

Kiinalainen uusivuosi

2012-01-22T10:41:00.003+02:00

Kiinalainen uusivuosi vaihtuu tänään. Lasipalatsin aukiolla ja Töölönlahdella on siihen liittyvää ohjelmaa. Päätimme, että tammikuun viikonloppua voi hyvin piristää vaalivalvojaisten lisäksi kiinalaisen uuden vuoden juhlinnalla. Kiinalaista ruokaa voi olla ajoittain haastava tehdä kotioloissa, joten eilen päädyimme tekemään sen sijaan vietnamilaisia kevätrullia (hieman askartelua, helppoa ja hyvää) ja tänään olemme menossa syömään dim sumia hietalahdenrantaan sunnuntaibrunssille. Sen jälkeen voi vaikka pyöriä Lasipalatsin aukiolla hetken jos toisenkin.

Eiliseen vietnamilaisrullien tekoon tarvittiin riisipaperia ja riisinuudeleita. Lisäksi sisältö on vähän kuin sushissa: itse voi poimia ainekset. Näissä rullissa on mm. katkarapua, porkkanaa, vesikrassia, korianteria (ehdoton), minttua, tofua, sieniä ja sinimailasen ituja (suosittelen). Kastikkeina oli makeata chilikastiketta, soijaa ja kalakastiketta. Rullien tekoonkin pääsi jyvälle muutaman rullan jälkeen (ensi yritykset eivät näy kuvassa). Hyvää oli!

Erilaista lumilautailua

2012-01-14T15:20:00.002+02:00

Lunta tuli viime yönä tänne eteläänkin. Nyt voikin yrittää bongailla, josko paikalliset linnut ovat yhtä fiksuja kuin Venäjällä:

Vain pienen pieni nipistys

2012-01-11T23:48:00.006+02:00

Elämässä on hetkiä, jolloin tarvitsee pientä nipistystä. "Olenko hereillä? Onko tämä unta?" Jokin asia, joka pitkän yrityksen jälkeen onnistuu tai tavoite, jonka lopulta saavuttaa. Joskus jotain, joka loksahti paikoilleen niin helposti, ettei siinä tuntunut olevan yhtään vaivaa. Silti kaikki on kohdallaan, paikoillaan ja juuri niin kuin pitääkin.

Ehkä se hetki on tänään. Ehkä sen ei tarvitse tarkoittaa, että jotain suuren suurta on pitänyt saavuttaa. Ehkä se on vain sitä, että on onnellinen tässä ja nyt. Eikä elämän tarvitse olla täydellistä sitä varten. Silti voi olla onnellinen.

Viime vuonna en odottanut mitään ja sain paljon. Tästä vuodesta en tiedä. Katselen tulevia kuukausia avoimin mielin ja en tiedä, mitä se tuo tullessaan tai edes mitä odottaisin siltä. Ehkä tavoittelen onnellisuutta tai elämän tasapainoa. Ehkä hyppään taas kohti tuntematonta jollain osa-alueella, tai sitten pyörin vanhassa, tutussa ja turvallisessa. Aika näyttää.

Niin monta ehkää, joiden tulevia polkuja ei vain voi tietää. Silti kaikki tuntemattomuus itsessään voi tuoda turvan ja tietyn peruselementin minun elämääni: kaikki on mahdollista. Tunnen, että olen vapaa valintojeni kanssa. Vapaa kulkemaan miten haluan tai vapaa päättämään, mitä itse haluan elämältäni.

Aivan vapaa en toki ole. On tiettyjä ihmisiä tai asioita, joista haluan pitää kiinni. Sekin on omalla tavallaan valinta. Valinta, joihin sitoutuminen tuntuu luonnolliselta. On joukko valintoja, jotka eivät ole ristiriidassa sen kanssa, mihin oikeasti suunnilleen haluaisin suunnata. Valintoja, joita en kadu, vaikka joutuisin tekemään kompromisseja.

Tavoitteita tälle vuodelle haluaisin asettaa ja voin yrittää valita noudattavani näitä tavoitteita: Haluan haaveilla ja nauttia täysillä. Tarkoitan tässä pieniä, arkipäivän haaveita ja niiden herättelyä. Ideointia, mitä kaikkea kivaa voisi tehdä tai mitä kaikkea voisikaan kokeilla. Inspiraation etsimistä tai yritystä nähdä asioita uudella tavalla. Kuulostella pieniä, hautautuneita unelmia ja miettiä, löytyisikö niistä jotain toteutuskelpoista. Kaikkea ei toki toteuttaa tarvitse - siitähän haaveilusta on kyse.

Täysillä nauttimisen linkittäisin myös näihin haaveisiin tai haaveiden toteuttamiseen. Jos jotain innostuisinkin toteuttamaan, haluaisin, että oikealla hetkellä muistan nipistää itseäni ja huomata, kuinka paljon hyvää elämä on taas tuonut matkassaan. Nipistää niin kovaa, että tajuan eläväni ja nauttivani juuri kyseisestä hetkestä. Haluan hymyillä myös aamun säteille, jotka aloittavat uuden päivän tai viimeisille minuuteille, jotka sinnittelee hereillä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Vuosi 2011

2011-12-31T15:27:00.012+02:00

Mietin hetken, voinko lainkaan kirjoittaa vuodesta 2011. Mitään kovin kummallista, ihmeellistä tai muutakaan ei tapahtunut. Kun aloin kerätä tapahtumia kasaan ja kokoon, löytyikin sitten yllättävän paljon. Vuosi 2011 toi tullessaan useita muutoksia, joka suunnalla.

Tammikuu 2011 oli kylmä. Pakkanen puri. Lunta tuprutti. Ihmettelin Valon taikaa: (vastaava valoprojekti alkaaa muuten myös tänään ja kestää muistaakseni reilun viikon)

Aloin kiertämään asunnoissa. Haaveilin, ihmettelin, laskeskelin. Hyvänä sunnuntaina kiersin 7-8 asuntoa, Helsingin eri kulmakunnat tulivat tutuiksi.

Helmikuussa kävin Tahkolla, lunta oli valtavasti:

Helmikuussa piipahdin myös Tukholmasta. Se ei ollut yhtään niin luminen ja toi toivoa keväästä:

Maaliskuussa Tahko kutsui uudestaan:

Kevät tuli hitaasti:

Ihmettelin myös täällä ihmisen kokoisia lumivalleja:

Nautin kevätauringosta asuntonäyttöjen välissä:

Ostin kotiini tulppaaneja ja toivoin kevään tulevan:

Vein intilaiset vieraat SeaLifeen:

Nautin vapusta:

Toukokuussa ihmettelin kevään kukkia:

Pääsin purjehtimaan isolla laivalla:

Ihastuin Tallinnan vanhaan kaupunkiin:

Ostin asunnon. Taloyhtiön saunasta näki yli Helsingin kattojen:

Muutin kovassa kiireessä. Pakkauksesta teki haastavaa mm. Rooman matka:

Pari päivää muutosta kutsuikin sitten Atlantin takainen manner. Pääsin tutustumaan New Yorkiin ja ihastuin Williamsburgiin:

Kuvasin Graffitteja:

Ihmettelin kaupungin silhuettia:

Kävelin ydinkeskustassa:

Palasin Suomen suveen ja aloin laittaa kotia kuntoon:

Biletin uudessa naapurissani, Suvilahden voimalassa Summer Sound-festivaalin tahtiin:

Ihailin maalauksia myös Suomessa:

Elokuu toi mukanaan Flow-festivaalin ja myös vuoristorata-päivän:

Jotain silloin syttyi elämään, joka jäi osaksi elämääni.

Vietin unohtumattoman illan ihaillen ilotulituksen SM-kisoja:

Syksyllä kävin uudestaan Virossa:

Lisäksi töissä vaihtui projekti ja lähimmät työkaverit.

Ihmettelin Habitaren helmiä, joita löysin varsin vähän. Nämä lamput olivat kuitenkin oikein hauskoja:

Tutustuin Gardenian orkideoihin.

Valon taikaa Linnanmäellä, pääsin vielä ajamaan vuoristoradalla:

Marraskuussa ihailin Töölönlahtea auringonlaskun aikaan:

Järjestin tuparit:

Kävin marraskuussa kolmannen kerran Tallinnassa. Tykkään yhä kaupungista kovasti ja suunnitelmissa on käydä siellä, kunhan kevät taas koittaa.

Joulukuussa leivoin pipareita, koristelin kämpän ja vietin siellä ensimmäistä joulua.

Aikamoinen vuosi takana, ei voi muuta sanoa. Iloa, surua, kokemuksia. Naurua. Vuoristoratapäivä, jolloin koin tunteita niin syvästä murheesta kuin onnen kukkuloilta. Olen miettinyt, että mitä jos elämä olisi suunnitellut polkunsa jotenkin toisin. Olisiko ilo ollut mahdollista ilman surua? Elämän oikuilla on mahdotonta spekuloida. Täytyy olla vain kiitollinen siitä, että voi elää täällä ja nyt ja nauttia elämästä täysin rinnoin.

Minusta on tullut osa omistavaa luokkaa, tai ainakin pankin hyvä asiakas. Kotiutuminen ratikkalinjojen ääreen on mennyt yllättävän helposti, vaikka neliöt tulivat suurempaan käyttöön, kuin mitä alunperin kuvittelin. Avaruudesta ja ylimääräisistä neliöistä saan yhä vain haaveilla, sillä nurkat ovat täyttyneet elämäni tärkeillä asioilla. Yksi kriteeri valinnassa oli helppo kotiutuminen yöelämästä ja aktiviteeteista, siitäkin huolimatta olen viilettänyt yöelämässä aikaisempaa vähemmän. Vanhuuttako se on vai jotain muuta, en tiedä. Joka tapauksessa olen nukkunut hyvin yöni, nähnyt paljon kauniita unia ja viihtynyt myös kotona. Rauhoittunut kokonaan en ole, mutta ei kai vielä tarvitsekaan, sen verran nuori tässä vielä on.

Ensi vuosi on vielä monta askelta tuntemattomaan. Mahtavaa uutta vuotta lukijoille ja nähdään taas, ilotulitteiden paukkeen jälkeen!

Myrskyn jälkeen, osa 3

2011-12-31T12:57:00.001+02:00

Oli joululomalla myös päivä, joka oli täyttä aurinkoa. Meri oli tyyni, eikä mikään muistuttanut edellisestä päivästä:

Vesi oli laskenut, nyt laitureilla pystyi taas kävelemään, kun edellisenä päivänä ne olivat vielä täynnä vettä.

Joki ei enää virrannut yli uomiensa:

Tälläkin polulla pystyi taas kävelemään, edellisenä päivänä vesi oli vallannut sen kokonaan:

Lammikkoja oli muodostunut sinne, missä normaalisti sitä ei ollut. Vesi oli jäänyt vangiksi ja jäätynyt.

Joki virtasi paikallaan:

Veden raja lenkkipolussa:

Tästäkin pystyi taas kävelemään:

Laineiden jäljet:

Penkit eivät enää olleet yksin:

Oikealla puolella oli vielä vesilammikko, mutta muuten pystyi liikkumaan normaalisti:

Rauha oli palannut. Jos kuvia ei olisi ottanut, saattaisi epäillä, nousiko vesi koskaan. Tosin lammikot vielä paljastavat edellisen päivän tapahtumat.

Myrskyn jälkeen, osa 2

2011-12-30T13:17:00.012+02:00

Tapaninpäivä ei ollut ainoa, jolloin tuuli suhisi nurkissa kohoten myrskylukemiin. Myös seuraavana päivänä riitti tuulen tuiverrusta. Niinkin paljon, että meren pinta kohosi, useita kymmeniä senttejä. Kun edellisenä päivänä uskalsi uhmata tuulta, joten ei se nytkään estänyt. Aurinko oli ihana, se sulki syleilyynsä. Kuvia tuli otettua paljon, jotenkin luonnon valo suosi kuvaamista.

Venesatamassa riitti vettä, sekä meren että rannan puolella:

Pienet joet tulvivat yli äyräiden:

Toisella puolella rantaa ei voinut kävellä, kun vesi oli peittänyt kävelytien:

Tätä voisi kutsua jo isommaksikin joeksi:

Yksinäinen linnunpönttö:

Pitkospuut kelluivat, mutta niiden päälle ei ollut mitään asiaa:

Talo vedessä:

Polun äkkinäinen päättyminen:

Kyllä sitä vettä riittää:

Iltapäiväaurinko:

Niityn reuna:

Penkki ilman istujaa:

Missä menee kävelytien raja? Ruovikosta tunnistaa.

En ehkä kommentoi tätä enempää:

Leikkimökki kiipelissä (huomaatko myös keinun):

Aurinko, tuo joulukuun päivien harvinainen vieras:

Vähän epäonnekkaampi alikulkusilta:

Toinen penkki:

Mihin nyt?

Joutsenet:

Sillan erikoisempi auringonlasku:

Aidan ei varmaan normaalisti kuuluisi jatkua mereen:

Panorama kallion päältä:

Tänä vuonna sattuu ja tapahtuu. Voisi toivoa, että ensi vuosi olisi rauhallisempi.

Myrskyn jälkeen

2011-12-29T19:26:00.005+02:00

Joulu kiiti ohitse ja kohta on taas aika poistaa joulukoristeet. Tonttu vielä hetkisen ihmettelee lipaston päältä maailman menoa:

Tapaninpäivänä tuuli ja puhalsi. Kuljimme metsässä, joulukävelyllä. Näin, kun puu kaatui ja sitten seuraava. Huimalta tuntui luonnon kierto ja puiden matka oli tullut päätökseen.

Kun puita alkoi enemmänkin tulla alas, ei yllättäen kovasti tehnyt enää mieli liikkua metsän siimeksessä. Otin silti muutaman kuvan ennen kuin lähdimme metsästä.

Vallihaudan yli kaatunut puu:

Mahtava on luonnon voima! Myös tässä viikolla nautimme hyvästä säästä ja ihmettelin tuulen puhaltavan veden vaikutuksia. Jylhiä kuvia sain myös, niistä toivottavasti pian taas lisää.

Idän massat

2011-12-20T23:05:00.003+02:00

Kulunut vuosi on ollut taas täynnä muutoksia ja pieniä mullistuksia. Monet diktaattorit ovat kaatuneet. Viimeisin suuri uutinen oli siitä, kuinka Kim Jong Il menehtyi. Uutiset täyttyivät itkuhysteriasta, jota länsimaalaisena on vaikea ymmärtää.

Tosin Pohjois-Koreassa on muutenkin aika paljon kaikkea, jota ei niin helposti käsitä. Esimerkiksi Arirang-festivaali.

Erikoistahan tuossa on paitsi mittakaava, jossa joukkueina asioita tehdään, vaan myös se, että taustakuvat muodostuvat oikeasti ihmisvoimin. Piti hidastaa, pysäyttää ja katsoa pariin kertaan, ennen kuin uskoi. Ymmärtäminen olikin sitten toinen juttu. Minkä vuoksi oikeasti tarvitaan tuhansia ihmisiä piirtämään korean lippua, Kim Jong Iliä tai jotain muuta voimistelun taustalle? Näyttämään, että massassa on voimaa?

Massoista puheen ollen. Sotilasparaatitkin olivat varsin... miten sen nyt sanoisi... massiivisia:

Silti yksi kaikkein omituisimmista asioista oli se, että valtaosassa youtubesta löytyvistä videoista oli jokin kansallinen hönötys, aatteellinen laulu tai kummatkin. Näitä kannattaa surffailla oman mielenkiinnon mukaan, oma kiintiöni täyttyi aika lyhyeen.

Erilainen joulunodotus

2011-12-14T23:27:00.005+02:00

Voihan joulukuu? Mistä nurkan takaa sinä taas tulitkaan? Miksi juokset eteenpäin niin villisti? En saa sinusta otetta, vaikka kuinka yritän. Kiirettä pitää, harvoin ehtiin huomaamaan niitä tonttulakkeja ikkunan takana.

Tämä vuosi on erilainen vuosi. Olen yrittänyt välttää kauppoja viimeiseen asti. Olen nauttinut siitä vapaudesta, kun kerrankin on etukäteen pohtinut, mitä kenellekin antaa. Valtaosa onkin jo hankittu. Minun ei tarvitse rynnistää ostoksille massan mukana, ellen oikeasti niin halua. Ja ei, en halua. Muu puuhailu on niin paljon kivempaa.

Ajattelin siinä vaiheessa, kun muutin nykyiseen asuntooni, että muuton jälkeen on niin paljon helpompi kiitää keskustaan. Puolen vuoden aikana elämää ihmetelleenä oikeastaan kiitän siitä, että sieltä on niin helppo pyrähtää pois. Ei tarvitse suunnitella jokaista lähtöä puolta tuntia aiemmin. Ajattelin myös, on helppo pyöriä yöelämässä, kun on vielä nuori ja jaksaa. Olen todennut, että nuoruus on harhaa ja oikeasti nautin myös valtavasti kunnon yöunista lämpimän peiton alla.

Sama tilanne on shoppailun kanssa. Kun tietää, että kaupat ovat oikeastaan kävelymatkan päässä, ei tule lähdetyksi. Mieluummin siirtää menojaan huomiselle, ensi viikolle tai johonkin määrittelemättömään hamaan tulevaisuuteen. Onneksi vanhat vaatteet mahtuvat vielä ja ovat hyväkuntoiset. Aina ei tarvitse uutta vaatetta, vaikka kuinka kausi vaihtuu ja lehdet rummuttavat trendien muuttumista.

Kauppojen ja keskustan sijaan olen löytänyt sisäisen kodinhengettären, joka oli ollut hyvin piilossa monien vuosien ajan. Olen tajunnut, että leipominen on kivaa. Olen leiponut hurjat määrät kaikkea tämän syksyn aikana. Piirakoita, suklaakeksejä, suklaakakkuja, turkinpippurikeksejä, you name it. Eksoottisin oli munaton suklaakakku. joka sekin niittasi kehua. Niin tupareihin, pikkujouluetkoihin ja muutamaan muuhun rientoon olen jaksanut leipoa aivan uutta. Jotenkin tuntuu palkitsevalta, kun parin tunnin keittiön pyörähtelyllä voi saada oikeasti jotain hyvinkin konkreettista aikaiseksi.

Olen myös kaivanut historiallisesti joulukoristeet kellarista ja kodistellut kodin viime viikolla. Itselle ei jaksa niin koristella ja ottaa koristeita pois. En tiedä, mikä on tänä vuonna niin erilailla. Ehkä se on se oma, uusi, ihana koti. Pyyhin pölyt laatikon päältä ja erottelin ne koristeet, jotka tarvitsivat vähän liimaa pysyäkseen yhä koossa. Se oli hämmentävää, sillä lapsuuden joulukoristeet ovat saaneet viettää joulunsa kellarin uumenissa ainakin viimeiset viisi vuotta. Aivan kiiltokuvamaisesti ei joulunlaitto kodissa edennyt, sillä onnistuin vetämään ainakin yhden savisen koristeen pieniksi säpäleiksi. Ei aina voi onnistua.

Toivottavasti ehdin vielä lähiaikoina kirjoitella, tällä hetkellä työstän yhtä jouluprojektia, jonka kovasti yritän saada valmiiksi jouluun mennessä. Katsotaan nyt onnistuuko. Ainakin saa hyvän (teko)syyn kuunnella (joulu)musiikkia ja puuhata.

Rajaton - Ketun joululaulu (valitettavasti ei ollut kunnon videota)

Club for Five - Joululaulu

Onni on...

2011-12-04T23:15:00.004+02:00

Onni on joskus pieniä elämän asioita:

Tänään leivottiin pipareita!

Uutena muottina oli mm. hattivatti, palapelin pala ja enkeli, jotka käytiin erikseen hakemassa tänään stokkalta. Muutama muu tarttui myös mukaan, sillä vanhoja laatikossa lojuneita piparimuotteja oli yllättävän vähän.

Muutenkin tunnelma on hieman jouluista: Joulumusiikki soi piparinpaiston taustalla eräältä joulumusiikkiin keskittyneeltä San Fransiscolaiselta nettiradiokanavalta. Joulukalenterikin löytyy tällä hetkellä sähköisestä muodosta, nimittäin The Atlantic-lehden In Focus-osiosta. Näillä eväillä joulun odotus on huomattavasti mukavampaa.

Seikkailu pimeässä

2011-11-28T22:57:00.001+02:00

Talven pimeys alkaa ympäröidä vaippaansa. Lunta ei näy eikä kuulu, joten pimeyden aistii hyvin ympärillään. Siihen kun lisätään tuuli, sade ja kylmyys, saadaan kokonaisuus, jonka uhmaamiseen tarvitaan juuri oikeanlainen mielentila.

Kiitos goretexin ja loppuunvaratun sulkapallohallin päädyimme eilen ihmettelemään, miltä kaupunki näyttää pimeässä. Yksi vaihtoehto olisi ollut kiertää kortteleita ja ihailla jouluvaloja, jotka ovat ilmestyneet ikkunaan jos toiseenkin. Erinäisten sattumusten vuoksi päädyimme silti erilaiseen ratkaisuun. Taivalsimme Roihuvuoresta Tammisaloon ja kiertelimme myös Herttoniemen kartanon mailla. Reittivalinta yllätti: Pimeydestä huolimatta ympäristö näytti viihtyisältä ainakin siinä määrin, että valoisalla kelillä sama kierros täytyy ehdottomasti kulkea uudestaan.

Vettä oli tullut aika paljon - joet olivat tulleet yli äyräidensä ja pitkospuilla kävely oli hetkittäin haastavaa, kun osa pitkospuista sijaitsi veden alla. Silti kelin uhmaamisesta koin ainakin pientä sisäistä mielihyvää: Sen sijaan, että kurja sää olisi pelotellut tämän kaupunkilaisen sisätiloihin, löytyi sisältä sissi, joka hyppi saappaissaan lätäköistä toiseen naureskellen tilanteen hullunkurisuudelle. Suosittelen tällaista reippailua myös muillekin, pimeässä metsässä on paljonkin koettevaa, jos seura on hyvää ja jutusteltavaa riittää.

Kuvia Tallinnasta

2011-11-27T22:33:00.007+02:00

Tallinna on kaupunki, jonka olen löytänyt uudestaan tämän vuoden aikana. Muistan käyneeni siellä lapsena ja sen jälkeen on tullut pitkä tauko. Toki opiskelija-aikana saatoin joillain risteilyillä käydä, mutta silloin itse kaupunkiin tutustuminen olikin sitten vähän toinen juttu.

Ensi kerran olin Tallinnassa toukokuun lopussa, jolloin kaverien kanssa kiertelin kaupunkia ristiin rastiin. Hämmästyin suuresti; kaupunkia on restauroitu hienosti ja vanhat rakennukset on kunnostettu. Kaupunki on täyttynyt ihanista kahviloista, ravintoloista ja menomestoista.

Kaupunki on myös ihanan pieni: vanhakaupunki on helposti kierrettävissä kävellen ja pidemmälle pääsee helposti esimerkiksi vuokraamalla pyörän. Ratikoita on helppo käyttää (kunhan muistaa ostaa matkalipun ensin esim. R-kiosk-kojuista) ja taksitkin on Helsingin hintatasoon nähden todella halpoja (matkat maksavat 5-10 e riippuen kohteesta).

Oheinen kuva on viime reissun hotellin ikkunasta (rakastan tätä näkymää kaupungin kattojen yltä):

Yksityiskohtia ovenkarmista:

Kojut, jotka edustavat minulla sitä perinteisempää muistoa Tallinnasta. Näitä on ollut siellä muistini mukaan aina:

Kapeat kujat luovat oman tunnelmansa.

Portti:

Tämä kuva taisi olla viime kesältä. Ilma ei enää ole ihan niin aurinkoinen ja puissakin näkyi lehtiä hieman vähemmän.

Keskiaikainen rakentaminen ei aina ole ollut selkeintä mahdollista:

Ihania sisäpihakahviloita:

Lisää kaupungin kattoja (muistaakseni) Tompeanmäen päältä katsottuna:

Mahtavat (kesäiset) myrskypilvet:

Bongaatko söpön auton?

Vanhaa ja uutta yhdistäen:

Muurin vieressä:
Kuvia minulla on Tallinnasta paljon, samoin kivoja muistoja ja kokemuksia. Tämän vuoden jälkeen vanha kaupunki on tullut tutuksi ja olen tehnyt retkiä myös ydinkeskustan ulkopuolelle. Jotain näistä matkoista/aihealueista voisi esitellä enemmänkin, nyt on kuitenkin aika mennä nukkumaan.

Päivän menovinkki

2011-11-16T07:47:00.001+02:00

Junior Boys soittaa Tavastialla. Vielä saa lippuja!

(nimetön)

2011-11-14T23:27:00.004+02:00

Olen onnellinen. Tiedän, että olet siellä. Sinun vuoksesi en ole yksin. En ole hiljainen ääni, joka huutaa metsään. Ääni, joka kaikuu tyhjyydessä kolkkona tai onttona. Ennemminkin ääni, joka on täynnä elämän energiaa ja lämpöä.

Voit olla hyvinkin kaukana tai niin pitkään poissa, enkä sinusta mitään kuule. Voit hetkeksi kaikota etsimään omia polkujasi tai omaa suuntaa. Tiedän silti, että olet siellä, niinkin lähellä, että voin tarvittaessa supattaa korvaasi tai kirjoittaa lauseen tai kaksi.

Joskus voit olla hyvinkin lähellä, mutten sitä huomaa. Ehkä luovutit ajatellen, että olen menetetty tapaus. Tai sitten minä kuljen vain niin sumussa, etten sitä itsekään tajua. Anteeksi siitä, kaikilla meillä on joskus heikot hetkemme.

Saatat olla se, jolle kerron synkät salaisuuteni tai vaihtoehtoisesti jaan elämän riemut ja ilot. Tai ne hetket, jolloin syvää synkkyytä tai elämän loistohetkiä ei näy, vaan kaikki on vain tasaista taivalta. Voin jakaa kanssasi arjen pienet ihmeet ja jaksat silti minua.

Ystäväni, läheiseni, lukijani, rakkaani, kiitos että olet siellä ja kiitos että kuuntelet. Sinun ansiostasi en ole ihminen, joka hukkuu väkimassaan vailla päämäärää. Ilman sinua elämäni ei olisi läheskään yhtä rikasta! Sinun ansiostasi minä en ole nimetön.

Kirpeästä aamusta kiireiseen päivään

2011-11-09T20:48:00.003+02:00

Kirpeä aamuinen tuoksu. Vienoinen kuura maassa. Aurinko kurkistelee pilvien takaa, tuoden valonsa unenpöpperöisiin silmiin. Huurtuneet parvekelasit. Niistä tämä aamuni on tehty. Hitaista liikkeistä, aamu-uutisten lukemisesta läpi. Heräilystä kirkasvalolampun tahtiin. En tiedä, onko siinä jotain taikaa, vai ovatko tämän viikon päivät muuten vain olleet helpompia.

Töissä kuuntelin päivän musiikkia, Club for Five toi energiaa ja nostetta. Ei haitannut, vaikka ympärillä oli vähän vauhtia ja ääntä. Luurit korvilla pystyi hyvin keskittymään.

Club for Five: Running Up That Hill

Viikon päästä olisi tarkoitus mennä Tallinnaan viikonlopuksi. Tyttöjen kanssa. Tai no, ei meitä enää kai ihan tytöiksi lasketa, kun ollaan vähän vanhempia jo. Sitä ennen pitäisi juhlistaa erään kämpän muuntumista edes melkein asunnoksi. Mikäli saan sen kuntoon sitä varten. Marraskuu on niin täynnä toimintaa, että ulkona kummittelevaa pimeyttä ei oikein muistakaan. Sitä paitsi, nyt on mahtava täysikuu!

Syksyn merkkejä

2011-11-08T23:47:00.001+02:00

Näin ihanasta syysauringosta saimme nauttia vielä pari viikkoa sitten (kuvat on otettu Pitkänsillan varrelta):

Marraskuu on pienten juhlien, tumman tähtitaivaan ja kynttilöiden aikaa. Ne eivät välttämättä näytä yhtä hyvältä kuvissa tai lämmitä kuten keskikesän aurinko. Silti se on aikaa tavata ystäviä, hymyillä tuntemattomille kaduilla ja ylipäätään nauttia pimeyden tuomasta rauhasta.

Elämä paikallaan

2011-11-06T23:21:00.007+02:00

Viikonloppu vilahti. Ohitse katosi. Livahti suorastaan ja jäin ihmettelemään viimeisiä rippeitä, joihin takerrun kaksin käsin. Tiedostaen hyvinkin, että olisi jo aika mennä nukkumaan, koisimaan vällyjen väliin. On myöhä, ja silmät sinnittelevät väsymystä vastaan. Hymyilen hiljaa, tyytyväisenä elämään. Pieniin asioihin, pieniin arjen ihmeisiin.

Koti alkaa tuntua pikkuhiljaa kodilta. Hitaasti hyvää tulee, vieläkin on siellä täällä asioita, joita voisi tehdä. Jos olisi aikaa tai edes energiaa. Tavarat hakevat paikkaansa, osa aktiivisemmin, osa taas hitaasti ihmetellen. Tunnustellen, mikä tuntuu hyvältä.

Ympäristö elää vielä ja siinä on suurta rikkautta. Ei tarvitse olla kaikkea kiinnitetty paikoilleen, ei tarvitse sitoutua paikkoihin tai vanhoihin totuttuihin tapoihin. Ajan kanssa asiat muuttuvat ja niin sen pitääkin olla. Kyllä tästä tulee toimiva kokonaisuus, ennemmin tai myöhemmin.

Siihen asti saan nauttia nykyhetkestä, alituisesta pienestä muutoksen tilasta. Vieläkin yllätän itseni ajoittain pohtimasta, että siellä kaapin ylänurkassahan olen aina säilyttänyt sitä tai tätä että mihinköhän kaiken sen sisällön olenkaan nyt siirtänyt. Matkan varrella on kertynyt mukaan niin paljon tavaraa, ettei kaiken uutta sijaintia enää muista tarkalleen, vaikka ennen ne olisivatkin olleet kuinka tarkasti mielessä. Tilanteeseen liittyy myös paljon positiivista: kaapeista saattaa löytää sellaisia aarteita, joiden olemassaolon on jo melkein kokonaan unohtanutkin. Ne tuovat hymyn huulille ja kannustavat jatkaamaan tätä kämpän saamista kodiksi.

Luomakunnan ihmeitä

2011-11-04T19:23:00.004+02:00

Seuraavaa luontoiskua ihmettelin suu auki, että voiko tämä olla todellista. Uskottava se kai on.

Murmuration from Sophie Windsor Clive on Vimeo.

Rattoisaa perjantai-iltaa lukijoille!

Gardenian ihmeitä

2011-11-03T00:03:00.000+02:00

Mainitsin pari päivää sitten, että orkideani ei ole moksiskaan tästä mahtavasta pimeästä säästä. Saman saimme huomata, kun viikonlopulla piipahdimme Gardeniassa. Siellä orkideat kukkivat. Pientä piristystä arjen keskelle.

Kilpparit olivat söpöjä. Mihin katosi ylemmän kilpparin oikea (tai katsojasta katsoen vasen) jalka?

Kukkia oli ripoteltu pöydille:

Valkoisen kaunista:

Paljon oli kukkia. Kuuma ja kostea ympäristö taisi olla auttamassa kukintoja:

Hirviöjuuret:

Moninkertaista kasvustoa:

Orkideoita yläilmoissa:

Orkideoita alhaalla:

Tämä taisi olla minun lempparini:

Myöskin viininpunainen oli värinä ihana:

Ovensuussa oli vielä yksi, jota emme huomanneet sisäänkäynnin yhteydessä. Ei kannata kävellä onnen ohi.

Piristäviä kukkaisia päiviä myös lukijoille!

Kulmakunnan vartijat

2011-11-01T23:40:00.000+02:00

Seuraava näky oli niin suloinen, että tuli tallennettua se kameran muistikortille. Näitä voi bongata hyvällä tuurilla lähikaupan viereiseen liikennemerkkiin kytkettynä. Ainakin kerran ne ovat todistettavasti pitäneet kulmakunnan kurissa ja nuhteessa!

39 nuppua

2011-10-31T23:24:00.000+02:00

Joulukaktus on päättänyt, että paras aika kukkimiseen on juuri nyt, vuoden pimeimmällä hetkellä. Älä kysy miksi, en minäkään ymmärrä. Silti perinne on jatkunut jo kolmen vuoden ajan. Onnessani laskin siinä olevan 39 nuppua, joka kyseiselle kasville on noin 10 kertaa aikaisempien nuppunen määrä. Näistä ensimmäiset 10 nuppua ovat jo avautuneet, eli näillä näkymin kasvi on ihan täysillä kukkimassa - uusia avautuu koko ajan kun silmä välttää.

Myöskään orkidea ei ole vielä heittänyt henkeään: se kukkii yhäkin yhtä kauniisti kuin muutama viikko sitten. Yksikään kukka ei ole vielä luovuttanut talven pimeydelle ja pidän peukkuja pystyssä, että kukkia näkyisi myös marraskuun ajan. Joulukuussa voi sitten miettiä muita joulun kasveja.

Sää on vielä epätavallisen leuto: en ole vieläkään laittanut pyörää talviteloille. Vieläkin jaksan sykkiä töihin ja takaisin, kun ulkona asteet pyörivät siinä 10 asteen tietämillä. Ensimmäisistä yöpakkasista ajattelin vetää rajan - jäisille kaduille en halua lähteä ajamaan. On silti outoa ajatella, että vuosi sitten näihin aikoihin tuli jo lumi, joka kesti koko talven. Hämmentävää.

Kohti Lammassaarta

2011-10-30T23:50:00.004+02:00

Vanhankaupunginlahdella löytyy monia saaria, jotka sopivat ulkoiluun. Lauantaina oli mahtava ilma ja tutustumiskohteena oli Lammassaari. Käytännössä ainoa tieto saaresta oli se, että sinne mennään pitkospuita pitkin ja että loppukesäisin siellä järjestetään jotkin suositut pirskeet.

Reitti lähtee Vanhankaupunginkoskelta. Luonnonsuojelualueelta löytyy polkuja ja pitkospuita.

Syksyn värit olivat loistossaan. Kaukana siintää Arabianranta.

Heinää silmänkantamattomiin.

Pajunkissa oli alkanut kuvittelemaan, että nyt on kevät:

Pitkospuut pujottelivat hauskasti puiden läpi.

Vanhankaupunginlahti lintutornista katsottuna.

Huomaatko kuvassa näkyvän Herttoniemen hyppyrimäen?

Mäki ylös Lammassaaren huipulle.

Lehtiä maa oli parhaimmillaan keltaisenaan. Haaveilen tekeväni ison kasan ja hyppääväni siihen.

Huipulta löytyi komea seuraintalo tai vastaava:

Auringonpilkahduksia:

Suunta takaisinpäin:

Toinenkin sankari kuvitteli, että nyt on jo kevät. Olihan tässä hieman viileämpää, ainakin hetken.

Hyvät oli ilmat ja oli ihana haukata raikasta ilmaa. Kovinkaan pitkä kävelyreitti ei ollut, uskoisin, että se sopii sellaiselle reilun tunnin käppäilylle. Läheltä löytyy lisää luonnonpuistoa, mikäli saarelle kävely tai sen ympärikiertäminen ei tunnu riittävältä. Voin suositella!

Aamutervehdys

2011-10-26T07:59:00.003+03:00

Aurinko, missä olet? Tule jo ulos, kiirehdi! Ei täällä pimeydessä herää. Tilannetta ei auta yhtään houkutus naapurihuoneessa: pehmoinen, lämmin ja unimaailmaan kutsuva.

Taitaa olla viimeinen viikko, kun menen pyörällä töihin. Kuva on Töölönlahdelta pari päivää sitten otettu, hetkestä, jolloin olin lähdössä pois töistä.

Ei sille mitään mahda, kohta se alkaa. Pimeys, johon on taas vaan totuttava.

Musiikkieväistä uutta voimaa

2011-10-24T21:12:00.000+03:00

Lokakuun loppu, sateet, syksyinen hämärä. Vielä ei ole vaihtunut kellon viisarit ja talveenkin on yllättävän pitkä matka. Sitä ennen pitää kömpiä pimeydessä töihin, taistella loskan läpi ja hikoilla ratikkamatka muiden matkustajien kanssa. Eteiset täyttyvät kurasta, kalenteri tehtävistä töistä.

Ei ehkä maailman inspiroivin ympäristö, joten se on kiva unohtaa hyvän musiikin ja mukavan tekemisen parissa. Jostain syystä olen kuunnellut aika paljon ruotsinkielistä musiikkia viime aikoina. Tässä taas hyvä esimerkki:

Raymond & Maria: Ingen vill veta var du har köpt din tröja

Video on oikeastaan tehty erikseen itse bändistä. Virallisempaa videota voi katsella täällä. Se on tosin englanniksi - tykkäsin enemmän ruotsinkielisestä versiosta. Jottei ihan bändiä kokonaan unohtaisi, ohessa on itse bändiläisten Nej:

Ruotsinkielinen musiikki ei toki ole ainoata, mitä kuuntelen. M83 - We own the sky (niin kesäistä tunnelmaa, ettei mitään rajaa):

Aeroplane - Superstar (Lady Gagan ja kumppaneiden irvoasujen jälkeen tämä oli mielestäni hauska):

Little Dragon - Twice (tämä oli niin söpö video, että oli pakko laittaa, vaikka olen maininnutkin bändin jo aikasemmin):

Gold Panda - You (valitettavasti en löytänyt kunnon videota, biisistä tuli silti korvamato)

Näillä eväillä jaksaa taas ihmetellä ja löytää se tunnelmallinen pimeys syksyn synkkyydestä.

Valaistu huvipuisto

2011-10-22T14:43:00.008+03:00

Viime viikonloppuna lintsi oli peitetty valoihin. Ehkä joku lastenpäivänsäätiöstä oli tajunnut, että pimeänä vuodenaikana kaikki mahdolliset valot pääsevät oikeuksiinsa ja huvipuistosta tulee varsin mielenkiintoinen ympäristö. Vielä, kun joku tajuaisi, että valoihin voisi yhdistää saksalaistyyppisen joulutori-meiningin, niin voisi saada hyvän tekosyyn vierailla puistossa vielä joulun allakin.

Ilma oli oikeastaan raikkaan sopiva. Ihmisiä oli paljon, jopa pieneksi tungokseksi asti. Keskityimme kävelemään ympäriinsä ja ihailemaan ympäristöä.

Topspin ja hetki, jolloin matkustajat saavat jännittää sydämensä kyllyydestä (laite juuri on laskeutumassa hitaasti maan kamaraa kohden niin, että lopussa menee pää ylösalaisin):

Neonvalot katossa:

Taikasirkusta ei tainnut ollakaan, kun itse viimeksi vietin aikaa lintsillä:

Helsinkipyörä näytti valaistuna kauniilta:

Kieppi oli varsinainen kieputin. Ensi kesänä saatan hyvinkin harkita vierailevani laitteessa, vaikka tällä kertaa vuoristorata veikin voiton.

Seuraavakin laite oli minulle uusi tuttavuus. Jäi kuitenkin ensi kesään:

Puissa oli vielä lehtiä:

Karuselli, oioi
Vuoristoradasta ei tullut räpsittyä kuvia, nautin ainoastaan menosta ja kiljumisesta (sillä kyllä, vanhassa puisessa vuoristoradassa on pakko kiljua, se vaan ei muuten tunnu kunnon vuoristorata-ajelulta). Haikein mielin täytyy sanoa, että ehkäpä ensi vuonna kerkeän käymään taas muut laitteetkin läpi. Lisäksi joku voisi vinkata joulutori-idean huvipuistoa ylläpitävälle tasolle, sillä minulla on jo ikävä saksalaista glühwein-meininkiä.

Pätkä eläviä kuvia

2011-10-17T21:27:00.005+03:00

Pitkään aikaan en ole käynyt elokuvateatterissa niin, että olisin katsonut jotenkin isommin markkinoitua pätkää. Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvat olivat hyviä ja hauskoja, vaikkakin hieman pienemmän piirin juttuja. Niistä mainostinkin jo aikaisemmin. Viikonloppuna kävimme katsomassa leffan, jonka alussa pelkäsin olevan liian hurjan. Mainoksetkin olivat hieman hurjia. Lupasin itselleni, että saan sulkea silmät, mikäli menee liian ällöksi.

Ei mennyt ällöksi ja pystyin katsomaan elokuvan silmät auki, vaikka silti istuinnaapurit varmaan hupia minun (myötä)eläytymisestä. Leffa oli nimeltään Iho, jossa elän ja ohjaajana oli Pedro Almodovar. Hämmentävä ja silti vaikuttava. Hienosti kerrottu ja ohjattu. Muuta ei voi oikein sanoa. Suositella voin, joskaan en ehkä kaikkein herkimmille.

Espoon kartanon ympäri

2011-10-13T23:10:00.001+03:00

Lisää syksyisiä kuvia, tällä kertaa Espoon kartanosta. Kaunista oli, ei voi muuta sanoa. Tunnelmakin oli ihana.

Lisää syksyn väriä:

Hoidetut nurmikentät:

Taivas enteili kaikkea - silti sää pysyi aurinkoisena:

Mahtava valo:

Kaatunut puu:
Hieman syrjemmässä:

Uskomatonta, että vieläkin on näin aurinkoista ja kaunista:

Kuvia ja päivän tunnelmaa vieläkin fiilistellen.

Arjen pieni ihme

2011-10-12T22:45:00.000+03:00

Nuorempana minulla oli erikoinen tykkäämissuhde huonekasvien kanssa: tykkäsin kyllä kasveista, haalin jopa ikkunalaudat täyteen. Silti side ei ollut molemminpuolinen: alta aikayksikön kukat alkoivat kärsiä ja siirtyivät muille maille.

Keskityin tämän jälkeen kaktuksiin, sillä ajattelin, että ne olisivat helppohoitoisia. Osa viihtyi, osa kitui. Joulukaktus oli ainoa, joka sinnitteli vuodesta toiseen. Se oli lähinnä muutamasta lehdestä koostuva oksa, jonka sitkeys soti kaikkia unohtelujani vastaan.

Sitten opin säännöllisen kastelun jalon taidon. Toki tiesinhän sen jo ennenkin, mutta käytännön toteutuksessa oli ollut pieniä haasteita. Kasvit viihtyivät pidempään ja keskityin yhäkin mahdollisimman helppohoitoisiin. Talvi oli (ja on varmaan yhäkin) vaikeinta aikaa: Valon vähyys ja veto ikkunalaudalla vei puhdin pois monesta kasvista - puolet kuoli, vaikka kuinka yritin varjella uusia silmäteriäni.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta täytyy sanoa, että minulla on nykyään useita kasveja, jotka ovat kestäneet menossa mukana jo useamman vuoden. Tästä voi varmasti kiittää myös taustajoukkoja, jotka ovat pienen anelun jälkeen suostuneet kastelemaan näitä, kun itse olen huidellut maailmalla.

Pari viikkoa sitten otin uuden askeleen. En ole koskaan kuvitellutkaan, että pystyisin pitämään orkideoita hengissä ainakaan kolmea päivää pidempään. Täytyy silti sanoa, että kohta kolme viikkoa on kulunut ja vielä sinnitellään näyttää lupaavalta (piti ottaa kuva talteen tästä pienestä ihmeestä):

Tämän lisäksi uskollinen joulukaktukseni näyttää siltä, että siellä on kymmeniä pieniä kukannuppuja. Mikäli en onnistu tappamaan sitä seuraavien viikkojen sisällä, voi syksyn pimeyttä ilahduttaa yksi kukkakeidas lisää. Siispä odottelenkin tilanteen kehittymistä sormet ristissä.

Suppiksia, suppiksia

2011-10-10T22:29:00.001+03:00

Vähän yli viikko sitten piipahdimme päiväretken Turun suunnalla. Luonto oli jo silloin ihan mahtava. Värit loistivat syysauringossa.

Keltaisen hohtava väriläiskä:

Aurinko paistoi:

Mitäs täältä löytyykään?

Näitä oli paaaaljon!

Maisematkin olivat mainioita!

Kannattaa huomioida myös taivas, joka oli vaikuttava:

Loppuvaiheessa yritimme sieniretkellä ummistaa silmämme sieniltä. Silti retken saalis oli vaikuttava:

Käytännössä tuo määrä tarkoitti yli 20 paistinpannullista. Onneksi sienet olivat varsin puhtaita ja saalis kelpasi jaettavaksi eri suuntiin. Muuten olisimme olleet pulassa - tosin varsin hauskassa sellaisessa. Tänä vuonna olen paistanut niin monta pannullista sieniä, ettei ihan hevin enää saa houkuteltua sienimetsälle. Näistä riittää nyt herkkuja tulevan talven varalle. Nam, nam.

Syksyinen puutarha

2011-10-09T21:54:00.005+03:00

Syksyn väriloisto on komeimmillaan. Viikonloppuna oli niin kaunista, ettei voi ymmärtää. Näin jopa tähdenlentoja! Toivomukset toki jää pieniksi salaisuuksiksi tähtien matkaan, jos ne vaikka joskus toteutuisikin.

Pari viikkoa sitten minulla oli mahdollisuus todistaa syksyn ihmeitä eräässä ihanassa puutarhassa (kukkiakin vielä näkyi!):

Täytyy myöntää, että suosikkivuodenajoista syksy taitaa olla viimeisellä sijalla. Kesä on mahtava lämmössään, keväällä taas luonto herää henkiin ja tuntee olevansa elossa pitkän talven jälkeen. Talvella kirpakat pakkaset ja lumi tuovat hymyn huulille. Syksyyn miellän pimeyden, märkyyden ja pudonneet lehdet. Hetkittäin unohtuu väriloisto, joka on vertaansa vailla. Siitä onkin hyvä nauttia täysin rinnoin.

ps. pahoittelut, revontulivideossa oli käynyt jokin pieni kämmi, se ei ollutkaan se video, jota ajattelin. Yritän löytää alkuperäisen ja vaihdan linkin, mikäli se onnistuu.

ps2. Edit: vaihdettu linkki, kannattaa käydä katsomassa nyt uudestaan, mikäli ei ole pätkää vielä nähnyt.

Revontulien haikailua

2011-10-06T07:52:00.007+03:00

Tästä vuodesta on sanottu, että olisi mahdollista nähdä revontulia, jopa täällä etelässä voisi olla mahdollista nähdä revontulia. Kovasti olen taivaalle pimeinä öinä yrittänyt tiirata - tuloksetta. Silti todisteita revontulista löytyy, ainakin videoiden muodossa. Tämä video sai minut haaveilemaan siitä, josko joku päivä oikeasti sattuisin katsomaan taivaalle sillä hetkellä, kun taivas leimuaa:
Edit: vaihdettu oikea video

Jos oikea video ei näy, sen voi käydä katsomassa täältä.

Aurora Borealis in Finnish Lapland 2011 from Flatlight Films on Vimeo.

Tasapainon voimaa

2011-10-05T23:19:00.000+03:00

Tarkat suuntaviivat, sulava liikkuminen. Vaihteeksi sitä jotain jota katsoo suu auki, ihmetellen. Miettii hetken, voiko kukaan olla näin notkea ja taitava. Internetin ihmeellinen maailma tuo taas kaikkea nähtäväksi, vaikkei se sen helpommaksi sitä teekään.

Andrey Moraru - Hand Balancer

Vanhankaupunginlahden ympäri

2011-10-03T10:53:00.000+03:00

Mahtava syyssää houkuttelee ulos ihmettelemään maailman menoa. Puut alkavat olla värittyneet luonnon eri väreihin, mutta muuten ei huomaisi syksyn hiipimistä eloon. Vaikka kilometrikisa päättyikin jo, viikonloppuna tuli yksi kesän tavoite täytettyä: Vanhankaupunginlahden ympäripolkeminen.

Täytyy sanoa, että luonto oli (ja on toki yhäkin) upea. Sää suosi ja pidettiin evästaukokin eräällä aurinkoisella penkillä. Lähes ainoita liikkujia ei toki oltu, lintubongareita ja muita liikkujia oli paikalla pilvin pimein.

Kalasataman metroaseman viereisellä sillalla:

Koivut loistivat auringonpaisteessa keltaisenaan:

Vanhankaupunginkoski:

Evästauko (auringossa tuntui siltä, että olisi ollut ihan kesä):

Lähellä Herttoniemeä (tai sitten jossain erämaassa):

Kulosaaren kartanon läheltä löytyi niemenkärki, josta näkyi koko reitti:

Aurinkoista syksyä myös lukijoillekin!

Karttuneita kilometrejä

2011-10-02T23:29:00.000+03:00

Viime vuonna olin kovin intona kilometrikisasta. Työmatkapyöräilylle oli tullut lopulta hyvä tarkoitus (jokainen aettu kilometri keräsi rahaa myös punaiselle ristille) ja motivaattori, jonka vuoksi huonommallakin ilmalla kiipesi pyörän selkään. Jaksoin mainita ja mainostaa sitä useampaan kertaan (toim. huom. en ole koskaan saanut, enkä tulevaisuudessakaan saa minkäänlaista hyötyä mistään mainostamisesta, joten lähinnä keskityn mainitsemaan niistä, jotka itse näen kivoiksi/hyödyllisiksi tms).

Näppärintä numeronikkarille oli se, että aktiivinen pyöräily konkretisoitui numerotasolle asti. Viime vuonna kilometrejä kisassa kertyikin kunnioitettavat 1300. Tavallisen ihmisen mittakaavaan nähden näkisin kyseisen kilometrimäärän olevan mainio saavutus. Vertailun vuoksi kisan kovimmat ovat varmaan polkeneet tänä vuonna reippaasti yli 10 kertaa enemmän.

Menestyksekkäästä viime vuodesta huolimatta sen suurempia tavoitteita halunnut asettaa tälle pyöräilykaudelle. Viime vuonna tavoitteet olivat siinä 1000 kilometrin kieppeillä ja tänä vuonna lähdin samoista lähtökohdista olettaen, ettei mitään sen kummempaa elämässä ehtisi kesän aikana tapahtua. Paitsi että ... siinä välissä tuli muutto. Pyörämatkat töihin lyhenivät tuntuvasti. Sitten hajosi pyörä. Pyörä oli yli kuukauden toimintakelvoton tai paremminkin sanottuna peräkkäin vajaakuntoinen. Kun yhden asian sai korjattua, hajosi seuraava. Hajonneisiin osiin lukeutuivat muutama sisäkumi, yksi ulkokumi, satula, kahdet ketjut ja jarrut, jotka kaikki piti yksittäin korjata ennen kuin matkaa pystyi jatkamaan. Pahimmassa rikkoutumiskierteessä ajattelin, että ei mahda mitään kilometrikisan kanssa ja on elämässä isompiakin asioita, joista voi stressata. Kirjasin poljetut kilometrit, mutta muuten aika lailla unohdin asian.

Viime kuukaudet ovat silti yllättäneet. Yllättäneet lähinnä siinä mielessä, että kilometrejä on kertynyt yllättävän paljon viimeisen kahden kuukauden aikana. Vaikka heinäkuun lopussa kilometrejä oli vain muutama sata koossa, 1000 kilometriä täyttyikin jo viikkoa ennen kisan loppua.

Olen oppinut, että sijainti lähellä kaikkea oikeastaan kannustaakin hyppäämään pyörän päälle pienestäkin syystä. Kaatosadekaan ei ole enää este (kiitos goretexin). Hyvää mieltä on riittänyt ja viime kesän pitkiä pyörälenkkejä on hieman jäänyt kaipaamaan. Niitä voi sitten varmaan tehdä taas ensi kesällä - ja kirjata niistä syntyvät kilometrit hymyssä suin ensi vuoden kilometrikisan sivuille.

Intialaisia vieraita

2011-09-30T23:03:00.000+03:00

Omasta Intian oleskelustani on jo jonkun verran aikaa. Työtehtävät vaihtuivat niin, ettei lähtö ole todennäköinen - ainakaan nykyisessä projektissa. Silti se ei tarkoita, että intialainen vaihe elämässäni olisi kokonaan ohitse. Työkaverit Suomesta käyvät vielä Intiassa ja yhtälailla sieltä eksyy ajoittain ihmisiä myös tänne. Näille on sitten näytetty kaupunkia. Muutamia asioitakin siinä sivussa on tullut oppineeksi:

desimaalipilkku: desimaalipilkku hinnoissa voi olla ensimmäisinä päivinä hyvin hämmentävä. Jopa niin hämmentävä, että sillä saa kaksi intialaista ihan todella kalpeaksi kaupan hyllyn edessä. Hinta näyttää 4,99 ja raukat tunnustavat hiljaa, etteivät tajunneet Suomen olevan näin kallis maa. Myöhemmin käy ilmi, että viiden euron sijaan arvoisat vieraat kuvittelivat pienen muovisälän maksaneen lähes 500 euroa.

kasvisruokavalio: Intialainen kasvisruokavalio on paikoitellen erilaista kuin Suomessa. Lähinnä suurimman eron tekee se, että monet eivät syö kananmunaa (eikä toki kalaakaan). Tästä seuraa sitten hyvin mielenkiintoisia kuvioita, jos heitä pyrkii viemään syömään johonkin. Monessa kastikkeessa, pastassa ja piirakkapohjassa kun on Suomessa perinteisesti käytetty kananmunia. Myös hyytelöissä yms. saattaa olla liivatetta, joka sekin on eläinperäistä. Jottei asia yhtään helpottuisi, mieltävät monet intialaiset salaatin (ja muutkin raa'at vihannekset) kategoriaan disgusting - ällöttävää.

ruokailuvälineet: Jos käy niinkin hyvä tuuri, että ravintolasta löytyy jotain ruoaksi kelpaavaa, seuraa monen kohdalla lisää haasteita: kaikki eivät oikeasti osaa käyttää veistä ja haarukkaa. Edes kuukauden Suomessa oleilun jälkeen kyseiden välineiden käyttö on hyvin hankalaa - ja vierestä katsoen aika kurjaa katsottavaa. Sääliksi käy.

itsenäisyys: Intiassa perinteisesti suvut asuvat saman katon alla. Kulttuuri on hyvin perhelähtöinen. Itsenäisyyteen ei kannusteta ja siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa joutuu ulkomaille huolehtimaan itsestään, tulee yllättäviäkin asioita eteen. Suomalaisena isäntänä välillä tuntuu, että vieraan henkinen ikä on luokkaa 13. (Toki, tähän täytyy kunnioittavasti todeta, että ihmisissä on varmasti eroja).

naisen asema: Naisen asema on tietyllä tapaa hyvin vanhoillinen. Hyvänä esimerkkinä oli pieni reissu eteläiseen naapuriin, johon lähdin mukaan kirjaimellisesti esiliinaksi. Muutenhan naimaton nainen olisi saattanut joutua pahoille teille, kun muut seurueen jäsenet ovat miehiä. Esiliina-rooli ei rajoittunut pelkästään majoittumiseen, vaan myös esimerkiksi baarissa piti olla muita samanpuolen edustajaa mukana, jotta tilanne oli ollut sovelias (siitäkään huolimatta, että alkoholiin vain harva koskee).

seurustelu ja avioliitto: uskoisin, että tällä saralla kulttuurilliset erot ovat hyvin suuret. Eräiden vieraiden mielestä suomalainen käytäntö oli aivan kamala ja mahdoton ymmärtää. Toisaalta itse näen toisessa kulttuurissa vapauden puutteen rakkaudessa asiana, jota luultavasti ymmärrän yhtä vähän. Ei siitä sen enempää.

Kokonaisuudessaan on hyvä ymmärtää kulttuurieroja. Intialaiset varmasti näkevät meidän kulttuurin varsin eksoottisena ja ovat onnellisia siinä vaiheessa, kun pääsevät takaisin kotiin. Sää on kylmä ja ankea. Ihmiset ovat auttavaisia, mutta hiljaisuus on pelottavaa. Luultavasti he pitävät meitä jossain määrin sivistymättöminä tai ymmärtämättöminä, sillä kulttuurillisen taustan vuoksi näkökulma on niin toinen. Se on asia, josta voimme oppia - puolin ja toisin.

Bändi Brooklynista

2011-09-28T22:49:00.001+03:00

Joskus huomaa olleensa paikalla, muttei kuitenkaan läsnä. Lähellä ja silti niin kaukana, koska ei tajua. Olin samoilla festivaaleilla, joissa Marina and the Diamonds esiintyi ja silti aloin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa bändiä paria viikkoa festareiden jälkeen. Harmitti, sillä sen jälkeen olisin palanut niin kovasti halusta nähdä bändi livenä.

Vastaavanlainen tilanne tuli vastaan myös nyt, kun sattumanvaraisesti eksyin kuuntelemaan itselleni tuntemattoman bändin musiikkia. Kyseessä on yhtye nimeltä Neon India ja kuin sopivasti he tulevat Brooklynista. Luultavasti heillä ei kuitenkaan olisi ollut keikkaa kotiseudullaan silloin kun siellä kesällä vielä taapersin - ainakin toivon vahvasti niin. Nyt voin taas toivoa, että bändi saataisiin jollain ilveellä tänne kylmään Suomeen. Näen itseni niin jammailemassa mukana.

Neon India - Sleep Paralysist

Kiinalaista sirkusta

2011-09-26T22:32:00.000+03:00

Muistan pienenä katsoneeni kiinalaista sirkusta silmät suurina. Temput vaikuttivat aivan käsittämättömän hienoilta. Selät taipuivat kauniisti ja kaikki liikkuivat hyvin synkronisesti. Olin silloin luonnostani kankea, enkä voinut kuvitellakaan ikinä edes yrittäväni mitään vastaavaa.

Myöhemmin ovat tulleet muut kuviot kehiin. En varmaan silloin olisi osannut arvata, että vanhempana innostun kokeilemaan omia rajojani mm. akrobatian saralla. Ethän ymmärrä väärin - minusta ei tule ikinä siinä mitenkään erityisen hyvää ja taitavaa. Se ei tule olemaan koskaan mitään muuta kuin harrastus, jossa olen lähinnä taidoiltani aloittelijaan verrattava.

Sadat punnerrukset tai lukuisat vatsalihastreenit ovat kyllä pitäneet lihaskuntoa yllä ja lajin kiehtuvuus tekee myös pakollisesta pahasta jotenkin siedettävän. Lihaskunnon parantaminen on yhäkin suuri henkilökohtainen kehittymisen kohde. En pysty tekemään oikein mitään, mikä vaatii paljon notkeutta, voimaa tai koordinaatiota. Silti pienet asiat, kuten oman kehon hallinnan parantuminen tuo minulle sellaista iloa ja intoa, etten osaa vielä hetkeen harrastuksesta luopua.

Oman haasteellisen taipaleeni johdosta arvostan kovasti, jos joku on siinä todella hyvä. Ihailen niitä kunnon konkareita, jotka vetävät jos jonkinlaista volttisarjaa kuin vettä vain. Käsillä seisominenkin tuntuu jo hyvin kunnioitettavalta, kun sitä on hinkannut kaksi vuotta ilman, että vieläkään olisi tapahtunut suurta läpimurtoa. Puhumattakaan mistään vaikeammasta tasapainoilusta.

Nykyaikana kuvittelee helposti, että on nähnyt jo kaiken, kun videoklipit leviävät netissä sosiaalisissa medioissa kulovalkean tavoin. Seuraava otos loksautti kaikesta huolimatta suun auki, joten ajattelin jakaa sen teidän kanssanne:

Great Chinese Circus - Swan Lake:

Viikonlopun vilahduksia

2011-09-24T17:52:00.003+03:00

Viikonloppu on taas alkanut laiskan rennosti. Joskus ei jaksa liidellä tuhatta sataa ympäri kaupunkia, vaan kotonakin on oikein hyvä. Kroppa sanoo, että nyt on sykitty hetkeen ihan tarpeeksi, hellitä vähän. Lihakset ovat kipeät, pientä lämpöä pukkaa ja väsyttää.

Hiljaisissa hetkissä on se mahtava ominaisuus, että voi tehdä ihan mitä lystää. Voi lukea lemppariblogeja kuukauden tauon jälkeen, voi siivota nurkkia vanhasta pölystä. Voi katsoa netistä suosikkisarjan viimeisimmän jakson - tai etsiä uutta musiikkia.

Ane Brun - Do you remember

Melissa Horn - Innan jag kände dig

Rakkautta ja Anarkiaa-hehkutus on jäänyt vähän hiljaiseksi blogin puolella. Se ei silti tarkoita sitä, että kokonaan olisin unohtanut Helsingin parhaat elokuvafestivaalit. En ole vaan ehtinyt perusteellisesti tutkia, mitä kaikkea mahtavaa tänä vuonna olisikaan tarjolla, joten erillinen postaus olisi ollut turha. Pari hyvältä kuulostavaa leffaa sai riittää. Toinen oli ainakin aivan tosi hupaisa. Naapurini Yamadat, joka oli yksi ensimmäisistä tietokoneella toteutetuista animaatiosta. Niille, joiden katseeseen syyttyy tuttu kiilto siinä vaiheessa kun mainitaan Studio Ghibli, on tämä raihna varsin raikasta katsottavaa. Huomenna suunnitelmissa sitten olisi erään islantilaispätkän näkeminen. Islannin musiikki kun tuntuu olevan niin hip, pop ja in, joten Sigur Rosin elokuvan Inni missanneelle Takapiha varmaan tuo edes vähän lohdutusta. Ainakin jotain menoa ja meininkiä piristämään koleata syyspäivää.

Tähtien tuiketta taivaalla

2011-09-24T00:16:00.000+03:00

Mainitsinko joskus elokuun tunnelmalliset illat ja ilotulituksen suomenmestaruuskisat? Unohdettakoon se tosiasia, että niistäkin on jo jokunen päivä kulunut. Aika palata takaisin parhaan sadon pariin. Tällä kertaa ei aivan vieressä oltu, silti näkymät olivat hyvät ja tunnelma korkealla.

Näiden kuvien parissa kelpaa fiilistellä syyskuun viimeisiä päiviä.

Syksyisen metsän satoa

2011-09-22T00:08:00.000+03:00

Tarkkaavaiset lukijat ovat saattaneetkin huomioida, ettei kirjoitustahti ehdi aivan kronologisesti tapahtumien tahtiin. Sille en aina mahda mitään, elämä vie miten vie. Kirjoittajan vapaus on sitä, että joskus voi päättää, mistä haluaakaan kirjoittaa. Oli se sitten tunteista, elämästä, tapahtumista tai vain tunnelmasta. Mahdollisista hienoista näkymistä, jotka ovat eksyneet matkan varrelle.

Eksyin pari viikkoa sitten sienimetsälle:

Syksyn merkkejä alkaa olla mahdotonta olla huomaamatta:

Punertavat mansikanlehdet:

Kirkkaankeltaiset kukat:

Päivän satoa:

Näillä kelpaa taas kulkea kohti syksyä.

Habitaren valloitus

2011-09-19T23:55:00.000+03:00

Mitä olisikaan syksy ilman ilotulituksia, pimeitä iltoja ja ... Habitarea? Tänä vuonna viimeksimainittu tuotti pienen pettymyksen, sillä jotenkin janosin uusia ja erilaisia sisustusratkaisuja. Paikoitellen kojut toivat minulle mieleen lähinnä rihkamapuljut, joten kuvia otin hyvin rajatusti. Joitain erikoisuuksia silti tarttui kameran muistikortille.

Ensin lamput, joihin kiinnitin paljon huomiota lähinnä sen vuoksi, että synkkenevinä iltoina valonlähteet ovat yllättävän tärkeitä (nimim. edes se makuuhuoneen kattovalo oisi kiva).

Massiivinen, varsin veikeä puusta koostettu muoto:

Ehkä näitäkin kasvaa kohta kuin sieniä sateella? Hieman erikoisempi ulkovalo, jonka korkeutena oli suunnilleen kaksi metriä:

Tämä oli myös veikeä, taisi olla muovista valmistettu:

Hieman erilaiseen ympäristöön:

Nämä olivat hauskoja:

Jouluna taitaa saada yliannostuksen kaikesta kimmeltävästä, näistä sain tarpeeksi jo yhdellä silmäilyllä:

Siivoojan unelma:

Yksinkertaisuudessaan varsin söpöjä, tämänlaisia oivalluksia olisin kaivannut enemmänkin:

Lisäksi silmä huomioi muutaman muunkin kohteen.

Nämä toivat mieleeni kulhot, joita ostin Intiasta, viehättävää on tietty yksinkertaisuus, keveys ja puumateriaali:

Kuninkaantuoli:

Oikeanpuoleinen kiuas on aika veikeä, kun kivet ovat ulkopuolella:

Kohta pitäisi sitten oikeasti jaksaa tsempata ja sisustaa tämä kämppä kotoisaksi. Ehkä jo ensi viikonloppuna voisi taas palata tämänkin projektin pariin.

Lähes toisella planeetalla

2011-09-18T23:20:00.007+03:00

Tallinna on ristiriitaisuuksien paikka. Paikoittain boheemia, paikoittain modernia ja paikoittain taas jotain niin hämmentävää, ettei siitä oikein saa otetta. Erikoista on neuvostoaikaiset kolossimaiset rakennukset tai muistomerkit, jotka lähinnä muistuttavat kolmannen maailmansodan jälkeistä maisemaa.

Monelle tuttu näkymä avautuu tästä (aivan sataman kupeessa):

Neuvostoaikainen monumentti:

Kuorolaululle pyhitetty stadion on varsin massiivnen monumentti sekä ulko- että sisäpuolelta:

Pirita Spa rakennettiin Moskovan olympialaisten aikaan purjehtijoita varten. Huomaa hieno neuvostoaikainen arkkitehtuuri:

Luostarin kirkko, jossa vain seinät on enää pystyssä:

Seuraava monumentti kasvattavaa kansan yhtenäisyyden tunnetta:

Olisikohan nämä olleet puolestaan sotaveteraanien muistoksi?

Laatat alkoivat olla jo huonossa kunnossa, mutta mittasuhteet olivat varsin vakuuttavat:

Yksi kivi taisi olla yhden pataljoonan muistomerkkinä, kaikki eivät mahtuneet kuvaan:

Lähimatkaajille suosittelen lämpimästi pyörän vuokraamista ja sillä hurauttelemista Tallinnan ympäri. Kaupunki ympäristöineen on yllättävän mielenkiintoinen, varsinkin jos mukaan on sattunut hyvä kaupungin tuntija. (Kiitos oppaalle, jos satut tätä lukemaan!). Voisin lähteä toistekin ihmettelemään, miten vanha neuvostoaika kohtaa vanhaa kaupunkia ja myös nykyaikaa. Hämmentävä yhdistelmä.

Viikonlopun viettoon ja sekalaista sälää

2011-09-09T20:57:00.003+03:00

Kaksi vanhaa klassikkoa, Gilmore Girls & Alanis Morissetten That particular time, siitä lähtee viikonloppu hyvin käyntiin:

Kaveri kävi katsomassa Pekingin Oopperaa ihan Helsingissä tuossa viikko, kaksi sitten. Youtubesta katsottuna näytti niin veikeältä, että olisin itsekin halunnut mennä katsomaan (mutta siinä vaiheessa näytös oli jo loppuunmyyty). Onneksi youtube on keksitty.

Suuntaan huomenna Tallinnaan, jossa ajateltiin erään kaverin kanssa lähteä pyöräilemään ja tutustumaan ympäristöön. Kävin siellä viimeksi toukokuussa, jolloin keräsin ylös hyviä lounaspaikkoja ja kahviloita. Postaus ei ole vieläkään valmistunut, mutta ehkäpä tämän reissun jälkeen on taas uutta intoa...

Punavuoren pidot

2011-09-03T08:41:00.000+03:00

Korttelijuhlien ystäville tämä tuo taas yhden juhlan mukanaan. Punajuuri block party järjestetään jo toista vuotta peräkkäin. Mukana on mm. Wannabe Ballerinas, akrobatia pop-up, pop-up ravintoloita. Hyvää musiikkia ja letkeää meininkiä. Viime vuonna satoi pikkaisen, mut ei sekään juuri haittaa. Jos siis haluat jotain vaihtelua arkiseen iltaan, kannattaa siirtyä Punavuoreen päin!

Viime vuonna oli hauskaa, mutta tänä vuonna mökkireissu vie voiton. Akrobatia oisi kivaa, mutta aamun kaksi tuntia oli osaltani tarpeeksi. Huomaa, että paikat on jumissaj ja hymy huulilla. Aurinkoa myös lukijoiden päivään!

ps. ensi viikon torstaina järjestetään taas perinteiset ilotulituksen SM-kisat. Mahtavaa räiskettä ja syyskuun (toivottavasti) lämpimiä öitä.

Hampaiden kiristelyä

2011-08-23T23:25:00.004+03:00

Minulla on yksi huono tapa, josta en oikeastaan en ole edes ollut kovinkaan tietoinen. Hampaani hakkaavat öisin toisiaan vasten. Tätä ei tapahdu läheskään joka yö, mutta ajoittain stressi tai muut huolet seuraavat minua myös uniini.

Harkitsen tällä hetkellä vakavasti kiskoja, mutta sitä ennen poskeni lihakset ovat kipeytyneet ja kaipaavat vetreytystä. Kävin hammaslääkärissä viime viikolla ja sain sieltä jumppaohjeet, joilla pyrin rentouttamaan lihaksia. Mieleeni tuli, että lukijoissa voi olla muitakin kohtalotovereita, joten laitanpa ohjeet myös tänne. Itse odotuksiani vastaan olen saanut apua, lähtötilanne tuntui sisäänkasvaneelta viisaudenhampaalta (paitsi että ne poistettiin jo noin 10 vuotta sitten). Kyseessä on siis Helsingin terveyskeskuksen puremalihasten harjoitusotteet:

1. Rentoudu, anna olkapäiden laskeutua

2. Verryttele alaleukaa tekemällä pieniä, keveitä liikkeitä ylös-alas ja molemmille sivuille n. minuutin ajan. Hampaiden ei pitäisi koskettaa toisiinsa

3. Avaa suu niin auki kuin kivutta voita ja pidä auki muutaman sekunnin ajan. Tee sama suoraan eteen ja molemmille sivuille

4. Tee samat liikkeet kuin edellä, mutta vastusta voimakkaasti kädellä koko ajan ääriasentoon asti ja pidä leukaa ääriasemissa 5-6 sekuntia

5. Avaa suu ja yritä sulkea samalla voimakkaasti vastustaen painamalla sormin alaetuhampaiden kärjistä alaspäin. Säilytä asento 5-6 sekuntia, kun sormet koskettavat ylähampaita

6. Avaa suu ja yritä saada aikaan venytystä pakottaen peukalon ja etusormen avulla hampaista painamalla avausta suuremmaksi

7. Kontrolloi leuan kärkeen piirretyn pisteen ja peilin avulla, että alaleuan avausliike ja vieminen eteen tapahtuu suoraan. Yritä erityisesti välttää liikkeitä, jotka aiheuttavat naksauksia.

Liikkeet 3-7 tehdään n. 10 kertaa harjoituskertaa kohden. Koko ohjelma suoritetaan 2-3 kertaa päivässä. Liikkeen ja voiman käyttö on rajoitettava niin, ettei kipua pääse syntymään.

Jos ohjelma on tunnollisesti suoritettu, on siitä seurauksena väsymys. Harjoitus pitääkin päättää 5-15 minuutin lepoon selällään maaten.

Näillä ohjeilla huomasin ensimmäisinä päivinä, että suun lihakset kipeytyivät hieman. Sitten kipeytyi kieli (tuntui lähinnä siltä, että se kaipasi venyttelyä). Nyt olen vähän saanut lihaksia rentoutumaan, eikä harjoitus tunnu ehkä ihan niin paljon kuin aluksi. Ajattelin jatkaa tätä aamuin illoin niin kauan, kun tuntuu järkevältä. Saa nyt nähdä. Jos läheltä liippasi ja leukaperän lihakset tuntuvat kireiltä, voi tätä ohjelmaa varmaan kokeilla omalla vastuulla. Onnekkaiden ei toki tarvitse välittää.

Flow-festivaalien antia

2011-08-21T21:18:00.006+03:00

Olin niitä ensimmäisiä, jotka kävivät ensimmäisillä flow-festivaaleilla, jotka pidettiin Suvilahdessa. Silloin oli yksi pieni lava ja toinen vielä pienempi nurkkaus. Kymmenkunta bajamajaa tervehti yleisöä. Niihin aikoihin Koneisto veteli viimeisiään ja uutta musiikkia tuova festivaali löysi heti paikan sydämestäni.

Aikaa siitä on kulunut jo useita vuosia ja sen jälkeen olen tainnut jättää väliin vain yhdet festarit. Nekin lähinnä sen vuoksi, että sijainti oli väärällä puolella maapalloa. Väkijoukon määrä on kasvanut, samoin lavat ja logistiikka. Osa hyvään suuntaan, osa taas... On se tätä nykyä aika hurjaa, kuinka valtavasti festivaaleille tulee ihmisiä.

Silti jotain uniikkia on säilynyt, enkä osaisi kuvitella elokuuta Helsingissä ilman Flow:ta. Oikeastaan en niistä nykyajan supertähdistä niin välitä, esimerkiksi Kanye sai jäädä suosiolla väliin. Silti Flow on onnistunut tarjoamaan vuosi vuodelta uusia musiikkituttavuuksia. Ihmisiä, jotka osaavat todellakin soittaa, vaikkeivät massat olekaan heitä löytäneet. Uniikkia melodiaa, jota on kiva kuunnella syksyn öiden pimetessä. Tässä muutamia suosikkejani - toki Röyksopp ja Empire of the Sun ovat soineet soittolistoilla jo pitkään, loput neljä ovat hyviä uusia tuttavuuksia.

Ohessa muutamia kuvia viime viikonlopun meiningeistä:

Ihmismassa oli paljon

Illan tummentuessa voimala-alue syttyi eloon. Huomioi hieno täysikuu.

Odotuksen huumaa, kun vielä lava on tyhjä ja valot jo antavat vinkkejä tulevasta:

Sitten niihin artisteihin. Kaikista ei voi kirjoittaa, eikä jokaista voi mainita. Nyt siis vain ne, jotka tuli itse nähtyä, koettua ja muisteltua jälkikäteen, että olipas hyvä keikka.

Röyksopp - Islannin lahja elektroniselle musiikille. Muutama vuosi sitten Ilosaaressa oli ehkä yksi parhaista keikoista ikinä. Kello oli luokkaa yksi päivällä ja porukka hyppii aivan euforiassa. Flowssa oli ehkä hieman liikaa porukkaa, jotta tunnelma olisi ollut yhtä intiimi. Siltikään en voisi kuvitella missaavani Röyksoppin keikkoja.

What else is there:

Empire of the Sun - Australian valoa Suomen päiviin ja öihin.

Viime talvena päivät olisivat olleet pidempiä, jos Empire of the Sun ei auringollaan olisi valaissut niitä. Keikka oli mahtava. Tuli hypittyä ja tanssittua. Samoin tuli hypittyä siinä vaiheessa, kun Nykissä tajusin, kuka onkaan lauantain päätähti.

Walking on a Dream

Hauschka - ei voi sanoa muuta kuin että tosi hauska ja ihmeellistä, millaisia ääniä flyygelistä voi saada aikaiseksi

Hercules & Love Affair

Iron & Wine - leppoisampaa lauantai-iltapäivään

Iron & Wine oli lauantaipäivän hiljainen siirtyminen musiikin pariin. Sopi hetken tunnelmaan.

Flightless Bird, American Mouth:

Human League - mitä ilman olisimmekaan syntikkapoppia ja vanhaa kunnon rallatusta Don't you want me

Viikonlopun viettoon

2011-08-19T20:25:00.003+03:00

Kesäiset päivät kutsuvat vielä viilettämään kaupungilla. Jostain pulppuaa taas ilo kiireen keskellä. Elämä, joka maistuu niin elämälle. Musiikki, joka kolahtaa taas aivan eri lailla. Katselee päiviä aivan uusin hymyilevin silmin. Tuntuu, että kiire ja paineet helpottavat pala palalta ja alkaa lopultakin rentoutua.

Viikonlopun kunniaksi hyvä biisi: Ed Sheeran - Wayfaring Stranger

Sunnuntaina on muuten taas ravintolapäivä. Siis siinä mielessä, että pienet ja isommat nyyttipajat avaavat ovensa päiväksi ja myyvät ruokaa nälkäisille. Saatan itsekin lähteä kaupungille ihmettelemään, mitä salaperäiset ikkunat tai korit saattavatkaan sisältää.

Kesäyön äänet

2011-08-17T22:51:00.006+03:00

Elokuussa illat pimenevät, tummenevat ja lämpimät yöt kutsuvat viilettämään Helsingin yössä. Valitettavasti samaan aikaan osuu töihinpaluu, joka on ollut kiireinen kämpän sisustamisen, kavereiden näkemisen ja kaiken muun hässäkän merkeissä. Hiljaista on ollut bloginkin puolella, mutten oikeastaan ole jaksanut stressata. Välillä elämä vie ja välillä on aikaa kirjoittaa. Juttuideoita olisi vaikka muille jakaa, kuviakin iso pino, mutta jos ei tietokoneen äärellä jaksa tai ehdi istua muuten kuin töissä, niin eipä sille mitään mahda.

Musiikki on ollut aina lähellä sydäntä. Suvilahdessa on järjestetty useita tapahtumia, joihin olen onnellisena osallistunut ja nauttinut sydämeni kyllyydestä. Yksi näistä toki oli viime viikonlopun flow, josta olen onnekkaasti jo toipunut. Hyviä bändejä tarttui mukaan useita ja niistäkin ajattelin vielä kirjoitella erikseen. Ennen flowta järjestettiin Summer Sound, jossa pääsi nautiskelemaan kesäistä Chicanea ja Above & Beyondia. Toki olihan siellä kunnon festivaalien tapaan myös muitakin esiintyjiä, mutta... nuo kaksi olivat lähinnä se syy, miksi sen piletin ostin.

Kunnon tamppaamista oli taas kerrankin. Korvatulpille tuli käyttöä ja bassot rytisivät kehon läpi. Ehkä liiankin kovalla, mutta tosiaan, ei se niin haitannut, kun korvatulpat oli mukana. Kesäloman lopuksi sain lopulta ostettua uuden kameran ja muutama kuva tuli ikuistettuakin.

Above & Beyond - Good For Me

Kaiuttimet vs. Helsinki: lopputulos taisi olla 0-2 Helsingille

Sydämien tulvaa.

Linnut, oi linnut.

Jotenkin kuvittelin näkeväni tässä niin Nykin valot, mutta voin hyvinkin olla väärässä. Tuli hetkellisesti melkein ikävä.

Huomenna tiedossa on sitten toisenlaista ääntä, kun Art-Goes-Kapakka alkaa. Seitsemältä esiintyy tuomiokirkon portailla suurkuoro, jossa on 85 kuoroa tai lauluryhmittymää. Sen jälkeen kuoroihin voi törmätä illan aikana paikallisissa nautiskelupaikoissa. Tarkemmat kuorojen aikataulut löytyvät mm. täältä. Tuomiokirkon portailla voi myös kuulla erään version sadasta salamasta (aika lähellä tätä, mutta hieman massiivisempi):

Moniväriset unet

2011-08-05T00:06:00.002+03:00

Joskus yöt tuovat toivoa, aurinkoa harmaaseen päivään. Joskus taas ne ovat niin synkkiä, että herätessä huoahtaa onnellisena siitä, että se olikin vain unta.

Katukuvassa on kesän ajan näkynyt eräs toisenlainen uniprojekti, nimittäin narinkkatorin, finlandiatalon ja eduskuntatalon läheisyydessä monet taitelijat ovat kuvanneet niissä näkymää rauhasta. Vaikka teema onkin hieman perinteinen, on siihen saatu monta mielenkiintoista näkökulmaa. Tällä hetkellä kuvista on äänestys käynnissä. Äänestystä voi tehdä joko facebookissa tai mailitse. Äänestää voi useampaakin teosta, mikä on hyvä, sillä moni on hienosti ideoitu ja taitavasti toteutettu.

Sunnuntaibiisi

2011-07-24T21:55:00.004+03:00

Kuumana kesäpäivänä iho kaipaa viileyttä, pisaroita, jotka tuovat mukanaan raikkauden. Virkeyden, jonka kuumuus on vienyt pois jäsenistä.

Kesäsunnuntaina voi tehdä mitä haluaa, aloittaa vaikka päivän volteilla, jos siltä tultuu. Nyt ei kuitenkaan tuntunut ihan siltä, vaan vähän rauhallisempi biisi lupaa rauhaa ja hengailua.

Little Dragon - After The Rain:

Esimakua graffiteista

2011-07-21T11:54:00.001+03:00

New Yorkissa on paikoitellen vaikea kulkea törmäämättä graffitteihin. Jos niitä haluaa metsästää, kannattaa etsiä lähin silta ja kävellä sen ympäristöjä. Toinen vaihtoehto on Moman PS1-näyttely, jonka lähistöllä on yksi iso tehdaskiinteistö, joka on graffitinmaalaajien suuri kohde. Sen vuoksi, että graffitteja oli niin monessa paikassa, ovat nämä myös pirstaloituneet muistikortille ei hetkiin ja kohtiin. Muutama maistiainen siis ennen kuin olen ehtinyt käydä kaikki läpi:

Suomessakin ollaan mielestäni kunnostauduttu viime aikoina katutaiteen saralla. Kannattaa esimerkiksi käydä tutustumassa Suvilahden voimalan, Kampin työmaan tai musiikkitalon takana oleviin työmaa-aitoihin, jotka ovat täyttyneet taiteesta.

USA:n itsenäisyyspäivä

2011-07-19T11:43:00.000+03:00

Niinkuin joistain postauksista on voinut päätellä, oli matkan aikana myös Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Itselleni se merkitsi shoppailureissua outletteihin ja illan suuria ilotulituksia. Koska ilotulituksia olen ennenkin täällä esitellyt, niin miksei myös näitä:

Ilotulitukset kestivät lähes puolisen tuntia ja niitä lähetettiin identtisesti viidessä eri pisteessä samaan aikaan. Kuviin sain maksimissaan kahden pisteen ilotulitukset, koska veneet olivat sijoitettu eri puolille jokea. Tämä oli sinänsä loogista, koska pyrittiin välttämään ison väkimassan keskittyminen yhteen yksittäiseen pisteeseen. Täytyy silti sanoa, että oli varsin tunnelmallista olla keskimmäisellä pisteellä, kun kummallakin puolella jyrähteli mahtava valoshow. Suosittelen siis lämpimästi tsekkaamaan, mikäli eksyy New Yorkin lähettyville Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän aikoihin.

Ilta New Yorkissa

2011-07-17T11:30:00.004+03:00

Joskus matkaan sattuu upeita auringonlaskuja. Tässä yksi niistä:

Sympaattiset katuvalot vain korostavat hetken idyllisyyttä. Kyseinen päivä sattui olemaan itsenäisyyspäivä, joten seisoimme kadulla ja odotimme illan hämärtymistä. Ilotulitukset olivat hienot, vaikka niistä varmaan lisää seuraavassa postauksessa.

Itse olen vieläkin aikaerosta varsin sekaisin - en oikein hahmota milloin on päivä ja yö. Ilta-aikaan virtaa tuntuu riittävän vaikka kuinka, mutta aamuisin ei hahmota, että pitäisikö herätä vai jatkaa unia - ihan vain sen vuoksi, että on niin pihalla. Aikaerosta toipuminen - en tajua, miten se on välillä niin vaikeaa. Sen siitä saa, kun valvoo koko lennon Suomeen tilanteessa, jossa lento olisi ainoa mahdollisuus viettää yötä. Toivottavasti lähipäivät tuovat pienen helpotuksen.

Lahto Williamsburgista

2011-07-13T20:34:00.005+03:00

Ilma on kostea ja kuin odottaa viimeisia sadepisaroita. Kuljen viimeista kertaa tuttuja katuja, ainakaan vahaan aikaan. Juoksin tanaan viela viimeisen kerran Williamsburgin siltaa pitkin Manhattanille ja takaisin. Eilen kavin katsomassa Broadway-naytoksen.

Paljon en ole ehtinyt kirjoittaa. Olen vain kulkenut ja tutustunut. Ihmetellyt asioita, mutten ole oikein jaksanut istahtaa koneen aareen. Olen tykastynyt suuresti Williamsburgiin, josta tulee mieleen etelainen Berliini. Sopoja pienia kahviloita ja kuppiloita, mahtavia ravintoloita ja joen luona oleva puiston tapainen hengailumesta. Ihmiset, jotka ovat niin rennon boheemeja, etta kateeksi kay. Hipstereiden mekka, niin vastaantulijoiden kuin kauppojenkin puolesta. On haikeaa suunnata taas lentokentalle, koneeseen ja takaisin Eurooppaan.

Pikapostaus aamun kunniaksi

2011-07-09T16:15:00.003+03:00

Eilen vuorossa oli Metropolitan Museum of Art. Valtava museo, josta en osaa jalkikateenkaan sanoa, kavinko jokaisessa huoneessa tai edes joka osastolla. Alexander McQueenin pukuloisto oli mahtavaa katsottavaa. Vietin museossa lahes koko paivan, kun ulkona satoi kaatamalla. Myos museon jalkeen satoi kaatamalla, joten suuntasin museon jalkeen lahinna majapaikkaan - likomarkana ja nalissani.

Toissapaivana kavin vapaudenpatsaalla Ellis-saarella ja luonnonhistoriallisessa museossa. Olin tosi pettynyt, kun luonnonhistoriallinen museo suljettiin ennen aikojaan, olisin halunnut kayttaa ajan loppuun asti. Tassa tapauksessa kaksi kerrosta suljettiin jo viiden maissa jonkin tapahtuman vuoksi. Silti huomaan, etta viikon kiertely on alkanut syoda voimia ja kotiuduin jo suunnilleen seiskan aikaan, tyytyvaisena silti paivan saldoon.

Tanaan olisi vuorossa kirpputoreilua, kiertelya seka illallinen parin paikallisen opiskelijan kanssa. Tutustuin tyttoihin itsenaisyyspaivan juhlistuksessa. Nyt suuntaamme suurella todennakoisyydella johonkin thaimaalaiseen ravintolaan. Odotan innolla, silla uskon, etta paikalliset tietavat mista saa hyvaa ruokaa ja mahtavaa meininkia.

Puistopäivä ja vähän muutakin

2011-07-07T05:41:00.005+03:00

Päivät juoksevat nopeasti ohitse ja jotenkin tuntuu, että aika valuu käsistä aivan liian nopeasti. Eilen aamulla nukuin pitkään pois ilotulitus- tai muuta väsymystä. Joskus tässä kaupungissa pitää nukkuakin. Kun heräilin, brittiläinen Susie vaahtosi graffiteista ja kuinka hän on ajatellut mennä katsomaan niitä. Graffitit olivat kuulemma syy, miksi neitokainen oli eksynyt tänne Isoon omenaan. Kun tarkkoja kiinnitettyjä suunnitelmia näin lomalaisena ei ollut, päätin lyöttäytyä hänen matkaansa.

Otimme bussin lähistöltä ja suuntasimme Brooklynin pohjoispuolelle, paikkaan josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Se osoittautui myös paikaksi, jossa oli Moman lisäosa (joka sattuu olemaan tiistaisin ja keskiviikkoisin kiinni). Hienoja graffiteja sentään löytyi, niitä oli kiva kuvata.

Tämän jälkeen Susielta loppui akku kamerasta ja hän suuntasi takaisin lataamaan sitä. Minä puolestani otin metron keskustan suuntaan. Suunnittelevani meneväni vapaudenpatsaan kiertävälle laivalle, mutta kello oli sen verran paljon, että lipun sisältävistä asioista olisi kerennyt tekemään vain toisen. Niinpä se jäi seuraavaan päivään ja suuntasin sen sijaan Staten Islandin lautalle. Staten Islandista en saanut oikein järkevää kuvaa, se vaikutti jotenkin sellaiselta paikalta, ettei enempää huvittanut saarta tutkiskella. Kävin sentään ostamassa salaatin ja nautiskelin siitä Manhattanin näkymää ihmetellessä.

Lopulta suuntasin Empire State Buildingiin, joka olikin sitten varsinainen jonotus-kokemus. Ajattelin tutustua auringonlaskuun siellä, mutta en ollut ajatellut, että porukkaa olisi niin paljon suuntaamassa ylös. Amerikkalaiset olivat tehneet jonottamisesta oman taiteenlajinsa, sillä huone toisensa jälkeen oli risteilevää, tiiviiksi pakattua jonoa. Jono kyllä koko ajan liikkui, mutta se oli hyvin pitkä. Kun ensimmäisistä kerroksista oli selvinnyt, olisi voinut kuvitella, että jono olisi loppunut - mutta ei. Se jatkui ja jatkui vielä 80. kerroksessa, jossa piti vaihtaa hissiä. Minun onnekseni henkilökunta kysäisi, että onko portaista kiinnostuneita. Jonon etenemiseen tuskastumisen jälkeen oli helppo todeta, että kyllä.

Huipulle päästyä sai huomata, että huippu oli aivan mustanaan ihmisiä ja edes jonkinlaista näkymää varten täytyi jonottaa. Onnistuin silti iskeytymään kiinni sellaiseen paikkaan, josta sai vielä ihan kohtuulliset kuvat auringonlaskusta. Pyörin huipulla varmaan yli puolisen tuntia, kun hämärä peitti Manhattanin. Sen jälkeen takaisin alas, joka yllätyksekseni oli taas samanlaista jonotusta, kuin ylöspääsy. Ihan uskomaton setti.

Tänään aamu lähti sitten liikkeelle vähän aikaisemmin ja lähdin lenkkeilemään lähiympäristöön. Huomasin, että myös tässä lähistöllä on paljon graffitteja - osa parempia, osa vähän jotain sinne päin. Yritin juosta Williamsburgin sillan päästä päähän, mutta sillan löytämiseen kului niin paljon voimaa ja energiaa, että tyydyin saavuttamaan sillan ja juoksemaan niille main, jossa vesi alkoi. Sitten suuntaisin takaisin suihkuun, koska olin jo aivan sulamisen partaalla (lämpötila oli varmasti yli 25 astetta jo ennen klo 9.00 aamulla).

Ajattelin käydä morjenstamassa vapaudenpatsasta aamupalan jälkeen. Sää ei ollut ihan puolellani, sillä patsaan ympäröi utu. Totesin, että ehkä huomenna voi yrittää uudestaan. Sen sijaan istuskelin puistossa, kävin katsomassa World trade centerin jäänteitä (tai no, sitä työmaata, joka se tällä hetkellä on) ja nautiskelin jostain random-konsertista jossain random-puistossa. Kävin hieman shoppailemassa Century 21-tavaratalossa, jonka jälkeen alkoikin sitten sataa. Tarkoituksena oli tänään tutustua myös Central Parkiin, joten nämäkin suunnitelmat siirtyivät hieman ja suuntasin Dylan's candy store-karkkikauppaan, joka osoittautui kolmikerroksiseksi pikkulasten unelmaksi. Paljon karkkia ja karkkiin liittyvää krääsää. Oikeastaan niin paljon, että aloin miettiä, olenko vanha, vai onko täällä vain aivan liikaa karkkia.

Karkkikauppa sijaitsi silti lähellä keskuspuistoa, joten kuuron mentyä ohitse päätin sinne suunnata. Olin aikaisemmin katsonut, että tänään olisi ollut siellä ilmaiskonsertti. Konserttiin oli kuitenkin aivan mahdoton jono (en edes onnistunut näkemään jonon loppua) ja totesin eilisen odotuskokemuksen jälkeen, että jonokiintiöni on hetkeksi täynnä. Päädyin siis vain kiertelemään keskuspuistossa ja istumassa puiston penkeillä kirjan kanssa. Yllättävää ehkä oli, että penkkejä oli valtavasti ja ne olivat vielä ihan siistissä kunnossa. Oli siis varsin kiva istuskella kirjan kanssa ja ihmetellä maailman menoa.

Lopuksi vielä muutamia kuvia ensimmäisiltä päiviltä Isossa Omenassa. Minulla ei ole valitettavasti usb-piuhaa mukana, joten näitä pystyn lataamaan koneelle sitä mukaa, kun saan sellaisen jostain lainaksi:

Welcome to Manhattan:

Kiinalainen kaupunginosa:

Brooklynin silta ja auringonlasku:

Kaupunginkirjaston vaalijat:

Flat-iron building:

Times Squaren vilinää:

Näihin kuviin onkin hyvä lopettaa ja painua unien maille. Jaksaa huomenna sitten taas suhata kaupungin ytimessä!

Itsenaisyyspaivan juhlistusta

2011-07-05T18:59:00.003+03:00

Eilen suuntasin aikaisin aamulla outletteihin, jotka olivat pieni pettymys. Mielestani ne olivat kalliimmat kuin Chicagossa, valikoima oli pienempi ja muutenkin ns. tarjouksia oli vahemman. Samaa tavaraa saa myos taalta kaupoista samaan hintaan/halvemmalla, jos vain tietaa mita etsia. Joka tapauksessa, reissu ei ollut huono siina mielessa, etta enemman olisi harmittanut outlettien valiin jattaminen. Nyt voi sitten keskittya muihin nahtavyyksiin ja kokemuksiin, niin etta viela on aavistuksen tilaa laukussakin.

Ilta meni taas suunnittelemattoman suunnitellusti. Siis siten, etta oletko menossa katsomaan ilotulituksia? - juu olen, missa niita voi nahda, meiningilla. Lahdin kuuden maissa suuntaamaan keskustaan kohden ja kyselin metrossa ja kaduilla, etta minne kannattaisi menna. Times Squaren lahella kyselin yhdelta poliisimiehelta, etta mihin pain menisit ja han osoitti, etta tuossa suunnassa on Hudson river. Siina sitten lahdin kavelemaan rantaa kohti ja jossain vaiheessa alkoi vakimassaa ollakin jos sen verran paljon, etta oli helppoa kavella massan mukana. Paadyin lopulta todella hyville mestoille (12 th avenuen ja 34 th streetin risteykseen), jossa oli hyva nakyvyys joelle, josta ilotulitukset lahtivat. Niita lahetettiin 5 eri linjassa, mutta en saanut sielta oikein hyvia kuvia kuin kahdesta lahimmasta. Ilotulitukset kestivat aika pitkaan - raketteja ei todellakaan saastelty.

Paluumatkaa jannitin vahan, silla porukkaa naytti olevan liikkeella satoja tuhansia. Iso ihmismassa, joka valui suuntaan jos toiseen. Loppupeleissa metroverkosto osoittautui toimivaksi ja vaikka metrot olivat taysia, paasin hyvin takaisin majapaikalle. Tanaan sitten nukuinkin pitkaan ja olen vasta nyt lahdossa tutustumaan keskustaan.

Ensimmaiset paivat ihmetellessa

2011-07-04T14:09:00.003+03:00

Kaksi paivaa Nykissa. Jostain syysta olen ollut hyvin lomatunnelmissa, enka ole kovinkaan paljon jaksanut suunnitella mitaan etukateen. Lauantaina pyorahdin Brooklynin Flea Marketilla, joka oikeastaan oli ruokatori. Taman jalkeen suuntasin lautalla Manhattanin etela-karkeen, jossa kavelin mm. Wall Streetia ja Broadwayta pitkin. Pyorin jonkun verran myos China Townissa ja lopulta ylitin Brooklyn Bridgen kavellen - paatyen takaisin Brooklyniin, tosin pahemmin eksyneena. Ilta alkoi olla jo sen verran hamara, etta uudella aluella en viitsinyt ilman karttaa ikuisuuksia pyoriskella - onneksi taksit kulkevat ja ne ovat suhteellisen halpoja. Samalla opin, etta oikeampi paikka majapaikalle on Williamsberg.

Eilen salamoi ja ukkosti, joten alkuperaisten suunnitelmien sijaan oli museopaiva. Paadyin ostamaan citypassin, jolla voi sitten vahan enemmankin pyoria paikallisissa museoissa ja nahtavyyksissa. Museon lisaksi kavelin keskikaupungilla bongaten mm. Flat Iron Buildingin ja ihmetellen Times Squaren vilinaa.

Ensitunnelmat ovat varsin hyvat. Nykki ei varsinaisesti avaudu vierailijalle yhta avoimesti kuin Chicago - 30 miljoonaa vuosittaista turistia takaa sen, etta kiinnostus yhteen pieneen muurahaiseen valtavassa meressa on aika pieni. Silti olen tuntenut oloni turvalliseksi ja tervetulleeksi. Nyt kutsuvat outletit, kun aleista on kaynnissa viimeinen paiva. Lisaksi keksin, miten saan valokuvia lappariini (minulla on lappari mukana, mutta olen ollut varsin laiska avaamaan sita), joten lahipaivina voi tulla postauksia jopa kuvien kanssa.

Onnellisesti Isossa omenassa

2011-07-03T05:49:00.004+03:00

Eilinen ei sittenkaan mennyt ihan putkeen. Alku lahti lupaavasti kayntiin, mutta haasteita tuli vastaan O'Haren kentalla. Lahtokohtaisesti kone oli tunnin myohassa. Ei siina sinansa mitaan kovin ihmeellista, ainoastaan syva huokaus ja portin luo odottamaan.

Tunti venyi kahdeksi ja kenttahenkilokunta kuulutti, etta oli pulaa miehistosta ja miehisto on matkalla koneeseen. Puolisen tuntia siita miehisto tuli, kavi koneessa ja totesi, etta koneella ei lenneta. Koneen kapteeni tuli kuuluttamaan lentokentalla odottaville, etta koska han ei paastaisi perhettaan kyseessa olevaan koneeseen, emme me muutkaan ole lahdossa. Ei sitten siis muuta kuin koneen vaihto. Siina vaiheessa kavin ostamassa ylimaaraisen romaanin (edellinen loppui odottaessa) ja laahustin uudelle portille.

Lopulta paasimme koneeseen muutamaa tuntia aiottua myohemmin. Koneessa kapteeni kuuluttaa, etta olisimme nailla nakymin 23.55 La Guardian kentalla, tilanteessa on vaan se haaste, etta kyseinen lentokentta menee puoliltaoin kiinni. Mut mikali kone ei ole ehtimassa tarpeeksi ajoissa, voidaan sille jarjestaa laskeutumislupa JFK:lta. Harmi vaan, etta siina missa La Guardia on n. 10 kilometria kaupungista, JFK on n. 30-40. Kone silti lahti lentoon, minka ehka voi laskea suureksi saavutukseksi tilanteeseen nahden.

Kone ehti kuin ehtikin La Guardialle kunnioitettavat kolme minuuttia ennen puoltayota. Siina sitten kovasti kipitetaan matkatavaroita hakemaan. Joku vartija alkoi huomauttelemaan, etta matkatavaroiden haku on jo suljettu ja alueelle ei saa enaa menna. Siihen eras matkustaja sitten lahti keskustelemaan asiasta, joten hipsin tyylikkaasti ohi matkatavara-alueelle. Laukkuja ei onneksi tarvinnut odottaa montaa minuuttia. Sen jalkeen suuntasin takseille, joista ensimmainen vei minut oikeasti jopa perille asti. Majapaikka osoittautui varsin sympaattiseksi kattoasunnoksi, joka on joskus muunnettu majoituskayttoon. Uni tuli helposti ja tanaan ehdinkin jo jonkun verran tutustumaan isoon omenaan.

Outlettien huumaa

2011-07-01T17:10:00.003+03:00

Eilen suuntana oli läheinen Chicagon Premium Outlet Aurorassa. Sykähdimme taksilla pariksi tunniksi shoppailun ihmemaahan. Pariksi tunniksi vain, koska muut jäsenet olivat sitä mieltä, ettei kukaan normaali ihminen shoppaile yli tuntia - miehet. Sain vinguttua edes vähän lisäaikaa, mutta varsin tehoshoppailulta se silti tuntui.

Alennukset alkoivat eilen myös siinä mielessä, että itsenäisyyspäivää edeltävä viikko on yleensä alennuksien aikaa. Itsekin ajauduin mainonnan uhriksi, vaikka olin kuvitellut ostelevani valtaosan tuomisista New Yorkin outleteista. Jenkkishoppailussa kokeneemmat kuitenkin kertoivat, että Chicagon outletit olisivat halvempia kuin Nykin. En tiedä vielä - ensi viikolla voin ehkä sanoa jotain tarkemmin asiasta.

Päädyin ostamaan eilen paljon uutta ja ihmeellistä. Totesin, että nahkalaukkujen ostossa on yksi sääntö: Ihania nahkalaukkuja ei tarvitse etsiä ja vertailla, vaan ne vaan löytävät sinut, etkä enää pysty kävelemään pois, vaikka haluaisitkin. Valitettavasti koneessani ei ole kameran muistikortinlukijaa, enkä myöskään löytänyt kuvia netistä. Kuvat uudesta aarteesta jäävät siis hamaan tulevaisuuteen.

Laukku oli pieni ja harmiton, mutta kokonaisuudessaan tuli ostettua aika paljon kaikenlaista. Saa nähdä miten matkalaukun kanssa käy - riittääkö tilaa kaikille uusille kamoille. Toivottavasti, sillä parin tunnin päästä pitäisi pakata ja suunnata lentokoneella kohti New Yorkia. Siellä sitten olenkin 12 yötä ihmettelemässä ison omenan menoa ja meininkiä.

ps. jos suunnittelet reissua outletteihin, kannattaa käydä vastaavien outlettejen sivuilla ja rekisteröityä jäseneksi - tällöin saa lisäksi nipun kuponkeja, joilla säästää vielä hieman lisää halvoista hinnoista.

Pyöräilyä pikkukaupungissa

2011-06-28T18:02:00.003+03:00

Yhdysvalloista tulee helposti mieleen suurkaupungit ja isot moottoritiet. Ei ehkä ensimmäisenä se, että joskus saattaisi päätyä myös pyöräilemään jopolla joen vartta muutaman korttelin kokoiseen pikkukaupunkiin. Voisin jotenkin kuvitella sellaisia löytyvän jostain Suomen pohjoisemmasta osasta, mutten oikeastaan täällä.

Näitäkin ilmeisesti on, ainakin nyt uskoo, kun on omin silmin nähnyt. Toki täytyy muistaa, että tällä hetkellä matkailen varsin elitistisellä alueella, jossa talot ovat kuin Hannun ja Kertun sadusta. Miljoonataloja, kertoi taksikuski. Sääli, etten hoksannut pyöräretkelle ottaa kameraa mukaani, sillä sillä olisi voinut saada varsin hauskoja kuvia.

Mitä kaupungissa sitten oli? Aika vähän mitään. Pari pientä kahvilaa ja pubia. Jokunen ravintola. Lähikauppa, jossa pari olutpulloa ihmetteli maailmaa unohtuneena hyllyjen kulmassa. Nähtävää riitti ehkä vartiksi, mutta ei se mitään. Joskus myös se, ettei ole sen kummempaa katsottavaa on ihmeellistä jo itsessään.

Chicagon katuja ihmetellessä

2011-06-26T16:19:00.004+03:00

Chicago vaikuttaa ystävälliseltä ja lämpimältä. Kuulemma se ei ollut saanut nimeään pelkästään tuulensa vuoksi, vaan myös siksi, että paikalliset asukkaat puhuvat kuin tuuli: paljon ja nopeasti. Ystävällisiksikin paikallisia voi kutsua. Avoimiksi ja helposti lähestyttäviksi.

Talot ovat korkeita, mutta taivas näkyy. Metro on ollut helppokäyttöinen - paljon helpompi ja turvallisempi kuin mitä pelkäsin. Kadutkaan eivät ole olleet pelkästään autojen täyttämät - jalkakäytävät ovat leveitä ja niitä on paljon. Ne eivät myöskään ole olleet autioita - ei edes ilta-aikaan. Lähialueilla on helppoa ja turvallista kävellä. Hotellin henkilökunnan mukaan Illinois olisi myös aseidensa suhteen poikkeus Yhdysvaltain kartalla - täällä on kaupunkiympäristössä aseet kielletty tms. tai ainakin suhtautuminen niihin on paljon nuivempi, kuin monessa muussa osa-valtiossa.

Katujen ihmismääriin voi vaikuttaa se, että naapurissa on iso puisto, jossa on meneillään tällä hetkellä useita ilmaisfestivaaleja. Yhtenä isoimmista on Eat Chicago, jonka antimia olen päässyt maistelemaan eilen ja suurella todennäköisyydellä myös tänään. Kymmeniä, ellei satoja kojuja paikallista ruokaa, jota voi ostetuin tiketein maistella ja ihmetellä. Eilen tyydyin maistelemaan pieniä paloja sieltä täältä, tänään taas - ajattelin kokeilla kalkkunankoipea. Toki muutakin, jos jotain vatsa enää sen annoksen jälkeen pystyy jotain mahduttamaan sisäänsä. Olen toiveikas, mutta skeptinen.

Lisäksi puistossa on ilmaiskonsertteja. Toissapäivänä eksyin kuuntelemaan hetkeksi klassista musiikkia, kun orkesterillinen (luultavasti Chicagon kansallisorkesteri tms) muusikkoja esitti helmiään kulttuurin ystäville ja muille paikalle eksyneille. Eilen oli Eat Chicagoon liittyvä rokkikonsertti, jonka jälkeen ilotulitukset valaisivat taivaan. Ilmeisesti ohjelmaa on lähes joka päivä koko kesän ajan. Voisinkohan saada vastaavanlaisen puiston lähelleni, joohan?

Off to Chicago

2011-06-24T13:34:00.003+03:00

Lentoasemalla, laukut koneessa. Jono edistyy hitaasti. Kone on ylibuukattu. Matkalle taas, vaikka edellisestäkään ei ole ehtoinyt kertoa. Muutto on sentään takana ja kaikki meni hyvin. Chicagossa on sentään netti, mitä uudessa kodissa ei vielä ole. Heinäkuussa sitten voi uudelleen miettiä nettiä, kirjoittelua ja muutakin. Elämä alkaa voittaa, kun illat eivät koostu pakkaamisesta.

Hyvää juhannusta!

Voihan rapu!

2011-06-08T07:13:00.001+03:00

Pari projektilaista Intiasta tutustumaan Suomeen ja näytin heille Helsinkiä. Yhtenä kohteena oli SeaLife, koska ajattelin, ettei kuivuuden täyttämässä maassa olisi paljoakaan mahdollisuuksia tutustua isoihin akvaarioihin.

Retki vaikutti onnistuneelta, ainakin tuntuivat naiset tykkäävän. Kuviakin räpsittiin varmaan satoja tutustumiskierroksen aikana. Minäkin räpsin jonkun verran siinä samalla. Tässä parhainta satoa:

Löytyykö Nemo?

Rauhallinen kiito, niin hieno ja ylväs.

Meduusat tähtien yössä (oikeasti taustalla on vain akvaario)

Värien loistoa.

Merihevonen näytti hieman surkealta. Jostain syystä jokaisella yksilöllä roikkui pää.

Nämä olivat todella pieniä kaloja, vähän niinkuin ison kuusen värikkäitä neulasia:

Hait olivat vikkeliä veijareita. Kunnon kuvia oli lähes mahdotonta saada.

Ensin kuvittelin, että akvaariossa oli muovisia tikkareita hauskuuttamassa lapsia. Toisella silmäyksellä totesin, että joka toiseen palloon oli kiinnittynyt alla näkyvä kala. Veikeä näky.

Ravuista oli erikoispaljon näyttelyistä. Näyttelytila oli varsin hämärä ja salamaa kuvissa ei ole käytetty. Näin ollen valtaosa kuvista oli aivan liian pimeitä.

Iso köriläs (onneksi ei ihan heti tule vastaan jokaisella uimarannalla):

Näihin on hyvä lopetella tältä erää. Olen hieman jäljessä postauksissani. Ylihuomenna tähän aikaan olen jo ollut tovin jos toisenkin Roomassa, joten voi olla, että hidas tahti jatkuu siitä huolimatta, että kesällä on paljon nähtävää ja koettavaa. Lukijoillekin toivotan nautinnollisia kesäpäiviä!

Silmälasit maailman toiselle puolelle

2011-06-07T07:19:00.004+03:00

Siivotessa voi löytää kaikkea jännittävää. Lapsuudenaikaiset aarteet, kymmenet laitteiden ohjekirjat ja omituisetkin matkamuistot odottavat löytäjäänsä, kun kaivelee laatikoita pitkän ajan jälkeen. Näiden joukossa makaa silmälasi poikineen.

Silmälasit ovat kinkkisiä, niitä on vaikea heittää roskiin, vaikkei niitä oikein tarvitsisikaan. Kruununhaassa Liisankadulla bongasin optikon, joka kerää laseja Lions clubin kautta Sri Lankan lapsille. Tiedänkin nyt, mihin suuntaan nyssäkän kanssa. Toivottavasti joku tulee onnelliseksi.

Iltapäivä kasvitieteellisessä puutarhassa

2011-05-30T23:46:00.004+03:00

Asunnon osto, muuton suunnittelu, kämpän perkaaminen ja kaikki muu sosiaalinen elämä yrittää kovasti viedä aikaa blogilta. Välissä voisin suositella erästä kohdetta, joka on varsin kiva erityisesti torstai-iltaisin: Helsingin kasvitieteellinen puutarha. Puutarhat ovat avoinna ja ilmaisia päivittäin klo 20 asti. Kasvihuoneet menevät normaalisti neljältä kiinni, mutta torstaisin ne ovat kuuteen asti avoinna. Vinkkinä: neljästä kuuteen sisäänpääsymaksua ei oteta.

Kuvia otin enemmänkin ja niistä toivottavasti myöhemmin lisää. Nyt on aika mennä unten maille, huomenna on päivä täynnä tapahtumaa ja toimintaa. Elämä hymyilee, aurinko paistaa ja kohti uusia seikkailuja!

Kilometrikisailua taas

2011-05-26T22:32:00.003+03:00

Kyllä, sisäinen kesäpolkija on taas herännyt. Kilometrikisa houkuttelee tänäkin vuonna kutsuvuudellaan ja elän toukokuun aamuja ja iltoja polkien. Töihin ja takaisin, töihin ja takaisin. Harrastuksiin, keskustaan, minne mihinkin. Nautin taaksejäävistä kilometreistä, lintujen laulusta ja kevään vihreydestä. Ensimmäisten viikkojen polkemisen jälkeen mielellään istahtaa taas satulan päälle, eikä oikein huomaakaan, kun on taas perillä.

Viime vuoteen verrattuna olen herännyt myös tekstiilipuolella. Tajusin, että ne yli kymmenen vuotta vanhat verkkarit alkavat olla juuri niin virttyneen näköiset, kuin mitä voi kuvitella vuosien hikeä ja pesukoneen höykytystä kestäneistä pöksyistä. Vähemmästäkin kuluu.

Aikaisemmin en perustanut niin näistä hienoista hifistelytekstiileistä, joista urheilukauppojen hyllyt ovat alkaneet täyttyä. Kipitin silti lähimpään urheilukauppaan ja tutkailin, mitä olisikaan saatavilla vanhojen vermeiden tilalle. Ensin ajattelin pyöräilyhousuja, mutta niissä oli niin törkeän näköiset toppaukset (varmaankin satulaa varten), että luovuin leikistä melkein jo alkutekijöissään. Sen jälkeen aloin etsimään vaihtoehtoja.

Kello tikitti, liike oli sulkemassa ja nappasin muutamat legginssinoloiset kapistukset pukukoppiin. Verkkareitakin yritin. Ne kahisivat niin paljon, että näin itseni menettämässä hermoni jo ensipyöräilyllä. Sitten kokeilun juoksuleggareita. Niissä mielestäni ihonmyötäisyys on plussaa, sillä pyöräilyssä leveät lahkeet ovat varsin kohtalokas valinta. Koko ajan saa pelätä, milloin lahkeen reuna jää ties mihin väliin ja löytää itsestään ojasta. Yhdet juoksuleggarit istuivat kuin nakutettu ja hetken päästä raahasin ne kassalle.

Täytyy sanoa, että kaksi viikkoa käyttäneenä olen ollut erittäin tyytyväinen. Housut hengittävät ja lämmittävät juuri sopivasti. Märkänäkään ei joudu värisemään kylmästä (tuli kokeiltua pyöräilyä myös sadekuurossa) ja materiaali kuivuu iltapäivän kotimatkaa varten. Hikoiluakin tulee paljon normaalia vähemmän (tai sitten olen oppinut vuosien harjoittelun jälkeen pukemaan oikean määrän vaatteita). Tarkoitus oli vuorotella vanhojen kamojen ja uuden tekniikan välillä, mutta huomaan pyöräileväni useamman päivän putkia samoissa pöksyissä - ihan vain sen takia, että ovat niin näppärät ja hyvät. Jonain päivänä voisin kokeilla myös sitä alkuperäistä suunniteltua tarkoitusta - nimittäin juoksulenkkiä. Haaveilenkin jo seuraavista housuista, kunhan muutto on ohitse!

Uusia tapoja liikkua

2011-05-25T22:55:00.004+03:00

Kaikkea sitä tulee joskus kokeiltua. Tänään kävin Salmisaaressa ja tutustuin pariin uuteen eksoottiseen vempeleeseen. Ensimmäinen oli Segway, jonka liikuttelu oli - vielä varsin haastavaa. En silti kaatunut ja olihan se hupaista yrittää pujotella uudenlaisella kulkupelillä tötsien väliltä. Etenin etanavauhtia. Kokeilun jäljiltä ohjausvarmuus ei vielä ollut ihan kympissä, silti vielä uskaltaisin toisenkin kerran kyytiin nousta.

Kuva: täältä, koska valitettavasti kamera oli jäänyt pukkariin. Kokeilut eivät jääneet pelkästään uusiin elektronisiin vempeleisiin, vaan session lopuksi halukkaat pääsivät kokeilemaan ihmisilmapalloa. Siis sellaista, joka on kuin iso, ilmalla täytetty pallo ja sisässä on aukko ja kiinnikkeet. Kokeillussa versiossa oli valjaat ja tilaa kahdelle ihmiselle. Mahtavan hupaista. Aivan kuin iso vuoristorata, jossa menee pää ylösalaisin, eikä silti yhtään pelota. Suosittelen lämpimästi!

Kuva: täältä, josta löytyy myös muita eksoottisia tapoja liikkua

Jälkikäteen kuulin, että pallon nimi on Zorb. Eksoottinen vempele ja aivan yhtä eksoottinen nimi. Silti takaraivossa pohdituttaa, että minkälaisen tapahtuman voisi järjestää, jossa uudestaan pääsisi kokeilemaan Zorbia. Niin kivaa se oli!

Se on siinä

2011-05-19T06:04:00.002+03:00

Suomi voitti jääkiekon mm-kultaa. Tori täyttyi juhlijoista. Jostain syystä minulla oli muuta mielessäni.

Seison parvekkeella. Mietin. Värisin. Tiesin, että kyseessä oli hetki, jolloin päätös oli minulla. Tarjotako vai eikö tarjota? Jos tarjoan, niin kuinka paljon? Asunnon ostajan iso päätös. Tilanne oli sellainen, että muut olivat hetkeksi poissa pelistä. Niin, juhlimassa.

Myöhemmin illalla poksahti shampanjapullo. Juhlava hetki, vaikka se merkitseekin velattoman ajan loppumista. Vielä on aika paljon sykkimistä, että muuttoon asti päästään. Silti kaikki vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä.

Sormet ovat ristissä seuraavat viikot. Pahoittelen mahdollista hiljaisuutta, palailen viimeistään, kun pahin kiire asian tiimoilta hellittää.

Tuulta purjeisiin

2011-05-08T23:04:00.003+03:00

Huomasithan ne lämpimät auringon säteet, jotka viipyilivät iholla? Ensimmäiset koivun lehdet, jotka puhkesivat kuin yllättäen? Kevät on edennyt valtavaa vauhtia. Huhtikuun puolivälissä Kaivopuiston edustalla näytti vielä tältä:

Jäätä näkyi vielä paikoitellen, eikä kaikki lumikaan ollut vielä sulanut. Silti muistan pääsiäistä edeltävän viikonlopun aurinkoisena ja vuodenaikaan nähden lämpimänä.

Pääsiäisenä oli jo sulaa. Maailma tuntui hukkuvan auringonpaisteeseen. Näkymä Tähtitorninmäeltä:

Vappuna lunta sai jo etsimällä etsiä. Katukuva ei ollut enää niin jylhän mustavalkoinen, vaan puutkin alkoivat jo hieman vihertämään. Kuvassa komeilee Kiasma ja Eduskuntatalo:

Viime viikolla pääsin kokemaan keväistä merta vielä vähän lähempää. Ei tarvinnut enää ihailla kukkulan päältä:

Kauppatorin edusta näyttää yhäkin niin ihanalta myös mereltä päin. Meri oli kylmä, vesi suunnilleen neljän asteen tietämillä.

Aurinko paistoi, muttei säätä lämpimäksi voisi kuvata. Kolme neuletta oli siinä rajoilla, että purjeiden nosto- ja laskuoperaatioihin halusi vielä osallistua. Valtaosa porukastamme puolestaan piiloutui sisätiloihin viimaa pakoon. Sääli sinänsä, sillä purjehtimaan pääsee aniharvoin.

Aurinkoa onneksi riitti, enkä flunssaakaan osannut saamaan viimasta huolimatta.

Seuraavana päivänä huomasi, että hieman oli jotain uutta tullut taas kokeiltuakin. Selän lihakset olivat kipeät muutamasta pienestä veto-osuudesta. Ei haitannut, sillä harvoinpa näin ison paatin puuhiin pääsee osallistumaan. Vilpoista oli vielä, joten kesä siintää haaveissa.

Hyvää vappua

2011-04-30T17:08:00.003+03:00

Aurinko, tuo ihana keväinen aurinko. Sade, joka kastelit minut niin, että tytöt vessassa kysyivät, onko minut heitetty järveen. Vappu, joka kulkee auvoisena minuutti minuutilta ohitseni. Herkut, joita jääkaappi on ladottu täyteen. Ne odottavat huomista, odottavat ullista. Kaverit taitavat odottaa jo, mutta muutama sana tännekin. Hyvää Vappua blogin lukijoille!

Mylène Farmer - Bleu Noir:

Vain muutaman neliön tähden

2011-04-25T09:52:00.002+03:00

Tilaihme Töölöstä? Kaupunkitunnelmaa Kampista? Punavuorelaisidylliä melkein kulman takaa? Neliömetrit, jotka ovat niin hinnakkaita, ettei päätöstä voi tehdä ihan hetkessä. Paitsi, että siinä hetkessä joku toinen on jo tehnyt löydön. Meni jo. Etsi itsellesi joku muu.

Tarjouskaupat, nuo tavallisen tallaajan kiroukset. Näitä olisi ehkä tarjolla, paitsi, tulethan hulluksi kilpaillessasi paikasta auringossa? Hinta on nyt halpa, mutta odotahan viikon tai kahden päästä. Sitten saat olla onnellinen, jos pystyt edes osallistumaan hintakilpailuun. Paras tarjous voittakoon, joskin se ei välttämttä ole se, mitä asunnosta seuraavalla myyntikerralla saisi. Se, joka arvioi hinnan parhaiten yläkanttiin kerää potin ja ihmettelee, miksei jokatytön unelmasta saakaan enää niin helpolla rahoja takaisin.

Omansa myyjät? "Tämähän laitettiin kuntoon jo kun pikku-Aatu syntyi ja rempattiin juuri nyt lattiasta kattoon. Tämä on aivan i-ha-na. Uusittiin äsken kylppärin kaakelit, (...kun noissa joka-koti-kuntoon ja pintaremonttilla kymppitonneja lisää ohjelmissa annettiin hyviä vinkkejä, miten saa haastavat kämpät myytyä.)" Niin, unohditte sitten viiden vuoden päästä tulevan putkiremontin tai päätitte tehdä omaperäisiä ratkaisuja, jotka varmasti erottavat kämpän muista - silmille hyppivää keittiötä on vaikea ajoittain unohtaa. Erityismaininnan voi myös antaa yritteliäisyydestä, kun hintapyynnöt voivat ylittää yli tonnillakin alueen maksettujen hintojen keskiarvon siitäkin huolimatta, että kämppä pitäisi rempata lattiasta kattoon.

Entä sitten alan ammattilaiset? "joo, tiedän, että sulla on tuossa sellainen merkintä et älä soita, mut ajattelin, et tää ois niin hyvä tarjous, josta haluat kuulla. Aivan unelma-ratkaisu keskeisellä paikalla mielenkiintoisessa layoutissa. Pari huonetta lisää siihen haluamaasi ja tämä menee jo ihan kohta! ". Jeps, jeps. Se on varsin hämmentävää, kuinka monta eri vivahdetta sanalle mielenkiintoinen suomen kielestä löytyy. Lisäksi voisin bonarina mainita, että jos olisi se 100-200 tuhatta vielä oman etsinnän lisäksi rahaa taka-taskussa, olisin varmaan laittanut vastaavanlaiset kriteerit jo alkuperäisiin hakuehtoihin. Minulle ei siis kannata soitella aivan ehtojen ulkopuolisesta mahtavasta löydöstä. Ei se silti ole helppoa tajuta. Nykyään viihdettä tuo arvuuttelu, että onko tuntemattoman numeron takana lehdenmyyjä vaiko asuntovälittäjä. On elämässä taas varsinaiset huvit.

Mitä tästä voi päätellä? Asunnonetsintä jatkuu yhäkin kuumana. Omaa, uutta ihanaa kotia ei ole vielä löytynyt ja jutuista päätellen on ihan hyvä, että pääsiäinen ja vappu tekevät pienen pakkotauon tähän etsintään. Hulluksihan tässä muuten tulee!

Sairastuneen sienen keikka

2011-04-22T11:01:00.004+03:00

Ilta tyttöjen kanssa auttoi pääsemään lomatunnelmiin. Käytiin eilen katsomassa Infected Mushroomin keikkaa. Paikka oli Circus, joka keikkapaikkana oli äänentoistollisesti hieman haastava. Yleisökin tuntui suurelta osin olevan lähes kymmenen vuotta nuorempaa, joten kun samaisessa paikassa esiintyy Ladytron reilun kahden viikon päästä, saattaa se hyvinkin jäädä väliin.

Hyvät tunnelma oli silti. Musiikki voitti (yllättäen) perussedulat tai kallion kuppilat. Tuntui hyvältä tanssia, eikä jalka painanut. Tiesi, että tänään voi nukkua aamulla, ja ettei täksi päiväksi ollut erityisiä suorituspaineita suuntaan tai toiseen. Leppoista jorailua, ei voi muuta sanoa.

Infected Mushroom - Becoming insane (pahoittelen kuvanlaatua, en onnistunut löytämään parempaa versiota)

Ladytron tuli mainittua, sitä kuuntelin joskus viitisen vuotta sitten enemmänkin. Tämän kunniaksi: Ladytron - Runaway

Melkein kuin hiirenkorvilla

2011-04-18T23:28:00.005+03:00

Kevään harmaus, josta pilkistää jo jotain uutta. Viikonlopun sää, joka lupasi jo paljon. Hetket, kun ulkona ei enää jäätynyt tai tehnyt mieli paeta kymmenen viltin alle. Aurinko, joka hyväili talvesta selvitynyttä sinnikästä kulkijaa, joka tottumuksesta viipyili sillä bussipysäkin kohdalla, johon varjot eivät osuneet.

Yöt, jotka ottavat syliinsä. Halaavat synkkää pimeyttään ja tuovat aamulla valon. Herääminen on helppoa, kun ei tarvitse lähteä yön pimeyteen. Nukkuminen on myös helppoa, kun pitkän päivän jälkeen tulee pimeä, eikä pimeydessä ole tarvinnut kävellä viimeistä kahta kuukautta.

Illan auringonlaskut, jotka muistuttavat siitä, että aurinko on jo näkyvissä. Tajuntaan hiipii, ettei aurinko ei ole laskemassa sillä hetkellä, kun istut töissä kahvikupposen ääressä, tai edes silloin, kun hymyilet ruuhkabussissa matkalla kotiin. Illoista kumpuaa jo pieni hämäryys, jota tajusit jo kaipaavasi. Siis sellainen, joka on, kun valo ei ole poissa vaan taivaanrannalla näkyy vielä pieni viiru. Toukokuun illat ja kesäkuun hämyisät yöt, oi, kuinka jo odotankaan teitä!

Kevään merkkejä

2011-04-10T21:24:00.007+03:00

Kun lumeen ympärillä on jo tottunut, alkaakin tilanne muuttua. Lumi on sulanut kovasti viimeiset kaksi viikkoa, mutta paljoa ei edistystä tuntunut tapahtuvan. Puroista huolimatta lunta oli ympärillä yhä paljon, eikä loppua näkynyt. Olen ottanut kuvia kuvastamaan sitä, miten kevät etenee. Ihan vain sitä varten, jottei usko loppuisi kesken.

Tänä viikonloppuna on ollut vahva tunne siitä, että kevään harja on taittunut. Harmaus ja pölyisyys ottavat vallan valkoisesta. Lähipurot ovat yli äyräidensä ja suurienkin lumimassojen alta alkaa näkyä maata. Ensimmäiset vihreät tulokkaat puskevat itseään harmaan ja pölyisen maan läpi. Lauantaina uskaltauduin jo syömään ruokaa parvekkeelle, eikä takkia tarvinnut. Parvekkeen narsissit kukkivat, eivätkä kylmety edes niinä öitä, jolloin pakkanen vielä kolkuttelee ikkunoita.

Tältä näytti vielä pari viikkoa sitten:

Nyt lumen raja on jo siirtynyt huomattavasti:

Viikko sitten sorsat olivat löytäneet lammen reunalta mukavan hengailupaikan (huomaatko ne?):
Nyt ei hengailupaikasta ole paljon tietoa, kun lammikko tulvii yli äyräidensä:

Pari viikkoa sitten Vallilassa paistoi aurinko, ja se heijastui myös jäästä:

Ja nyt... jää oli tipotiessään. Jihuu!

Jos tarkkaan tarkastelee, voi kuvasta erottaa jo vähän vihreää nousevan pölyn keskeltä:

Puistojen lumikinokset ovat vaihtuneet valtaviksi lammikoiksi:

Jäät eivät ole silti vielä lähteneet:

Viikonloppuna on ollut niin mahtava sää, ettei yhtään haittaa, vaikka hetken jos toisenkin on viettänyt ulkona. Samalla on päässyt nauttimaan raikkaasta ilmasta ja ihanasta auringonpaisteesta. Tällä hetkellä on hyvä muistaa aurinkolasien tärkeys, nyt on UV-säteilyn määrä varsin suurta vuodenaikaan nähden. Toivottavasti nautinnolliset ulkoiluilmat jatkuvat ensi viikollakin!

Ryhmämatkustamisen iloja

2011-04-05T23:04:00.006+03:00

Joskus on kiva matkustaa yksin, muttei toki aina. Mahtaviksi voivat koostua reissut, joissa on paljon samanhenkistä porukkaa mukana. Toki isolla porukalla matkustamisesta löytyy myös se kolikon kääntöpuoli. Ne ovat logistiikaltaan kaikkein haastavimpia, mikäli eksyy järjestäväksi osapuoleksi.

Vuosia sitten koordinoin erästä reilun parinkymmenen hengen Saksan valloituksen logistiikkaa. Veikeät turkkilaiset bussikuskit ja siistit bussit olivat matkan pelastus, vaikka nakki napsahti juuri viime hetkellä ennen reissun alkua sillä perusteella, "koska sä kuitenkin osaat tuota saksaa". Matkatessa sai sitten ainoastaan jännittää sitä, milloin ajajan tunnit tulevat täyteen tai milloin joku sankari onnistui missaamaan lähtöajan, kun pysähtymispaikalta oli löytynyt jotain kiinnostavampaa. Kokonaisuudessaan kaikki säilyivät ehjinä, jopa bussit. Maata nähtiin ja syksyisestä Münchenistä jäi kivat muistot.

Vähän myöhemmin puuhasin Korean reissulle yhtä pientä aktiviteettia ns. matkan varrelle. Haasteena oli aikataulu (joka porukalla oli varsin tiukka ja täyteenahdettu) ja annetun sijainnin löytyminen uudesta maasta. Muistaakseni myöhästyimme aavistuksen, kun Seoulin ruuhkat yllättivät. Silti oli omituista, kun maailman toiselle puolelle onnistuttiin sopimaan vierailu, joka todellisuudessa tapahtui. Päästiin oikeasti tutustumaan korealaiseen uusmediafirmaan ja tutustumaan heidän uusiin langattomiin innovaatioihin, vaikkei muutamaa kuukautta aikaisemmin olisi voinut kuvitellakaan mitään vastaavanlaista tapahtuvan.

Italiasta tulee mieleen nämä kaksi reissua, koska taas jotenkin olen päätynyt osalliseksi tähän koordinointiin. Tällä kertaa porukka on vähän vanhempaa ja vaikeammin yhdistettävää. Jokainen matkustaa tavallaan yhdessä, mutta tavallaan kuitenkin omilla rahoilla ja omilla suunnitelmilla. Jokainen on varannut lennot yksittäin, eikä majapaikkakaan ole välttämättä sama. Italiassa vietetty aika turnauksen ulkopuolella saattaa mennä yhdessä, tai sitten jokainen hajaantuu omille poluilleen. Siitä ei ole vielä tietoa.

Logistisesti kymmenen hengen voimin Rooman kokoisessa kaupungissa ei ole aina aivan helppoa pitää yhtä. Yksin tallustelu sekin on varsin ankeata, jos yhdessä olemme pyrkineet lähtemään Roomaan. Majoitus on vielä myös pieni kysymysmerkki. Nykyaikana on helppo varata majapaikat internetistä. Jopa niin helppo, että valinnanvaraa löytyy vaikka muille jakaa. Jos kaikki saavat tuoda mielipiteensä esiin, ei yhteistä päätöstä synny välttämättä, ennen kuin reissu on ohi.

Tällä kertaa otin riskin ja päätin vain varata tietyn paikan ja ohjeistaa muita, jos vaikka kaikki mystisesti eksyisimme samaan paikkaan. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu asiasta. Lähipäivinä voi lähteä huhut liikkeelle omavaltaisesta organisaatioporukasta, joka puskee ihmisiä vain majapaikkaan, vaikka Roomasta löytyisi vaikka mitä ihmeellistä. Näe ja tiedä, yhteistä hyvää tässä kuitenkin ajatellaan. Toivottavasti saadaan porukka kokoon ja hyvä matka aikaiseksi, raportointia suuntaan ja toiseen löytyy sitten blogista matkan lähestyessä.

Kirjavinkki Hulluille päiville

2011-04-04T10:50:00.000+03:00

Hullut päivät lähestyy ja bongasin jotain erityistä esitteestä: Lauantaina tarjouksessa on Caroline Coxin Vintage kengät - kenkämuodin vuosikymmenet ja Lisa Dyerin Vingage fashion - muodin vuosikymmenet. Nämä kaksi ihanaista kirjaa ovat olleet hyllyssäni jo vuosien ajan. Koukuttava tapa visualisoida ja kuvata menneitä vuosia, laajamittainen kuvaus menneistä muotivirtauksista ja sopivan kepeä, mutta asiapitoinen ote takaavat sen, ettei kirjat jää pölyttymään unohtuneena kirjahyllyille.

Kuva on otettu Helsingin Sanomien tekemästä kirjan arviosta. Jos vielä epäröi, kannattaa tutustua siihenkin.

Kipin kapin kaupoille, tämä on aivan mahtava lahjaidea iästä riippumatta!

Oi, taas musiikkia

2011-04-03T10:43:00.000+03:00

Sumu peittää maan ja lumi sulaa. Ei tarvitse paljoa kurkistella ulos, jotta tajuaisi, että kevään kuukausista toinen tuo jo mukanaan lämpöä ja paljasta maata. Samalla itse löydän uusia asioita, josta voi taas inspiroitua.

Poets of the fall on tuntunut olevan pitkästä aikaa hiljaa. Nyt he julkaisivat uutta materiaalia, jopa uuden levyn. Vanhoille faneilleari uutta kappaletta lisätty mukaan. Uusi kappale on kohtuullinen, mutta oikeampi aika sen julkaisemiseen on syksy, kun tekee mieli käpertyä syvälle peittoon ja unohtaa loska, kura ja kylmyys.

Poets of the Fall - Can you hear me

Uudessa levyssä oli varsin vähän annettavaa - samat vanhat biisit on koostettu kokoelmaksi ja pari uutta biisiä on lisätty mukaan. Ei tarpeeksi, jotta ostaisin uutta levyä.

Syksyisemmistä tunnelmista olen taas alkanut kuuntelemaan ranskalaista musiikkia. Siinä on jotain kepeää, jotain aivan ihanaa. Mélanie Pain on tuttu Nouvelle Vaguesta (joka sekin julkaisi uuden albumin) ja Ignore-moi näyttää niin kesäisessä säässä kuvatulta, että ei voi kuin hymyillä:

Julien Doré & Bash feat Mélanie Pain - Helsinki:

Loppuisi jo sumuiset päivät, sulaisi lumi ja pääsisi nauttimaan keväästä täysin rinnoin!

Talven tunnelmista kesän haaveisiin

2011-03-29T22:41:00.008+03:00

Oi talvi, miksi tulit takaisin? Katselen lumihiutaleita, mutteivät ne enää säväytä. Tuuli puhaltaa taas takkini läpi niin, että on vilu, vaikka pahimmat pakkaset on jo ohi. Töihin joutuu raahautumaan kumisaappaissa, kun ei yhtään tiedä mitä räntää/loskaa/muuta taivaalta on tulossa. Ei naurata, ei. Haluan lähinnä sulkea silmäni elämän realiteeteilta. Olisin jo niin valmis pakkaamaan talvikengät takaisin kaapin perukoille ja kaivamaan keväisemmät puolestaan esille. Raahaan kaupasti kotiini kukkia toisensa jälkeen, kun on vaikea ymmärtää, kuinka suuret kinokset vielä elämääni ympäröivät.

Sentään on valoisaa. Aurinko muistuttaa, että johonkin lämpimämpään aikakauteen ollaan siirtymässä. Eivät kuvat kerro sydäntalvesta, vaan aurinkoisista päivistä, toinen toisensa perään (ensimmäiset kuvat on otettu Vallilasta viime viikonloppuna):

Pasilassakin raiteiden välillä alkoi näyttää viime viikolla kevään merkeiltä. Jos tarkkaan katsoo, raiteiden välissä on nähtävissä jo vähän maata. Valitettavasti viimeiset kaksi päivää onkin sitten taas satanut lunta (eikä kukaan oikeasti enää halua nähdä niitä lumisia kuvia):

Kokonaislumimäärä kyllä hirvittää. Tuntuu, että joka toisessa nurkassa on joku suuri lumenjättöpaikka, eikä se varmasti ole sulamassa ennen kesän helteitä. Esimerkiksi Pasilassa näyttää juurikin tältä (löydätkö kuvasta lumensiirtokoneen?):

Toisaalla näyttää taas tältä (tarkkasilmäiset voivat huomata tästäkin kuvasta bussipysäkin):

Epätoivoon en ole vajoamassa kevään suhteen. Ostin lennot Roomaan. Se lämmittää vähän, vaikka pitkä on vielä aika kesään. Roomassa on jotain ihmeellistä taikaa, aivan kuin historiankirjat olisivat heränneet eloon. Rakennusten jäänteet keskellä keskeisiä puistoja, merkit asumusten keskellä. Suurkaupunki, jolla on niin vahva sidos menneeseen.

Vaikkei kokonaan pitäisi elämää haaveilulle pitäisi perustaa, alkavat suunnitelmat selkiytyä tulevaa kesää varten. Suunnitelmissa olisi siis Roomaa, Chicagoa, Nykkiä, Yyteriä ja yleistä hengailua. Toivottavasti jossain välissä ehtisi myös mökille palvomaan Suomen suvea, nauttimaan laiturilla olosta, kesäisestä järvestä ja ympäröivästä luonnosta.

Tahkolla taas

2011-03-23T23:01:00.005+02:00

Hyvät reissut saattaa tunnistaa siitä, että toipumiseen menee puoli viikkoa. Näin ollen alkuviikolla olen vain raahautunut töihin, ihaillut pakenevaa lumiviivaa ja tullut kotiin nukkumaan. Nyt keskiviikkona vasta alkaa olla olo, että on elävien kirjoissa. Edes siinä määrin, että jaksaa raahautua lähisalille saunaan (eikös sauna olekin salilla käymisen päätarkoitus?) ja kykenee kirjoittamaan blogia.

Kevät on tulossa, vaikkei sitä vielä huomaa niin valtavasti. Huomaisi kyllä, jos muistelisi kuukauden takaisia maisemia. Silti joka aamu huokaa, että kuinka valtavasti on lunta jäljellä. Tosin, viime viikonlopun laskuissa lumi on lähinnä vain positiivista. Varsinkin, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ei parempaa ilmaa olisi voinut toivoa.

Viime reissulla puut olivat vielä kuin saduista - nyt oli jo huomattavasti keväisempää:

Lunta rinteissä silti vielä riitti vaikka muille jakaa:

Normaalisti pysyttelen mahdollisimman paljon anonyymiuden suojassa blogia kirjoittaessani. Siitä en yhäkään ajatellut luopua, mutta voi sitä kerran moikata lukijoitakin (olkoon tämä sitten todisteena siitä, että mäkeenkin saakka ehdittiin ja ettei tätäkään blogia kirjoita vain jokin kone, joka on vain opetettu simuloimaan suomen kieltä sattumanvaraisesti):

Halo-ilmiö hiihtohissistä otettuna. Huipulta ei olisi saanut enää niin hyvää kuvaa, mutta ankkurissa oli onneksi kiva keikkua ja kuvata (en edes pudonnut matkasta ja kamerakin säilyi ehjänä):

Nyt taitaakin sitten olla taas sopiva hetki painua pehkuihin ja haaveilla tulevasta keväästä.

Hukkuneita uutisia

2011-03-16T23:56:00.003+02:00

Japanin tilanteen pohtiminen jatkuu. Jos joku tekisi aiheesta leffan, harva varmaan uskoisi, että on todellista, sen verran monta ihmeellistä käännettä viimeisen viikon sisään on mahtunut.

Työt, elämä ja viikonlopun reissun valmistelut ovat vieneet oman aikansa, joten uutisiakin olen ehtinyt lueskella varsin rajallisesti. Käsittääkseni Fukushimassa palaa yhäkin, kolmos- ja nelosreaktori aiheuttaa suurta huolta. Eniten pelkoa tuottaa kolmosreaktori, koska siinä on polttonaineena plutoniumia, kun taas muissa on ihmisille vaarattomampaa uraania. Paikalle on tuotu poliisin vesitykkejä, joilla yritetään hillitä paloa ja kuumentumista.

Hyviäkin uutisia on, mikäli jaksaa lukea myös sivulauseet. Viimeisen 12 tunnin ajan alueen radioaktiivisuus on ollut laskussa. Reaktorin neljä läheisyyteen on saatu tuotua vesitykki, mikä omalta osalta voi auttaa jäähdyttämiseen. Lisäksi sähkövoimayhtiö Tepcon yritys saada sähköä alueelle on edistynyt. Se on saanut uuden voimalinjan vetämisen Fukushimaan lähes valmiiksi. Sähkön puute esimerkiksi turvajärjestelmissä ja pumpuissa on ollut yksi suurimmista haasteista tilanteessa, joten huomisen taidan pitää peukkuja sille, että sähköt saataisiin palautettua voimalaan - edes niissä määrin, että tilanne saadaan taas paremmin hallintaan.

Ylireagointia ja uutisoinnin ihmettelyä

2011-03-15T21:12:00.004+02:00

Vaikka normaalisti en kirjoitakaan päivän polttavista aiheista, en osaa pitää tällä kertaa suutani kiinni. Kyllä, Japanissa on ydinvoimalassa vakava tilanne päällä. Silti tunteita herättävään aiheeseen ja uutisointiin on reagoitu monella tavalla. Seuraavat ylireagoinnit ovat olleet koomisimpia, mitä silmiin on tarttunut:

Amerikkalaisten facebook-statukset: Netistä on löytynyt aimo kasa jenkkien facebook-statuksia, jotka tapahtumien kauhistelun sijaan on kirjoitettu tyylillä, että "tämän saitte Japani sen vuoksi, että mitä Pearl Harbourissa tapahtui". Krhm... erittäin sivistynyt tapa reagoida suureen onnettomuuteen.
Saksassa on päätetty sulkea kaikki ydinvoimalat kolmeksi kuukaudeksi, jotta voidaan tarkistaa niiden tila. Niin, 86 miljoonan ihmisen kansakunta voikin heti laittaa koko ydinvoiman tauolle, koska voihan keskelle Euraasian laattaa sattua vastaavanlainen maanjäristys ja tsunami aivan Japanin tapahtumien jälkeen...
Joditablettien hamstraus: Ymmärrän, että Japanissa jodille on tarvetta. Silti vaikka tilanne pahenisikin ja radioaktiivinen pilvi leviäisi, kulkee se maapallon pyörimisen johdosta ensin Yhdysvaltojen rannikolle. Suomessa ei siis tarvitse hamstrata jodia kuin viimeistä päivää. Huuto.netissä olen jopa nähnyt tarjouksia, jossa erinäiset sankarit yrittävät myydä purkillista jodia 500-1000 euron hinnoilla. Suorastaan käsittämätöntä! (Huolestuneille tiedoksi: jodia löytyy myös multivitasta ja muista vastaavista monivitamiinivalmisteista. Sitä ei myöskään kannata syödä varmuuden vuoksi varastoon, joten jodin ylenmäärinen hamstraus on oikeasti aika turhaa.)
Lisäksi eräs saksalaislehti suositteli etusivullaan parhaita reseptejä aasialaisista sienistä. Ajoituksessa on ehkä tahatontakin tilannekomiikkaa, sillä säteilymielessä vaarallisinta on saastunut ruoka (jos puhutaan pitkäaikaisaltistuksesta) ja yksi vältettävä asia säteilyonnettomuuden jälkeen on - yllätys, yllätys - sienet.

Tärkeät uutiset tuntuvat hukkuvan massaan ja välillä kansainväliset uutispalvelut kertovat ihan eri tarinaa, kuin mistä paikalliset uutislähteemme kirjoittavat. Lööppilehdet repivät etusivuilleen mahdollisimman eksoottisiin suojakaapuihin pukeutuneita ihmisiä ja raportoivat parhaimmillaan ydinkatastrofista. Toinen vaihtoehto on tunnerikkaat selviäjien kertomukset, jotta lukija varmasti pääsee samaistumaan tilanteessa eläjien tuskaan tai selviytyjien riemuun. Puhumattakaan historian havinasta, kun saadaan kaikki menneet ydinlaitosonnettomuudet kaivettua esille.

Helsingin Sanomat korostaa, kuinka he raportoivat asiasta minuutti minuutilta. Tottahan toki, kyllä minuutti minuutilta tilanne etenee. Muutaman minuutin välein ei silti kannata raportoida asioista kuten "Japanin presidentti puhuu kohta", "aamu saapuu Sendaihin" tai "hyllyt ovat yhä tyhjiä". Siinä ei ole mitään mahdollisuuksia huomata, josko rivien väliin olisi eksynyt tietoa uusista räjähdyksistä tai muusta olennaisesta.

Ylen verkkosivut pohtivat vaihtoehtoja, että mitä jos Loviisa pamahtaisi tai muistelee menneitä ydinonnettomuuksia. Nämä uutispohjat voidaan varmaan kaivaa esille jokaisessa vastaavanlaisessa onnettomuudessa tai vastaavassa tapahtumassa. Turhien pelottelujen ansiosta apteekit pääsevät eroon ylijäämäjodistaan, ja sitten se vanhenee suomalaisten kaappeihin. Mtv3:n sivuilta löysin sentään hyvän artikkelin siitä, mitkä käytännön vaikutukset olisivat, mikäli peljätty ytimen sulaminen tapahtuisi.

Kansainvälisissä uutisissa on eroja: osassa tietovälineistä asiantuntijat selittävät, että kaikki on hallinnassa, eikä mitään hätää ole nähtävissä. Toiset taas tuovat sen katastrofaalisimman puolen joka tapahtumasta esiin. Järkevää ja ajankohtaista uutisointia joutuu hetkittäin etsimällä etsimään (siis yhäkin sen hetken aamusta ja illasta, kun näitä nettisivustoja eksyy seuraamaan). BBC:stä olen tykännyt ja Reuterskin käy, mutta monet muut... Syvä huokaus. Silti tapahtumat ovat avanneet silmiä eri lehtien suuntauksille, eivätkä pelkästään päivittäneet tietoja ydinvoimaloiden rakenteesta ja erilaisista turvallisuuskysymyksistä.

Lopuksi vielä, jottei aivan hukkuisi punainen lanka tai ahdistus valtaisi pahaa-aavistamatonta lukijaa: Vaikka odotus on tuskallista, hiljaisuus on tilanteeseen nähden positiivinen uutinen. Jokainen päivä tekee yleistilannetta vaarattomammaksi, koska meriveteen on sekoitettu booria, joka vähentää ydinreaktioita. Lisäksi radioaktiivisen jodin puoliintumisaika on luokkaa 8 päivää, mikä tarkoittaa sitä, että kahdeksassa päivässä ilmaan päässyt radioaktiivisen aineen määrä pienenee puoleen. Kunhan uusia vastoinkäymisiä ei enää tule vastaan, voidaan tilanne saada vielä hallintaan. Riippumatta siis lehtien linjasta tai ylireagointien määrästä, uutishiljaisuus on tällä hetkellä kullan arvoista.

Lumisia muistoja ja kevään ensi merkit

2011-03-13T13:49:00.000+02:00

Kevät, tuo kauan odotettu ilmiö. Tuntuu, että kadut täyttyvät loskasta, muttei mitään tapahdu. Kengät kastuvat ja pisarat tippuvat sieltä ja täältä. Lunta tuntuu olevan yhäkin niin paljon, että on vaikea muistaa, miltä ulkona vielä muutama viikko sitten näytti. Tässä muutama kuva muistin virkistykseksi:

Lunta on tullut katseltua jo hetki jo toinenkin. Jottei kevään tai kesän odottajat vaivu aivan epätoivoon, on myös tietynlaista kehittymistä havaittavissa. Kaksi viikkoa sitten alla oleva lampi oli aivan umpijäässä. Viime viikolla alkoi näkyä jäässä ensimmäinen kevään merkki:

Tällä viikolla näky oli oikeasti jo paljon piristävämpi, vaikkei aurinko niin täydeltä taivaalta paistanutkaan:

Vastaavanlainen tilanne erään puron kanssa. Tilanne viikko sitten:

Tällä hetkellä näyttää tältä:

Puron erään toisen kohdan tilanne kevään kannalta alkaa olla jo lupaavampi:

Jos aurinko jatkaa paistamista vielä jonkun aikaa, voi olla että lumisille poluille voi joutua hetkeksi jättämään hyvästit. Odotan sitä hetkeä innolla, sillä se kertoo, että kevät on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen.

Maailman menoa ihmetellessä

2011-03-12T22:20:00.004+02:00

Joskus tulee vastaan niitä hetkiä, jolloin maailma tuntuu pysähtyvän hetkeksi katastrofin jälkeen. Lueskelen aamuisin lehtien otsikot, mutten muuten voi kuvata itseäni suureksi uutisten seuraajaksi. Silti hetkinä, kun maailma järisee, tulee jostain syystä seurattua varsin tarkkaan tilannetta ja sen kehittymistä.

Aurinkoisen päivän seurauksena kämppä tulvi valoa ja oli kutsui siivoamaan. Taustalla oli BBC:n nettistreami, josta tuli tietoa Japanin tuhojen tilanteesta. Fukushiman reaktorin tilanne kiinnosti ja hetkittäin googlettelin netistä ja lueskelin vanhoista fysiikan kirjoista sitä, miten ydinreaktorit toimivat (niin, olisi ehkä niillä ydinfysiikan luennoilla pitänyt joskus keskittyäkin). Onneksi ihan näin pahaa pilveä ei nähty (kuvat Japanin matkalta Hiroshimasta):

Uutisissa mainituissa rannikkokylissä ole koskaan käynytkään ja silti on olo hieman haikea. Tavallaan se on erikoista, että myötäelän minulle aivan tuntemattomien ihmisten surua. Osittain koen vastuuta siitä, että olen nykyajan ilmiöiden uhri: Nykyinen journalismi tekee töitä sen eteen, jotta kaukaisetkin tapahtumat koettaisiin läheisiksi, että myös niillä kaukaisilla asioilla olisi merkitystä. Katastrofeja tuotteistetaan myynnin edistämiseksi, ajoittain myös uhrien kustannuksella.

On vaikea olla kylmä ja tunteeton. Muistan yhäkin elävästi Hiroshiman museon ja kaikki kuvat, mitä pahimmassa tapauksessa radioaktiivinen säteily saa aikaan. Pahimpia en pysty edes laittamaan blogiin ja niitä oli yhäkin tuskallista käydä läpi, vaikka siitä on jo aikaa. Harvoin museot pystyvät koskettamaan vahvasti. Kyseisen kierroksen jälkeen voin niin pahoin, että teki mieli oksentaa aulan vessassa. Tämän vuoksi myös oli ihana kuulla, että tilanne alkaa olla hallussa Fukushiman voimalassa.

Hiroshimastahan jäi atomipommin jäljelle lähinnä tämä rakennus, joka on jätetty pystyyn tapahtuman muistomerkiksi:

Vaikka suurta ydinturmaa ei onneksi näytä olevan tiedossa, on hyvä muistaa, että myös maanjäristys ja tsunami ovat varmasti vaatineet veronsa. Tsunamin jälkeen on muutamassa rannikkokylässä enää muutama rakennus pystyssä ja tuhannet ihmiset kaipaavat vettä, ruokaa ja suojaa. Punainen risti on jo lähettämässä apua Japaniin ja kyseiseen kampanjaan on mahdollista osallistua vaikka ihan kotisohvalta käsin. Tarkemmat ohjeet punaisen ristin sivuilta.

Taidetta ja politiikkaa

2011-03-07T19:48:00.004+02:00

En lähde paasaamaan politiikasta, tai ajamaan kenenkään asiaa. Jos haluaisin kirjoittaa politiikasta, olisin tehnyt uuden blogin, johon voisin kumota syvälliset ja ei-niin-syvälliset ajatukseni. Silti en voinut kuin hymähdellä, kun törmäsin seuraavaan kannanottoon vaalien jälkeisestä mahdollisesta taiteen suunnasta: tässä. Pelottavaksi menee vasta, kun eksyy lukemaan kommenttiboksia.

Sunnuntain etsintä

2011-03-06T22:32:00.003+02:00

Sunnuntaipäivät ovat alkaneet juoksennella ohitseni. Aamulla nukun pitkään. Lehdenluku, aamupala. Ihana rauha ja auringosta nauttiminen. Sitten kerään kohteet, joita pitäisi käydä katsomassa. Ei sitä milloinkaan tiedä, josko tänään olisi se päivä, että etsintä päättyisi.

Kylmyys iskee luihin ja ytimiin, kun koko ajan täytyy vaihtaa kulkupeliä tai olla sisällä. Kurasuojien laittoon ei ikinä opi, aina ne tuntuvat märiltä ja hankalilta. Sisäinen naapurigyylääjä pääsee omaan elementtiinsä, pohtien, että nämäkin rappuset ovat ihan likaiset ja tämäkin hissi on varsinainen koppero.

Kurkistella vieraiden ihmisten komeroihin ja yrittää edes vaikuttaa siltä, että tietäisi, mitä on tekemässä. Kaivelee mielestään niitä fiksuja kysymyksiä esille ja pohtii, vaikuttaako ihan ääliöltä. Eri asuinalueet tulevat tutuiksi, vaikkei niissä olisi niin pyörinytkään. Kännykkä alkaa tunnistaa kadunnimiä toisensa jälkeen ja tutusta kaupungista löytyy aivan uusia liikenneyhteyksiä.

Toisissa kämpissä sydän sykkii pakahtuen onnesta edes sen hetken ajan. Haaveet lentävät, että entä jos... Yli puolet asunnoista on sellaisia, että huumaannun hetkeksi, että olisi niin ihana asua tässä. Sitten monesti kierroksen jälkeen summaa, ettei taaskaan yhtään. Yhtään sellaista, jossa voisi kuvitella edes asuvansa. Siinä valtavassa kattokerroksen avarassa asunnossa oli hassu keittiö, mainiossa keskustayksiössä kuului ratikat aivan liian kovaa kolmen lasikerroksen läpi tai putkiremonttiin menevän kämpän lähtökohtainen hinta oli vaan niin korkea, ettei kokonaisuudessa ole mitään järkeä. Ihmetellen, että miksi juuri kyseiset asunnot valitsikin tällä kerralla kierrokselle, kun tarkoituksena oli oikeasti ottaa vain niitä mahdollisia, potentiaalisia tapauksia.

Silti en helposti lannistu ja etsintä jatkuu. Musiikkia sentään löytyy edes vähän helpommalla, tässä on Ellie Golding ja Your song:

Juoksemassa taas

2011-03-03T22:04:00.005+02:00

Joskus on ihana juosta. Juosta pakoon arkea, tai ajatuksia. Juosta eteenpäin tietämättä varsinaisesti, mihin on menossa. Juosta pois ankeudesta tai harmaudesta, kohti energisempää meinikiä. Juokseminen kertoo siitä keväästä tai kesästä, joka kumpuaa jostain kaukaisuudesta. Vaihtoehtoisesti se on pieni muisto kesään, kun juoksee syksyn lehtien putoamisen tahtiin.
Jos työpäivä potuttaa, on ihana lähteä juoksemaan. Yhtä aurinkoiset säteet saattavat herättää tunteen sisälläni, joka pakottaa kaivamaan unohtuneet lenkkarit jostain syvältä kaappien uumenista.

Tänään oli taas sellainen päivä. Capoeira ei jostain syystä houkuttanut, ei myöskään lähijumpat tai sali. Liikuntaa teki kyllä mieli, että varsinaisesti väsymyksestä ei ollut kyse. Keksin tekosyitä toisen perään kunnes tajusin, että oikeastaan tekisi mieli taas lähteä juoksemaan vaikka ulkona on vain jäätä ja tihkua. Pohdin salin juoksumattoa ja sitä, että ei houkuta pysyä sisätiloissa. Epäilin itseäni, että poluilla vain liukastelisi ja saisi mukaan jonkun kuolemantaudin. Mitään ei mahtanut. Tunnin jälkeen oli pakko alkaa kaivaa kamoja esiin. Haistoin mielessäni jo lämpimän (tai ainakin viime viikkoihin verrattuna lämpimän) ilman ja tunsin sisälläni rytmin, joka kuvaa sitä ominaista rytmiä, jota voisi jaksaa vaikka kuinka pitkään ja josta tulee oikeasti hyvä mieli.

Mahtavaa oli. Juoksin latujen vieressä. Lumi ei vielä ollut muuttanut muotoaan kunnolla jääksi. Hankikanto piti ja missään ei ollut vielä liian kuraista. Pimeässä illassa oli mahtava olla omien ajatusten kanssa. Mäen päällä oli ihmeellistä, kun tajusi taivaan ja tähdet. Kaupungin vilskeessä ne hukkuvat muihin valoihin ja tuppaavat unohtumaan. Juokseminen oli kevyttä, helppoa. Aivan kuin mitään taukoja ei olisi ollut ja viimeinen juoksulenkki olisi ollut viime viikolla, eikä viime syksynä.

Kevään ensi lenkki on ihan parasta siksi, että sen saa juosta ilman paineita ja ainoastaan omasta juoksemisen halusta. Ei tarvitse ajatella, kuinka monta kertaa on ehtinyt juosta viime aikoina tai kuinka nopeasti mikäkin pätkä pitäisi jaksaa juosta. Jokaista mutkaa tai nousua ei musita tarkkaan, vaan on oikeastaan ihmeissään siitä, että jalat löysivät tutun rytmin pitkän ajan jälkeen ja kuinka raikkaalta ilma tuntuu hengittäessä. Askel ei paina ja lenkin jälkeen on euforinen olo.

Superruokaa

2011-02-28T18:25:00.000+02:00

Superruoka on sana, jota on kohkattu jo hetkisen. Ironista kyllä, että kyseisen termin keskiössä on Goji-marjat, vaikka hyviä marjoja on Suomen metsät pullollaan. Goji-marjoja olen itsekin ostanut, mutta maku ei mielestäni ollut järisyttävä. Kuivattu karpalo tai mustikka vievät voiton 10 - 0 ja niiden kilohintakin taitaa olla halvempi. Kuulin yhdeltä tutulta, että gojimarjat ja kaakaopavut yhdessä olisi jumalainen yhdistelmä - tiedä häntä, en ole tätä ehtinyt vielä kokeilemaan.

Kaakaopavuista tehtyjä nibsejä olen kyllä syönyt innolla. Täytyy myöntää, että niihin olen tykästynyt jopa niin paljon, että lisäilen niitä nykyään lähes aina aamumyslini joukkoon. Tykkään kaakaon mausta ilman makeutta. Kuivatut karpalot tai mustikat ovat myöskin myslin herkkuvaihtoehtoja. Vaihtoehtoisesti saatan käyttää kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä. Aamulla on ihana hetkisen nauttia hyvästä ruoasta.

Superruoka on ollut kuluttajalautakunnan kynsissä jo jonkin aikaa, koska varsinaisia tutkimuksia tai perusteluja tälle "super"ruoalle ei ole onnistuttu todentamaan. Mielestäni tämä kohkaaminen kuvaa hyvin sitä, kuinka tärkeäksi ihmiset kokevat oman terveytensä. Ollaan valmiita kokeilemaan uutta, jos sillä sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia riippumatta siitä, mitä tieteellisesti on pystytty todistamaan.

Sääli tässä superruokakeskustelussa on se, että huomio kiinnittyy erilaisiin eksoottisiin aineksiin, joita rahdataan kaukaa ja kalliilla. Samalla tuntuu unohtuvan, että yksi Suomen rikkaus on erilaiset juurekset ja metsästä löytyvät marjat. Juurekset ovat vitamiinipitoisia talven (ja miksei kesänkin) herkkuja. Tuoreet porkkanat vievät kielen mennessään. Lanttua olen ainakin nuoruudessani onnellisena nakertanut. Lisäksi kuluneen viime vuoden aikana olen löytänyt yhden superherkun: punajuuren.

Jostain syystä olen aina yhdistänyt punajuuren maun rosolliin tai siihen etikkaiseen koulun versioon. Tämän vuoksi vuosikymmenien ajan vältin punajuurta kuin ruttoa. Viime kesänä sain maistaa tuoretta punajuurta grillattuna - ai että oli hyvää. Näin talvioloissa (ja kun grilliä ei ole saatavilla) olen päätynyt seuraavaan reseptiin:
- punajuuria kuorittuina ja pilkottuina
- vuohenjuustoa
- pinjansiemeniä
- hieman pippuria
- jos haluaa hifistellä, niin punajuuret voi sivellä öljyllä ja mukaan voi laittaa vielä hitusen hunajaa

Uunissa n. kolme varttia tai niin kauan, että punajuuret ovat pehmenneet. Mukaan voi laittaa myös esimerkiksi maustamatonta tofua, jos haluaa hieman proteiiniakin napaansa samalla vaivalla. Tofu sopi matkaan mukaan yllättävän hyvin ehkä juuri siksi, että maustamaton tofu ottaa makunsa muista ruoan osasista - eli tässä tapauksessa punajuuresta ja vuohenjuustosta. Miedompana ruoan osasena se tasapainottaa hyvin kokonaisuutta.

Yksi vitamiinipitoinen viikonlopputraditio on salaatin tekeminen: On ihanaa, kun viikonloppuna voi nauttia ruokaa kunnon salaatin kanssa. Tämän lisäksi alkuviikon iltapalat helpottuvat, sillä suuremmalla (tai pienemmälläkin) nälällä voi lisäksi ottaa aina salaattia. Salaatteihin pyrin hakemaan erilaisia variaatioita erilaisilla salaatinlehdillä, vihanneksilla ja energiapitoisemmilla "sattumilla" kuten esimerkiksi feta-juustolla. Unohtamatta pinjansiemeniä, sillä ne tuntuvat olevan toinen iso villitykseni punajuuren lisäksi.

Näillä eväillä on ihana jatkaa talven vilpoisissa säissä posket punottaen hyvästä, vitamiinipitoisesta ateriasta!

Tukholman teillä tietymättömillä

2011-02-27T19:59:00.007+02:00

Joskus matkalla on selkeä suunnitelma ja lista niistä paikoista, jota haluaa käydä ja kokea. Tukholma on tässä suhteessa liian lähellä. Se on niin lähellä, ettei jaksa suunnitella. Se on niin lähellä, että jos maihin ei risteilyltä ehdi, ei se kaada maailmaa. Lisäksi se on niin lähellä, että jos toisella on hyvä suunnitelma, voi lähteä mukaan ilman pelkoa, että menettäisi jotain olennaista. Viimeksimainittussa kuviossa minulla oli Tukholmassa onni olla mukana.

Suunnitelma oli selkeä: shoppailu. Kaveri oli ottanut selvää, että terminaalin läheltä lähtee bussi Nackan ostoskeskukseen. Käytännössä pysäkki löytyi helposti viereisen ison tien varrelta. Haasteita tuotti bussilippuautomaatti, koska Ruotsin busseissa kuljettajalle ei voi maksaa. Lippuautomaattiin kävi kolikot (joita ei ollut) ja jotkin kortit (seikkailevan kaksikon viimeinen kokeiltava kortti kävi, kaikki muut eivät tunnistuneet automaatilla). Bussi numeroltaan 471 (myös muut 400-alkuiset bussit olisivat varmaan käyneet) vei viidessä minuutissa perille. Suunta oli poispäin totutusta gamla stanista.

Tältä ostoskeskus sitten näytti:

Sisällä tuntui ajoittain sekavalta: samantyyliset kaupat eivät välttämättä olleet lähekkäin ja värien määrä oli ajoittain hieman levoton. Vaihtoehtoisesti en ollut itse kovinkaan vastaanottavaisessa tilassa. Toki ostoskeskus oli itselleni uusi ja värien käyttö näyteikkunoissa erosi totutusta pelkistetystä skandinaavisesta linjasta, joka vaikutti mielipiteisiini. Kiertämisestä huolimatta oikein mitään päätynyt haaviin. Ylhäältä päin kuvattuna näky oli hieno:

Mitään ostettavaa ei oikein löytynyt. Syitä voi etsiä edellisen yön väsymyksestä, kalliihkosta ruotsin kurssista (Suomessa olevista ketjuista sai samat vaatteet halvemmalla, joten erityistä syytä niiden ostamiseen Tukholmasta ei ollut) tai ruotsalaisesta tyylistä, joka ei ihan vielä uponnut. Ehkä olisi vain pitänyt ostaa jotain ja katsoa, kun puolen vuoden päästä silmä on tottunut ja se on silloin suurinta muotia Helsingin kaduilla.

Nacka oli pääasiallinen kohde, josta ihmeeksemme selvisimme alle ajatellun ajan. Tämän jälkeen aloimme pohtimaan, mitä sitten. Otimme bussin takaisin Slussenin vanhaa ruotsinkirjaa muistellen ja sen jälkeen suuntasimme metrolla sattumanvaraisesti valittuun kohteeseen, joka tällä kertaa sattui olemaan Hötorget. Sään ollessa kaunis ja keväinen oli kiva tallustella pitkin Tukholman katuja ja kujia.

Kuten kuvista näkyy, lunta oli vähemmän ja kujat sympaattisia:

Gamla Stanista lyötyi myös aivan todella sympaattinen kahvila:

Voisiko näitä saada lisää Helsinkiinkin? Jooko?

Rauhallinen ympäristö toi tunnelmaa ja oli mukava vastakohta villille risteilylle.

Matkalla laivalle huomasin vielä Lundin huvipuiston, joka kimmelsi houkuttaen talvipäivänä:

Tukholmassa olisi toki voinut olla pidempäänkin. Koti kutsui turhan kovaa vauhtia, joten ehkä pitää taas jossain vaiheessa suunnitella reissua, joka olisi jollain lailla suunniteltu.

Zip 112

2011-02-26T09:06:00.006+02:00

Silmät pyrkivät auki, vaikkei kello ole edes kahdeksaa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Lauantai-aamu kurkistaa uutena ja ihmeellisenä. Outoa on se, että ilma on lauhtunut, pakkasasteita on ihmeteltävänä vain muutama viime päivien kahdenkymmenen sijaan. Lopultakin, alkoi ärsyttämään jo kymmeneen vaatekerrokseen pukeutuminen.

Mitä uutta? Tukholmasta olisi tulossa vielä juttua kuvien kera. Viime viikonlopulla olin rätti ja puhki ja väsynyt ja... Nyt kuitenkin lauantai-aamun heräilystä voi päätellä, että akut on taas ladatut ja olen valmis kohti uusia seikkailuja. Mukaanlukien Tukholman seikkailuista raportoimisen.

Lentolippuja en ole ehtinyt vielä varaamaan. Kesän suunnitelmat alkavat silti hahmottua. Näillä näkymin tiedossa olisi reilu viikko Chicagoa ja vähän vajaa kaksi New Yorkia. Jihaa. Nykistä olen ehtinyt jo löytämään ihan kivan oloisen majapaikankin. Chicagosta vielä etsiskelen, pitäisi varmaan hoitaa se lähipäivinä. Tietty lennot kanssa, vaikken laiskuuttani ole jaksanut hankkia uutta passia - vielä.

Mihin sitten jutun otsikko viittaa? Jouduin surffailemaan netissä jonkun verran, ennen kuin New Yorkista löytyi paikka, jossa tuntui olevan mielenkiintoinen kohde asusteluun. Tulevan majapaikan sijainnin voi ehkä päätellä tästä Bruno Marsin laulusta:

Tarkkakin osoite löytyy, kunhan ensin olen tutustunut paikkaan ja voin sitä suositella.

Jäistä menoa

2011-02-21T21:24:00.005+02:00

Elämässä on tiettyjä peruselementtejä, jotka kiehtoivat jo lapsena. Takan tuleen on kiva tuijottaa, vedellä on kiva läträtä ja lätäkköjen narskuva jää oli ihan parasta rikkomista varten. Jäässä itsessään on jotain jylhää ja kovaa. Karskin elämän merkit, joka ei taivu kovuudelle ainakaan ihan helposti. Ainoastaan auringon lämpö saa sen joskus sulamaan.

Tällä alustuksella ei taida ollakaan ihmeellistä, että muutama kuva tuli otettua veden eri muodoista. Ensimmäisenä aamuna vaikuttavinta oli sumu ja jäät, joita laiva rikkoi matkallaan. Tällaisella merellä mielellään seilaa, jos ei itse tarvitse huolehtia jäistä ja eteenpäin menosta:

Paikoitellen jäät olivat muodostaneet kiinteämpiä alueita, jotka jatkuvat silmänkantamattomiin:

Tukholman satama-alueella paikoin oli sulaa ja paikoin taas tarvitaan parkkeeraukseen jäänmurtajaa:

Myös avomerellä oli paikoitellen osioita, joissa oli vain jäälauttoja tai ei niitäkään. Tämä kuva kylläkin Tukholman satama-alueelta, jossa liikennöinin vuoksi reitit pysyvät suunnilleen auki:

Kevään merkkeihin voidaan lukea jäiden välissä uiskentelevan joutsenparin, voihan?

Jään lähdön aikaan on hetki, jolloin vedessä on vielä pientä riitettä ja vesi vaikuttaa olevan uskomattoman tyyntä:

Hyiset kelit vielä jatkuvat ainakin viikon. Voin siis ihailla jäisestä maisemasta vielä hetken, ennen kuin aurinko alkaa muistuttamaan elämästä, joka herää lumen alta.

ps. Korkeasaaresta taitaa tällä hetkellä löytyä jääveistoksia, jos haluaa nähdä, mihin tämä luonnon kova materiaali taipuu.

Rentoilua

2011-02-20T12:57:00.004+02:00

Sunnuntai-jumitusta. Väsynyttä ihmettelyä. Auringon paistetta. Elämän rentoutta. Hetki, jolloin tuntuu, että paukkupakkasesta huolimatta talvi on jäämässä hieman häviölle, pienin askelin taka-alalle. Vaikka 10 seuraavaa päivää on luvattu paukkupakkasia, kertoo kirkkaus omaa tarinaa, tarinaa siitä, että joskus tämäkin lumi tulee sulamaan ja antamaan tilaa kevään syttymiselle. Elämän toivo ja ilo, joka muistuttaa siitä, että kaikki on mahdollista. Takaraivossa oleva kaipaus, joska muistaa vielä, miltä auringon lämpö tuntui iholla. Sisäinen tunne vahvistaa sen, että on elossa ja nauttii jokaisesta hetkestä. Kaiken rymyämisen jälkeen on löytynyt rauha ja hyvä olo.

Nauttia voi myös musiikista, tällä kertaa rauhallisemmasta sellaisesta.

Josh Rouse - Quiet Town

Radiohead - Lotus Flower

Ruotsinretken kunniaksi voi sitten laittaa jotain ruotsalaista musiikkia, kyseessä on Mamma Mia!-elokuvassakin laulanut Amanda Seyfried - Little House. Aavistuksen turhan imelä balladi, mutta menköön nyt tämän kerran.

Tukholmalaisia kuulokekauppoja?

2011-02-16T23:07:00.004+02:00

Kysymys lukijoille: Tiedättekö ruotsalaisia elektroniikkaketjuja, josta saisi kuulokkeita? Bonarina olisi vielä se, jos sijainti olisi jossain edes semi-lähellä Tukholman satamaa.

Niin. Eteisessä on vielä merkkejä edellisestäkin reissusta, mutta huomenna pitäisi kerätä taas kamppeita kasaan uuteen reissuun. Suunta olisi kohti ruotsinristeilyä ja Tukholmaa. Tukholmassa voisi kai kaupungissa pyrähtääkin, jos sille tuulelle sattuu tulemaan.

Miten tämä sitten liittyy kuulokkeisiin? Omani päättivät päättää päivänsä näiden pakkasten kunniaksi. Jotta tilanne olisi hankalampi, olen perso hieman erikoisemmille kuulokkeille. Siis sellaisille, joissa on "sangat", jotka menevät korvan taakse. Ei siis nappikuulokkeita (ne eivät pysy korvissa), eikä myöskään sellaista, jossa olisi yksi pantamainen rakenne, joka kiertää pään ympäri.

Kyseinen keksintö on todella näppärät pyörällä kulkiessa, laukussa, töissä ja kaikkialla, jossa haluaa kuunnella musiikkia. Muuten elämä olisi tosi hyvää paitsi... kyseisiä kuulokkeita ei saa Suomesta, ainakaan kaupoista. Olen yrittänyt syynätä myös nettikauppoja, mutta vielä ei ole lykästänyt. Viimeksi ostin kuulokkeita Berliinistä, sitä ennen Intiasta ja sitä ennen taas Chicagosta. Nyt pitäisi taas päästä kauas, jos ei muuten niin kuulokkeiden tähden. Vitsi vitsinä, mutta en oikeasti tiedä, miten pystyn jatkamaan onnellista arkeani, jos siinä on kuulokkeiden mentävä aukko.

Lumilla

2011-02-13T23:14:00.003+02:00

Kirkas auringonpaiste. Hyytävä pakkanen. Hyväkuntoiset rinteet ja pitävät kantit. Sukset, jotka toimivat todella hyvin. Kaakao, joka lämmitti sisäisesti, kun sormet ja varpaat olivat jo liian jäässä. Legendaarinen pehkubaari, jossa ihmiset tanssivat pöydillä monoissaan (toim huom. minä en tanssinut, koska pöydät olivat jo niin täynnä kun saavuin sisään). Yöelämä, jossa menoa riitti ja aamulla taas rinteeseen.

Hyvä reissu oli, säät suosivat ainakin vuodenaikaan nähden. - 18 astetta lauantaina puri hieman poskia ja -21 astetta sunnuntaina tuntui hetkittäin hieman liialta. Mitä silti ei muutaman laskun eteen kokisi? Vaatteita oli mukana sopivasti, kunnolla kylmä tuli ainoastaan Siilinjärven asemalla odottaessa junaa.

Helsingin päässä VR kämmäili ihan olan takaa - junasta puuttui kokonaan vaunu, jolla matka piti tehdä. Seuraava juna oli taas liian täysi, jotta siihen olisi koko seurueemme mahtunut. Seuraava juna taas - niin, se olisi lähtenyt viisi tuntia alkuperäisen suunnitellun ajan jälkeen. Kulkuväline vaihtui pikavauhtia bussiin (kiitos reissun järjestäjien) ja sillä sitten monta tuntia kohti määränpäätä. Hyvä seura takasi sen, ettei oikeastaan haitannut. Takaisin sentään pääsi junalla.

Kuviakin tuli otettua muutama, ihan vain sen takia, että oli niin kaunista. Pitkään ei kuvia voinut ottaa, sillä sormet jäätyivät paukkupakkasessa. Tässä silti parhaimmistoa:

Järvi, jonka jää piti ylittää rinteeseen pääsemiseksi:

Puut olivat kuin jostain sadusta:

Idyllistä talvimaisemaa:

Rinteet olivat hyvässä kunnossa:

Lisää kaunista maisemaa:

Auringonlaskua kohden:

Kuukauden päästä taas uudestaan. Toivottavasti silloin on jo hieman lauhtunut.

Rooma?

2011-02-10T23:24:00.003+02:00

Kesälle saattaisi olla toinenkin reissu tiedossa. Ennen lähtöä Jenkkeihin saattaisi olla mahdollisuus pelata palloa Rooman auringon alla. Kesäkuun alun Italia ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää pitkä viikonloppu tutustuen krhmm.... pallon pyörimiseen ja toki turisteiluun. Varsinkaan, kun edellinen kerta Roomassa taisi olla vuonna 2004.

Nyt vaan pitää toivoa, että italialainen järjestelmällisyys toimii edes sillä tasolla, että luvatuista järjestelyistä pidetään kiinni. Lisäksi pallon perässä juokseminen on aivan turhaa, jos joukkuetta ei saada kokoon. Kevät näyttää saadaanko porukkaa innostumaan, kunhan taas suurimmat kinokset ovat sulaneet. Rooma voi silti toimia hyvänä porkkanana myös treenaamiseen, sillä jalkapallomaahan on ikävä lähteä joukkueella, joka on aivan pihalla siitä, että onko pallo pyöriä ja pitäisikö sitä mahdollisesti myös potkia.

Rinteitä kohti

2011-02-08T22:24:00.005+02:00

Voi viima ja kylmyys. Pureva pakkanen ja jäätyvät varpaat. Ensi viikonlopuksi pitäisi taas pakata kassi täyteen lämmintä. Suomen talvi puree kunnolla, jos ei ole varustautunut ja ensi viikonlopulla on hyvinkin vaarana, ettei ole. Varustautunut siis. Ikävä on tehdä kompromisseja raahaamisen ja riutumisen välillä. Raahamisessakin on rajansa, varsinkin kun tätä nykyä pitää raahata sekä sukset, että monot.

Alpeilla laskettelusta saa haaveilla lähinnä ajan puutten vuoksi, mutta aivan kokonaan ei tarvitse tätä talvea ilman lunta ja rinnettä selvitä. Perjantaina suunta olisi kohti Nilsiää, tarkemmin sanottuna Tahkovuorta. -17 astetta pelottaa, mutta silti rinteiden huuma kutsuu kovana. Toivottavasti into ei laannu edes tosipaikan tullen.

Tänään maailma on täyttynyt lumesta. Sitä tuli varmaan kymmeniä senttejä tänään aamulla, niin paljon joutuu hyppelehtimään tien ja jalkakäytävän välillä. On mahtavaa, että pääsee kunnolla lumen makuun, kun on pari laskettelureissua tiedossa. Toisaalta taas takaraivossa kumpuaa toive keväästä. Kertoisiko joku sisäiselle kellolle, että nyt ollaan aivan väärässä ajassa? Kesätopeissa ja polvipituisissa hameissa tästä bloggaajasta voi pikavauhtia kuoritua yksi tämän talven suurimmista jääpuikoista.

ps. olen hieman säätänyt viime päivät blogin ulkoasua. Jos se näyttää hyvin kummalliselta tämän jälkeen, laita kommenttia, niin yritän korjata asiat lähiaikoina.